Syksyn tunnelmaa

Diksua ulkoiluttaessa peltoteillä löytyy usein tien varsilta villiviikunapuita. Tässä me syödään viikunoita.

Sevennit näkyvät taustalla.

"Eteenpäin elävä mieli..."

Syyskuun 1.päivä ja täällä hellekesä jatkuu. Yli 30°C helteet alkoivat kesäkuussa ja ovat jatkuneet siitä asti. On ollut hyvin kuiva kesä.

Viime vuonna sitä vastoin satoi ja ukkosti paljon kesällä rankoista myöhemmistä syysilmoista puhumattakaan. Marraskuun Suomen matkallani piti majoittua hotelliin Nîmesiin lähtöpäivänä, koska luvattu rankkasade olisi voinut jättää tien poskeen. Seuraavan päivän lentokoneesta ei saanut myöhästyä, muutenkin oli kaikki pysähdyspaikat matkan varrella jo valmiiksi ostettu netistä. Se oli poikkeuksellista. Ja vielä paluumatkallani tuo Sevennien vuoriston sadeilmiö jatkui.

Kun on kaunista, tai oikeastaan kuuma intiaanikesä, turistit viihtyvät rannalla veden ääressä vilvoittelemassa. Museot kiinnostavat vähemmän.

Täällä Nukkenallemuseossa oli tavallista hiljaisempi kesä. Turismi on hyvin epäsäännöllistä.

Mutta mitäs siitä! Yleensä ottaen kaikki museokävijät olivat tyytyväisiä museokäyntiinsä. Meillä oli mielenkiintoiset keskustelut. Vieraskirjaan tuli paljon hyvää palautetta kuin kouluaikana muistivihkoon muistovärsyjä koulukavereilta ja ystäviltä. Niin voisi sanoa, että museo sai taas paljon uusia ystäviä.

Nukkenallemuseoyhdistyksen kukkaro jäi nyt vähän tyhjemmäksi kuin muina kesinä. Toisaalta sinne mahtuu vielä paljon ropoja, koska ei ole liian paksu. Eikä voida ylpeillä. Pieneksi ja nöyräksi tuntee itsensä kuin mahtavien luonnonvoimien edessä.

Mitä me opittiinkaan latinan tunnilla koulussa? "Eteenpäin elävä mieli, kuollut vain taaksensa katsoo."

Kun öljylampun valossa läksyjä luettiin

Tässä voi olla melkein sata vuotta vanha puinen koululaukku. Ennen kaikki tehtiin kotona, myös koululaukku.

Tällaisia on ollut täällä Keski-Euroopassa vuoristoalueella. Se on ollut monitoiminen. Rihvelitaulun, sulkakynän, eväiden yms...kouluun kantamisen lisäksi sillä on voinut laskea mäkeä ja sen päällä on voinut kirjoittaa.

Isoäidin aikaan ei ollut nykyajan tavaravuoria. Talojen vintit olivat kuin "kauppoja", josta sai ilmaiseksi kierrätettyä vanhaa uuteen käyttöön. Meillä äiti sanoi, ettei saa heittää pois milloin mitäkin, koska voi sitä tarvita jälkeenpäin, muuten joutuu ostamaan kaupasta.

Tämä laukkuvanhus näyttää korpimetsäläisen laukulta meidän silmissämme, kun olemme tottuneet katselemaan joka lukuvuosi uusiutuvaa erilaista värikästä laukkumuotia. Pinnallinen kulutusyhteiskuntamme vie helposti kaikki mukaansa.

Onneksi nykyään kierrätys on myös jo muotiasia. Niin voi sanoa, kun katselee kaikkialla järjestettyjä kirpputoreja. Niissä on myös sympaattinen sosiaalinen puolensa varsinkin kesäisin, kun on ulkoilmakirppareita. Ainakin Ranskassa sinne mennään myymään tai ostamaan niin kuin muihinkin kesätapahtumiin ihmisten ilmoille. Ilo on tavata tuttavia ja ystäviä. Ketä näit viimeksi siellä, kysytään.

Ranskan uutisissa puhutaan joka lukuvuoden alkaessa mitä tulee maksamaan koulutarvikkeet ja miten paljon enemmän kuin edellisenä vuonna.

Ristiriitainen tämä meidän yhteiskuntamme. Toisaalta tämä on kulutushullua ja toisaalta lamasta puhutaan. Miten vähällä ennen on pärjätty!

Laitan kuvan tähän omasta  ensimmäisestä alakoululaukusta 60-luvulta. Sekin on jo 50 vuotta vanha! Isolla veljellä oli nahkainen salkku 50-luvun lopulla. Niin nahka muuttui muoviin. Se oli muovin vallankumousta, kun kaikki tehtiin vähitellen muovista.

Telkkarista katseltiin silloin koulun jälkeen Kivisiä ja Sorasia. Sama aihe on tässä laukussa. Televisio oli 60-luvun ylellisyyttä.

Puisen koululaukun aikaan ei olisi voitu kuvitellakaan, mitä 100 vuotta myöhemmin joka kodista löytää: tietokone(ita), kännyköitä, älypuhelimia...Meille nuo alkavat olla jo itsestäänselvyyksiä, välttämättömyyksiä eikä luxusta.

Mutta tarvitaan vain sähkökatko jumittamaan korkeateknologiamme.  Silloin otamme esiin ikivanhat konstit. Kynttilästäkin tulee korvaamaton valopilkkumme.

Vanha konsti on parempi kuin pussillinen uusia, sanoi vanha kansa. Ei niitä saa kokonaan unohtaa.

Minun täytyy löytää vanha myrskylyhty museoon. Joskus sen valossa olisi jännä esitellä museota! Vanhan ajan tunnelma olisi taattu.

Luetaan vanhaa Kotiliettä:

kotiliesi1945.pdf

Tein sen PDF muotoon yllä linkki.

Euroopan Kulttuuripäivät 2016

https://issuu.com/ot-cevennesgrandsud/docs/jep-2016-web

Tässä kuvia mainoksesta kulttuuriviikonlopusta ensi kuussa. Me ollaan siinä mukana kuten ennenkin.

1800-luvun muotivihreän tragediat

Tässä 1800-luvun lopun englantilaisessa Silber&Fleming nukketalossa on ajanmukaista muotivihreää, joka oli myrkkyvihreää myös konkreettisesti.

http://fin.afterdawn.com/…/miksi_juuri_myrkynvihrea_miksi_m…

http://www.kysy.fi/…/sanonta-myrkynvihrea-saanut-alkunsa-jo…
___________________________________________________
http://www.webexhibits.org/pigm…/indiv/overview/emerald.html

A killer pigment thoughtout XIX Century Europe

Vanhasta koulukirjasta:

Top secret

https://www.flickr.com/photos/myoldbearfreefr/sets/72157659174593383 Siinä kuvasarja kirstusta.

Tässä museon salaperäinen avain, jota voi näyttää lapsille.

He saavat itse keksiä tarinan, mikä avain se voisi olla, kun sitä noin piilossa pitää säilyttää.

Toisaalta kaikki voivat osallistua ideointiin. Voin koota ne myöhemmin yhteen, uudeksi tarinaksi.

Yksi ehdotus on jo tullut. Tuo voisi olla Onnen Avain.

Ruostuneen avaimen totuus kerrottakoon isoille. Ostin sen 50 sentillä tänään Anduzen kirpparilta avainkokoelman myyjältä. Idean sain, kun toin Suomesta tuon vihreän pikkuarkun, jossa ruusu päällä. Avain on symbolinen esine ja se saa mielikuvituksen liikkeelle.

Elokuun tunnelmia museossa

Kesäsesonki on jo pitkällä, loppupuolella piakkoin. Syyskuun alussa alkavat koulut, joten siihen loppuvat päivittäiset museokäynnit. Turistit lähtevät niin kuin muuttolinnut lentävät omille mailleen.

Eilen oli museossa yksi kylämme eläkeläisrouva, joka on protestanttisen ryhmän vastuuhenkilö. Hän järjesti ryhmänsä tänne viime vuonna. Itse hän ei päässyt tulemaan silloin leikkauksen vuoksi, tuli vasta nyt lapsenlapsensa kanssa. Tuo viimevuotinen ryhmävierailu sujui oikein hyvin.

Pikkupoika oli 5 vanha ja hyvin levoton. Isoäidillä oli kova työ, jotta sai pidettyä lapsen kurissa. Poikaa ei kiinnostanut museo laisinkaan, ja hän näytti sen. Mutta ei hän koskenut pahemmin tavaroihin, niin että olisi rikkonut niitä, kuten jotkut lapset uhmakkaana tekevät. Siksi sanoin, että annetaan pojan katsella yksikseen, koska ei kerran halua seurata mukana. Madame tokaisi, että selostukseni pitäisi ottaa huomioon lapsi.

Siitä tuli mieleen, ettei lapsia voi vastoin tahtoaan mihinkään viedä. Yleensä tänne tulee lapsia, jotka ovat kiinnostuneita ja seuraavat vanhempiensa tai isovanhempiensa kanssa, kun kerron kokoelmasta. Välillä puhun lapsille ja kyselen heidän mielipiteitään, jotta saan heidät mukaan. He ovat tyytyväisiä, kun huomataan. Ja joskus he innostuvat puhumaan paljon tai ujostuvat. Useimmiten tämä pikkuväki katsoo silmät kirkkaina ja tarkkaavaisina, mitä aikuiset puhuvat. Jopa 4 vanhasta alkaen. Sitä nuoremmat voivat olla levottomia ja vaikeampia, mutta ei aina.

Jos kaikki tehdään ihan vain lasten ehdoilla aikuiset unohtamatta, museosta tulee lastentarha, ei kai se ole tarkoitus. Minusta se olisi lässyn lässyä, johon en kyllä suostuisi. Tämä "lastentarhatrendi" on nykyään muotia kaikissa suurissa lelumuseoissa kansainvälisesti, niin kuin pakollinen leikkipaikka olisi taattava joka paikasta, myös museosta. Ihme kun ei kirkkoihin ole vielä sitä tehty! Ostoskeskuksiin ne tulivat ensin ja sitten muualle. Lasten muotikasvatusta. Maailmassa monta on ihmeellistä asiaa... "Mennään leikkimään elokuviin, teatteriin, oopperaan, museoon, kirkkoon, hautausmaalle, ...", sanovat sitten lapset.

On paikkoja, joita täytyy kaikkien oppia kunnioittamaan ja jossa täytyy osata olla hiljaa. Niin on ennen opetettu, nyt taidetaan opettaa toisin.

Vielä kaikki sukupolvet huomioon ottamisen puolesta puheen ollen. Taustalla kerrottava museotarina on hyvä runko museokäynnille. Pienessä kotimuseossa opastus saa vanhat kuolleet esineet elämään ja esille kätköistään.

Vieraskirjassa monet museokävijöiden kommentit kiittävät tästä "matkasta kauas eilispäivään". Eivätkä yleensäottaen lapsetkaan ole olleet täällä tyytymättömiä, päinvastoin. Joskus olen saanut heiltä pusun poskelle.

4-vuotias Lilou tutkii nukketaloja