Miniatyyrimaailmaa ihailemassa

Tänään oli "miesten päivä" museossa.

Ovikello soi ja oven takana oli pari miestä. Ajattelin ensin, että varmaankin pariisilaisia. Pariisissa ollaan kiinnostuneita kaikesta toisin kuin muualla ollaan rajoittuneempia.

Mutta toinen oli alèsilainen ja toinen Puy-kaupungin lähettyviltä. Puy on kuuluisa pitseistään. Miehet olivat vanhan tavaran-,kirppari- ja antiikkitorien harrastajia, ja poikkesivat tänne, koska he olivat nähneet museokyltin tien vieressä.

He olivat ihastuksissaan varsinkin miniatyyrimaailmasta museossa ja kyselivät, kuten monet muut, mistä olen löytänyt. Ranskalaiset eivät ole tottneet näkemään paljoa vanhoja nukketaloja kuten anglo-saksit ja saksalaiset.

Kun kysyin, mistä pitivät eniten. 60-70-luvun nukketalot. Ne ovat kuin oikeita pienoiskoossa. Toisaalta nyt 60-70-luku on muotia. Ranskalaiset ovat muoti-ihmisiä ja seuraavat sitä tarkkaan.

Se oli huvittavaa, kun isot miehet oikein kurkkivat läheltä noita taloja lattialla. Ehdotin kuvan ottamista, koska MuseumWeek'illä opin, että kannattaa ottaa museokävijöistä kuvia museossa tilaisuuden tullen. Joten tässä kuvat.

Vertasin viime vuotta tähän aikaan. Meillä on ollut nyt lähes 40% enemmän museokävijöitä. Viime vuoden artikkeli museosta Alès Agglomération-lehdessä on ollut paljolti tämän menestyksen takana. Vaikka se on vain yksi tekijä.

http://www.ladentelledupuy.com/

Rauta kuumana museossa

Eilen oli 9 henkeä museossa. Lehtiartikkeli, museomainos ja kuulema paikallisradiossa mainos tästä museosta saivat heidät liikkeelle. Lisäksi yksi naapurikylän rouva maksoi etukäteen neljän hengen museovierailun, jonka he voittavat lottoarvonnassa muutaman päivän päästä.

Klo 4:stä oli vilinää puoli kahdeksaan asti. Viimeiset kaksi tuntia kului ihanan sveitsiläispariskunnan kanssa. Meillä oli kiva ja mielenkiintoinen pitkä tarinahetki, joka nauhoitettiin heidän pikkunauhurilleen. Alèsissa on nyt koulutustilaisuus suullisesta kirjallisuudesta ja sen takia he täällä olivat. Ei yksin huvittaisi kahta tuntia selostaa, mutta kun siitä tuli ajatustenvaihtoa huumorilla höystettynä ja me olimme eri kulttuureista. Niin me ei pitkästytty. Alla linkki:

http://www.euroconte.org/

Lisäksi oli belgialaisia, isovahemmat lastenlapsineen ja ranskalainen lastenlapsineen.

Sain tietää uutta myös joistakin nukketaloistani, jotka ovat katolisesta Saksasta peräisin. Nuo sveitsiläiset olivat katolisesta kirkosta. Meillä protestanteilla on erilaiset perinteet. Museovierailta oppii monesti, koska me olemme erilaisista maailmoista.

Silloin täytyy hioa, kun on rauta kuumana. Vielä parisen viikkoa voi tulla tänne väkeä, koska kevätlomat kestävät ensi kuun 10.päivään.

Riepumatto

http://fashionrevolution.org/country/finland/
Vaatevallankumous-päivä

https://twitter.com/SYKEinfo/status/591187513542365184

Nalle ennen ja jälkeen

Yleensä en vanhoja nalleja korjaile paljoa, puhdistan vaan. Mutta tämä oli niin onneton ilman korvia, että piti tehdä korvat. Minulla ei ollut samanväristä kangasta, joten tein myös housut. Ei huomaa silloin niin värieroa.

Nallella on vielä merkkikin jäljellä JAN JAC. Tehty Ranskassa 50-60-luvulla. Sain 15 eurolla. Halpa. Vaikka putsaamista oli.

Museokävijöitä kuvassa

Suzanne otti kuvan meistä toissa päivänä, kun hän oli täällä saksalaisten kanssa. Tuo saksalainen pariskunta tuli tuomaan kuvan äsken.

Rouva vasemmalla on eläkkeellä oleva kemian opettaja ja mies oikealla on entinen historian opettaja. Siinä olen heidän keskellään.

Uusia tuttavuuksia tulee museon myötä paljon.

Käskin heidän tulla uudestaan, kun he tulevat tänne Ranskaan ja Suzannen tykö.

Kevätlomailijoita museossa

Tänään oli lapsia museossa. He kirjoittivat vieraskirjaan, että hieno museo, täynnä historiaa ja paljon mysteerejä. Se oli huvittavaa. Lapset menivät 'lankaan'.

Minä "teen" museon salaperäisemmäksi ja mysteerisemmäksi kertomuksillani. Kaikki salainen kiehtoo lapsia ja mikseipä meitä aikuisiakin. Jos me tiedettäisiin kaikki tässä maailman historiassa, mielenkiinto voisi vähentyä. Mutta kun mennyt aika peittyy osittain kuin usvaan, josta ei näe mitään. Salaperäisyyden verho tekee meistä uteliaampia kurkkaamaan sen taakse. Vanhat linnat eivät koskaan täysin paljasta ihan kaikkia tarinoitaan.

Eilen täällä oli 8 henkeä. Uusi artikkeli tuo ihmisiä museoon kuten Internet. Paikallisia ja joitakin kauempaa. Toissa päivänä Suzanne toi tänne kaksi saksalaista, jotka majoittuvat hänen majoituspaikassaan.

Puhelin soi taas ja kysytään aukioloaikoja jne. Kaikki soittajat eivät aina tule. Eilen yksi vanhusryhmä varasi ensi kuun helatorstaiksi käyntipäivän museoon. He ovat osittain meidän kylästä. Mutta saa suhtautua varauksella. Kaikki ryhmät ovat peruutelleet viime vuosina tulonsa.

Me ollaan tienattu tähän mennessä enemmän kuin viime vuonna, kävijöitä on ollut enemmän.

Kuulumisia naapurimuseosta

Tässä vieraskirjan sivu, johon kirjoitti toissa päivänä entinen Uzèsin museon johtaja. Hän kävi täällä museossa, koska oli nähnyt torstaina ilmestyneessä Midi Libressä meidän pikku artikkelin. Oli kuulema jo aiemmin ajatellut tulla, mutta tuo artikkeli sai liikkeelle.

Viimeksi hän kävi täällä vaimonsa kanssa meidän ensimmäisenä tai toisena vuonna 2000-2001. Silloin meillä oli vaatimatonta ja pientä. Museo oli vain alakerrassa. Heillä on jättimuseo siihen nähden. Se on lelujen lisäksi tekniikan museo, koska se on koneita täynnä suurine auto-traktori yms kokoelmineen:

http://www.musee1900.com/index.html

Tämä monsieur on itse nallejen ja muiden lelujen keräilijä. Tuon museon isäntäväki on hänen appivanhempansa. 1900 museo on jo viettänyt 30 vuotisjuhlaansa. Mutta vastuksia heillä on ollut paljon. Vuonna 2002 oli suuret tulvavahingot, ja joskus vuonna 2009-2010 oli iso murto, jolloin he joutuivat myös sulkemaan. Sitten 2011 museolla oli myyntisuunnitelmia pariisilaismuseon kanssa, mikä peruuntui ja sitä seurasi oikeudenkäynnit. Nyt tämä 1900 museo on taas auki ja sitä hoitaa vanhaisäntä -emäntineen, yli 80 kymppisiä. Nuo vanhukset eivät ole kovin yhteistyökykyisiä nuoremman sukupolvensa kanssa, joten he ovat tehneet pesäeron.

https://www.facebook.com/eric.petit.142240 Siinä tämän ranskalaisen entisen museon hoitajan facebook-sivu. Hän viimeistelee parhaillaan kirjaa ranskalaisista nalleista. Täällä käytiin tämän "nallemiehen" kanssa läpi kaikki nalleni. Huvittavaa, kun oli niin kiinnostunut. Niinkuin hän olisi tullut katsomaan uteliaisuuttaan vaan mitä merkkejä minulla on nallemaailmassani. Ei hänkään osannut identifioida monia niistä, vaikka on nyt niihin erikoistunut. Toisaalta se on aika mahdoton tehtävä, kun monet pehmolelut ovat kärsineet isojakin muodonmuutoksia.

Muutenkin oli opettavaista tämä meidän uusi tapaaminen vuosien jälkeen. Nykyään he järjestävät  vuokrattavia nalle-lelunäyttelyitä täällä Etelä-Ranskassa eri paikoissa.

#MuseumWeek'issä Twitterissä viikon ajan vaihdettiin ajatuksia kaukaisten museoiden kanssa. Nyt oli vuorossa enemmän tai vähemmän naapurimuseo. Se on rikastuttavaa puolin ja toisin. Ikkunoita maailmaan ei saa sulkea, tuulettaminen vie kehitystä eteenpäin.

"Nukkejen ja nallejen paratiisi"

Midi Libre Loisirs, le 16 avril 2015, N:0 499
Tässä vapaa suomennokseni Midi Libren Loisirs-lehden artikkelista:

Nukkejen ja nallejen paratiisi
Kuin suoraan satumaasta on suomalaisen Ulla-Maijan kotimuseo, jonka hän on rakentanut pieniin tiloihin. Sinne mahtuu vanhoja nukketaloja monine pienine yksityiskohtineen, kaikkiaan yli 2500 eilispäivän lelua nalleineen ja nukkeineen, joista vanhin on vahanukke 1700-luvulta ja "maailman pienin" on vain 1,3cm.

Aukioloajat:
heinä-elokuu: 11h00 - 18h00
viikonloppuisin la-su: 15h00 - 18h00
koululomat: 15h00 - 18h00
ja sopimuksesta.
Pääsymaksut: 5€ aikuiset; 4€ lapset

Musée des Poupées et des Nounours
4, rue de l’Estrangladou, 30350 Lézan

Tél.: 04 66 83 19 57

Kyläläisiä museossa

Kuvassa kyläläisiä museossa tänään.Tämä oli mielenkiintoinen rendez-vous. Museo viettää 15.vuottaan, nyt vasta saatiin oma kylä liikkeelle.

Vierailu meni oikein hyvin, yli odotusten. Olin varautunut, koska tämä oman kylän väki ei ole ollut yleensä museostani kiinnostunut.

"Kukaan ei ole profeetta omalla maallaan," sanotaan.

He olivat yllättävän kiinnostuneita kaikesta ja meillä oli mukavaa. Kaikilla oli jotakin kerrottavaa. Tunnelma oli hyvä.

Aika paljon samoja kysymyksiä tuli esille kuin yleensä: mistä olen löytänyt, olenko saanut lahjaksi, onko joukossa omia lelujani...Mutta ne kysymykset liikkuivat "sallitun" rajoissa kuten toivoo. On ollut monia paikallisia vuosien aikana, joiden uteliaisuudella ei ole rajoja, niin että hyvät tavat unohtuvat, kun juoruakat tai -ukot pääsevät vauhtiin. Jos minä menen jonnekin museoon, en kysy oppaalta museoesineiden sijasta hänen yksityiselämästään! Olen kuullut ystäviltäni, joilla on yritys Anduzessa, että ei kannata yllättyä mistään. Ihmisiltä voi suusta tulla ihan mitä sylki suuhun tuo, ilman harkintaa. Turistit ovat yleensä asiallisia, mutta paikalliset, jotka ovat eläneet koko elämänsä alle 60km säteellä kuten ennen vanhaan. Sellaista on pikkukylän mentaliteetti. Huomaa, kuinka tärkeää matkustelu on. Niin tuulettuu ja näkee ja oppii kaikenlaista, eikä tarvitse naapureita seurata nokka pitkänä. Niinkuin siinä olisi ainut elämänilo.

Entinen taloni omistaja perheenjäsenkin oli heidän joukossaan. Vanhaa perheomaisuutta hän tuli katsomaan ennemmin kuin minun museotani, sen huomasin, koska hänen piti lähteä melkein heti pois. Kaikki talot kyläläiset tuntevat ja niiden omistajat, entiset ja nykyiset. Nykyään lähes 1500 asukkaan kylä on alati kasvanut 900 asukkaasta 16 vuodessa, jotka olen täällä asunut.

Museokäynnin jälkeen oli suunniteltu vielä "konferenssi" hienosti ranskalaisittain sanottuna seurakuntataloon tämän ryhmän kanssa. En ollut siihen aluksi niin kauhean innostunut, mutta yllätyin. Se olikin hyvä idea ja niin voisi toistekin tehdä jonkun ryhmän kanssa. Piirtoheittimellä näytin kokoelma kuvia leluista, joita oli museossa juuri nähty. Nyt kerroin niistä enemmän kaikkine yksityiskohtineen. Siitä syntyi paljon keskustelua ja oltaisiin jatkettu kauemmin, mutta aika loppui.

Alimpana kuvassa ollaan kunnan seurakuntatalolla vierailun jälkeen. Suzanne sanoi, että hänen anoppinsa, joka omisti ennen kylän linnan, oli lahjoittanut tämän linnan maatalo-osan protestanttisen kirkon seurakuntatilaksi.






















Suzanne oli apunani. Hän on asunut 30 vuotta täällä. Siinä on tyypillinen saksalainen kuten amerikkalaiset tai englantilaiset, jotka aikuisenakin kuljettavat pehmoleluaan mukanaan. Repussa näkyy hauska pehmo-otus. Se on tervetullutta huumoria tähän meidän tylsään aikuismaailmaamme. Mutta täytyy uskaltaa.

https://www.facebook.com/LaMaisonCecile
Siinä yllä Facebook sivulla Suzannen hieno vanha maalaistalo, joka on nyt majoituspaikkana.

Sébastien oli myös apujoukkoina. Tässä hänen Facebook sivu:
https://www.facebook.com/pages/G%C3%AEte-dEtape-dAnduze/1560989854137021
Sébastien näytti hyvää esimerkkiä näille muille ranskalaisille, miten voi olla apuna yhtä hyvin meille ulkomaalaisille kuin oman maan kansalaisillekin.

Sireenit kukkivat!