Linnanrouva, taiteilija ja muita

Nyt on hiihtoloma ja museossa on ollut vähän elämää pitkästä aikaa. Enimmäkseen aikuisia, eilen myös lapsia.

Viikonlopulla oli yksi vanhempi pariskunta. He tulivat, koska näkevät museokyltin usein tien vieressä, vaikka asuvatkin kauempana Sevenneillä, mutta käyvät täällä lähimain.

Mitä aina paljastuu, kun ihmisiä haastelen? Mukava tietää, mistä kaukaa ovat kotoisin.

Nämä ovat asuneet monessa paikassa Ranskassa, pohjoisesta etelään. Burkina Fasossa he ovat olleet humaanitäärisessä työssä, rouva on sairaanhoitaja. Pariisin myös mainitsivat. Nukkenallemuseo on pariisilaisten suosiossa, koska heitä täällä käy paljon.

Näytin vanhoja pelikorttejamme 60-luvulta tarinakaapista ja kerroin, että Suomessa oli vähän ulkomaalaisia ennen. Varsinkin me maaseudun lapset ei oltu nähty erilaisia kansalaisuuksia kuin pelikorteissa. Turussa käydessä nähtiin joskus amerikkalaisia ja saksalaisia. Amerikkalaiset vilkuttuvat ja lähettivät lentosuukkoja meille kaksosiskon kanssa. Lapsena meillä oli aina samanlaiset vaatteet. Kaksoset saavat yleensä paljon huomiota. Kuvassa me olemme 8v, jolloin me saimme ensimmäiset silmälasit.

Mies jatkoi, kun he menivät Afrikkaan syrjäiseen kylään Burkina Fasoon, siellä mustat eivät olleet koskaan ennen nähneet valkoisia. Lapset alkoivat itkemään heidät nähdessään, niin outoa se heistä oli, ja ihmiset halusivat koskea heidän valkoihoisia käsiään ja vaaleita hiuksia suurena ihmeenä.

Poislähtiessään pariskunta antoi käyntikortin ja kutsui kotigalleriaansa Sevenneille syksyllä. Mies on taiteilija ja pitää taidenäyttelyä. He olivat nykyajan harvoja ihmisiä, jotka eivät omista internettiä ja vastustavat sitä. Telkkaria ei heillä ole myöskään. Kun sanoin, että taiteilijalle netti olisi hyvä mainospaikka, hän vastasi, ettei tarvitse sellaista. Tuonne taidetapahtumaan on tulossa noin 100 henkeä, hän on siis jo tunnettu.

Sitten toisista museokävijöistä puheenollen. Olen jättänyt museomainoksia naapurikylän kunnantalolle aina joskus ohi kulkiessani. Sieltä Ribauten kylän linnasta tuli nyt linnanrouva neljän lapsenlapsensa kanssa museoon. Olen ollut hänen linnassaan ystävieni kanssa aikoja sitten. Hän ei muistanut minua. Jo silloin mainostin tätä nukkenallemuseota. Minua huvitti tämä linnan tyylikäs emäntä, jolla oli kirkkaanpunaista huulipunaa. Arkisella maaseudulla se näyttää kaupunkimaiselta ja juhlalliselta. Hän kertoi olevansa alkuaan lähtöisin Pariisin ja Pohjois-Ranskan alueelta. Entiset pariisilaiset pysyvät tyylikkäinä, olen sen huomannut ennenkin museossa. Tämä nyt yli 70v leski oli mennyt naimisiin Ribauten linnan omistajan kanssa nuoruudessaan. Hänen neljä 4-15 vuotiasta lasta, kaksi tyttöä ja kaksi poikaa, käyttäytyivät esimerkillisesti ja kuuntelivat kuin pikkuaikuiset keskusteluamme ja myös osallistuivat siihen kommentteineen. Se entisajan kurinpito oli tehnyt tehtävänsä, vaikka sitä kasvatusmenetelmää nykyaikana kyseenalaistetaan vapaalla kasvatuksella. 4v tyttökin oli kärsivällinen loppuun asti, kiirettä ei heidän tarvinnut tämän pikkulapsen takia pitää. Varsinkin nukketalot saivat paljon kehuja. Harvemmin paikalliselta saa näin paljon positiivista palautetta ja kiitosta tehdystä työstä. Siinä meillä on nyt vaikutusvaltainen PR nainen nukkenallemuseota mainostamassa.

http://www.cevennes-tourisme.fr/ribaute-les-tavernes/chateau-de-ribaute/tabid/2678/offreid/cc5bc03c-ab1b-4c9c-bd5f-1b87dc7b434f

https://www.facebook.com/chateauderibaute/

Eilen tuli yksi perhe 8v tyttölapsensa kanssa. Nimesin lähellä he asuvat, vaikka ovat kotoisin eri puolelta Ranskaa. Museokyltti tien vieressä vaikutti heihin, vaikka se ei paikallisiin usein tehoa, vain turisteihin. Kirppuritoriharrastajia eli kaiken vanhan ystäviä kuten minä.

Museo tuo mukanaan paljon kohtaamisia, joita ei muuten tulisi. Yllättävää ja opettavaista. Mutta ajatustenvaihto on kaiken avain ja se, mikä on rikastuttavaa.

Museon vieraskirjaan tuli taas uutta. Kuinka paljon eri ammatteja, eri kansalaisuuksia, muutenkin erilaisia ihmisiä, persoonallisuksia täällä on käynyt ja käy! Viime aikoina on ollut aika paljon laidasta laitaan. Toisen ihmisen arvokkuudesta toisen vaatimattomuuteen, enemmän tai vähemmän rikkaista enemmän tai vähemmän köyhiin. Tuulen viemää elokuvassa, kun rikas oli tullut köyhäksi, sitä ei saanut näyttää. Päähenkilö rikas Scarlett O'Hara köyhtyessään teetti verhoista uuden puvun, hieno piti olla.

Suomen kansalaisuudestani saa yleensä plussaa ainakin turistien keskuudessa täällä museossa, mutta useimmiten paikallisten keskuudessa olisi parempi olla samaa maata, samassa paikassa syntynyt kuin muutkin. C'est la vie, sellaista elämä on, jos ei ole koskaan ollut merta edemmäs kalassa.

Koirauutiset lopuksi. Kun museoon tulee aikuisia, jotka tykkäävät elukoista, Dixie pitää heille seuraa, vaikka alussa se hoitaa museovahtikoiran "tarkastustehtävät" haukkuen ja nuuskien kaikki vieraat hyvin. Mutta jos on pieniä lapsia, haukku joutuu liekaan kulisseihin kurkkimaan verhon takaa museokävijöiden vierailua. Se ei ole tottunut lapsiin, joten niin on parempi.

Yksi nukkereisu ja tuhat ihmettä

Viime viikolla sain yllättävän sähköpostin. Toisaalta tulee nukke-nalle yms. myyntiehdotuksia aika useinkin puhelimitse tai sähköpostilla. Ihmiset ottavat yhteyttä ja kauppaavat tai sitten haluavat lahjoittaa. Mutta tällä kertaa oli jotakin erilaista. Kutsu linnaan katsomaan myytävää nukkekokoelmaa. Se kuulosti hienolta. Mutta toisaalta maailmalla on kaikenlaista vilppiä, joten pienin varauksin suhtauduin tähän uutiseen. Ensimmäinen ajatus oli, että ei kannata ainakaan yksin sinne mennä. Voisi olla pelottavaakin. Porukalla on parempi.

Seija ja Andrew tulivat tänne käymään ja ehdotin heille. En ollut heille kertonut mitään etukäteen, koska miehet voivat sanoa, että nuket eivät kiinnosta. Sitten vaan sanoin yhtäkkiä, että meillä on kutsu linnaan. Se kiinnostaa yleensä kaikkia.

Aika oli sovittu klo13H30. Olin katsonut netistä osoitteen, vaikka he vielä kertoivat sen uudessa sähköpostissa. Ei ollut kaukana täältä.

Hain tietoja netistä ja paljastui paikallislehtiartikkelista, että kyseessä on saksalaispariskunta, joka on ostanut linnan 70-luvulla ja kunnostanut sen. Nyt jo oli turvallisempaa mennä sinne, koska oli pieni porukka koossa ja tiesi vähän linnan väestä, joka meidät vastaanotti.

Sitten yllätys yllätys. Vaikka me menimme sinne kuin myytäviä nukkeja katsomaan, me vietimme siellä mukavan iltapäivän jutellen takkatulen ääressä, kuin ystävien seurassa. Siinä käytiin vähän läpi elämäämme kaikki. Eläkeläispariskunta halusi myös näin tutustua uusiin ihmisiin. Entisiä opettajia molemmat ja myös antiikkiliike heillä on ollut Saksassa.

Huvittavaa oli, koska ne pääasiana olleet nuket jäivät vähän niin kuin sivuasiaksi.

Linnaan kuuluu myös oma kappeli, jossa järjestetään ohjelmaa kulttuuripäivinä syksyisin.

Musée des Poupées et des Nounours/The Doll and Teddy Bear Museum

Uusia videoitani

Talven yhdistyskirje 2019

http://myoldbear.free.fr/textes/finnois/yhdistyskirje1.2.2019.pdf

Siinä uudet museouutiset.

Hiljaisen kylän talvi tapahtumia

https://www.letour.fr/fr/parcours-general

Pont du Gardista tuli sähköpostia. Tämä heidän PR nainen halusi tulla käymään museoon ja kertomaan Pont du Gardin ohjelmasta Ranskan ympäriajo päivinä heinäkuussa. Meidät kutsuttiin mukaan heidän järjestämäänsä lottoarvontaan parilla lasten ilmaisella sisääpääsyllä.

Tänä vuonna ympäriajo kulkee Pont du Gardista tänne Sevenneille ja myös meidän kylämme läpi Anduzeen. Joten väkeä on tulossa alueelle paljon. Markkinointi aloitetaan jo nyt.

Hienoa, kun Nukkenallemuseo tuli huomatuksi. Kysyin, miten hän sai tietää tästä museosta. Netistä taas kerran.

Esittelin hänelle kaikki museossa kuten yleensä ja ihmeesti oli tuttua, jopa Shirley Temple, vaikka se oli televisiossa ajat sitten ja uudet sukupolvet eivät sitä sarjaelokuvaa tunne. Sain tästä nuoresta tyylikkäästä ranskattaresta kansainvälisen vaikutelman. Se sopii, koska kokoelmanikin on sellainen. Siksi kai meidätkin noteerattiin kerrankin näissä isommissa ympyröissä, eikä unohdettu kuten usein paikallisten keskuudessa. Pont du Gard on alueemme ykköspaikka, n.1,5miljoonaa kävijää vuodessa.

Annoin hänelle samalla nipun museomainoksia Pont du Gardiin vietäväksi. Niitä on nyt varastossa, kun tilattiin 2500kpl 53€. Saadaan halvemmalla netistä, ja vielä värillisiä, kuin ennen Anduzen turistitoimistosta.

Sitten toinen uutinen.

Alla kuva kuntamme uudesta 2019 uutislehden sivusta, jossa kerrotaan kylän linnan uudesta projektista. Sitä on neuvoteltu jo yli vuoden päivät, vaikka nyt se vasta tiedotetaan kuntalaisille.

Siihen pariisilaispariskunta suunnittelee 4 tähden ravintolahotellia, jonne pelkkään sisustukseen he investoivat 1,2miljoonaa.

Pariskunnalla on Pariisin alueella kaksi gastronomiaravintolaa: "Qui plume la lune" ja "L'ours". Alla linkit:

http://www.quiplumelalune.fr/

http://loursrestaurant.com/ 

Mahtavatko he sisustaa linnan modernilla vai antiikilla kuten se oli ennen. Noiden ravintolasivujen perusteella heidän makunsa on moderni.

Vahinko vaan, jos linna menettää entisen satumaisen keskiaikaisen antiikkihohtonsa. Moderni on pilannut monta linnaa. Internetissä sellaisia näkee.

Kysyin saksalaiselta Suzannelta, joka pitää majoituspaikkaa kylässämme isossa vanhassa maatalossaan, tietääkö hän niistä linnan kolmesta kummituksesta. Ei tiennyt. Suzannen anoppi oli linnan entinen omistajasuku. Huvittavaa on nyt, jos sinne linnaan perustetaan myös hotellihuoneita, ne voivatkin olla sitten kummitushuoneita...

Melkein kahden viikon somepaussi

Tietokoneeni meni rikki pari viikkoa sitten. Liike lainasi minulle viime viikonlopuksi kannettavan, koska oman koneeni korjaus kesti kauan. Eilen sain omani. Tykkään pöytäkoneesta enemmän kuin kannettavasta. Ensimmäisen ostin 2004. Se kesti vuoteen 2012, jolloin jouduin uusimaan koko keskusyksikön. 390€. 2016 oli paljon ongelmia Windows 10 kanssa, joka ei sopinut vanhaan koneeseeni, 3-4 kertaa piti viedä korjattavaksi. Yhden kerran myös sen sisäisen pölyyntymisen takia. Prosessori pyörii ja kerää itseensä pölyä. Vaihdettiin Windows 7 takaisin koneelle ja ongelmat loppuivat.

Mutta nyt kone teki lakon. Arvasin, että tekninen syy eikä virus, koska olen tarkka tietoturvan kanssa. Kone ei lähtenyt käyntiin tai sammui jatkuvasti ja lopulta rätisi. Vein liikkeeseen ja kun keskusyksikkö avattiin, näkyi vika. Pöly, joka oli rikkonut prosessorin, emolevyn ja RAM muistin eli koneen tärkeimmät osat kuten autolla moottori. Liikkeessä sanottiin, että vuosihuolto pitäisi aina tehdä, ettei näin tapahtuisi. Liike ottaa pienestäkin tarkastuksesta 60€, aika kallis. Joten olen yrittänyt pärjätä ilman. Nyt uudet osat korjauksineen maksoivat 350€. Mutta toisaalta viimeksi ne oli uusittu 2012, joten ennemmin tai myöhemmin olisi uusittava.

Näyttö minulla on edelleen sama 2004 ostettu, iso musta kuin vanhanaikainen putkitelevisio, mutta toimii hyvin ja kuva on tarkka, paljon tarkempi kuin kannettavalla lainakoneella oli. Lisäksi kaiuttimet ja näppäimistö ovat samat ja kaikki johdot. Epson skanneri myös toimii vielä, mutta printterin jouduin uusimaan yksi vuosi.

Nyt Windows 10 oli ainut mahdollinen, kun on uudet osat. Kone on uudestaan asennettu, joten hakea saa aika paljon "papereitaan" ja ohjelmiakin on uudestaan ladattava. Tämä "atk-työpöytä" on nyt sekaisin. Mutta hyvä, kun toimii.

Ilman tietokonetta ja internettiä huomaa, että täällä pikkukylässä pienissä ympyröissä on aika tylsää. Onneksi on auto, pääsee edes ajelemaan hiukan kauemmas. Internetti antaa avarat ikkunanäkymät koko maailmaan, ulkomaailma laajenee. Kuinka pienissä ympyröissä onkaan ennen eletty!

Kuuntelin uutisia radiosta. Ajattelin, ettei minua kiinnosta pelkästään Ranskan uutiset, ei sieltä paljon muuta kuulunut, jos ei ole maailmalla mitään erikoista tapahtunut. Olen tottunut seuraamaan kaikkea kansainvälisesti ja Suomen uutisia luen joka päivä netistä, Hesaria ja Ilta Sanomia. Minun telkkari ei oikein toimi, joten netti on myös TV:ni. Se on monitoimikone: Skype puhelin, kirjoituskone, sanomalehdet, infopankki, kaupat, kontaktiverkosto, museomarkkinointi...Twitter, Facebook, blogikirjoittelu, sähköposti...Ei enää pärjää ilman, vaikka toisaalta tulee oltua liikaakin koneella.

Tietokone ja netti ovat välttämättömiä pienelle kotimuseolle, se ei muuten selviytyisi nykymaailman kilpailussa. Se on varmaa. Netti tänne tuo suurimman osan museokävijöistä. Ja on myös paras "kirjasto".

Somepaussilla tuli luettua loppuun pari kirpparilta muutamalla eurolla ostamaani kirjaa. Hienoja kirjoja ei kauaa saa niin halvalla ostaa, kyllä sekin aika mene ohi. Oli opettavaista lukea sota-ajasta. Suosittelen!

Pääsin taas kutomisen alkuun pitkästä aikaa, moniin vuosiin en ole kutonut. Villapuserosta tuli etukappale ja melkein koko takakappale valmiiksi. Kiitos rikkinäisen tietokoneen.

Tammikuun yhdistyskirjeen kirjoittaminen on myöhässä, kohta se on vuorossa.

Viisaudenhammas viikko ja vaivaisnallet

"Olis se suus, mik on nokas, sanoo Mäki-Kaisa, ku kaffilan ovelta luuras." (Eteläpohjalainen sananparsi.)

Niin minäkin sanoin tiistaista lauantaihin toissa viikolla, kun en voinut kuumaa ja höyryävää mustaa hyvää kahvia juoda aamiaisella. Päivä alkoi huonommin. Maanantaina olin nimittäin ollut stomatologin eli kasvokirugin tykönä Nîmesissä poistamassa viisaudenhampaani. Sinne minut lähetti kylämme hammaslääkäri. Röngtenkuvassa se paljastui. Valtava ylimääräinen hammas ikenen sisällä piilossa on alkanut vaivaamaan, siitä ei näkynyt kuin "jäävuorenhuippu" suussa. Aika varattiin jo 2,5kk sitten ja ensimmäinen tarkastusaika hänellä oli kuukausi sitten. Mikä stressi minulle siitä tulikaan!

Kun on jotakin sellaista epämieluisaa  edessä, miten hajottaa ajatuksia? Juuri ennen tuota hampaanpoistoa viikonlopulla sain nallelähetyksen. 5 söpöä vaivaista oli nyt hoitoani vaatimassa. Toipilaana olin toisia toipilaita hoitamassa.

Itse hampaanpoisto kesti vain 15minuuttia paikallispuudutuksella. Antibiootit alkoivat edellisenä päivänä. Kahdenlaista särkylääkettä sain heti operaation jälkeen ja koko viikon. Joten en tuntenut yhtään särkyä. Hyvin meni ekaviikko nallejani kanssa touhutessa. Ensimmäinen kivi putosi sydämeltäni.

Siinä kuvat reisussa rähjääntyneistä vanhoista nallekavereista Dixien seurassa.

Mutta toisella viikolla ilman lääkkeitä alkoivat vaivat. Leikattu ien tuntui koko ajan, vaikka ei heti ihan särkenyt. Suu alkoi jäykistyä, varsinkin syödessä. Puhuminen ei silti sattunut. Ienhaava tuli kivuliaaksi yötä päivää. ja kun otin yksi yö paracetamol särkyyn, hikoilin. Kuumetta oli.

Menin kylämme hammaslääkäriin ja sain uuden antibioottikuurin ja muita lääkkeitä, koska haava oli tulehtunut.  Näitä komplikaatioita juuri pelkäsin. Toivottavasti paranee nyt, etten joudu uudestaan erikoislääkärille Nîmesiin. Viisaudenhampailla on vähän vaikean hampaan maine.

Takaisin mukavampiin ajatuksiin. Niin nämä nallet lohduttavat ja ilahduttavat meitä vielä vanhoilla päivillään. Monia leluja on lapsenakin saatu juuri sairaana ollessa. Isosisko kertoi saaneensa tädiltämme hienon muoviastiaston, kun oli jäänyt auton alle pienenä. Turun linnan satavuotias iso nukketalo on hankittu sairaalle lapselle, luin yhdestä kirjasta. Minä luulin aina pienenä, että se oli ollut linnan prinsessan nukketalo.

Alempana kuvissa on nallet puhdistettuna ja korjattuna. Mikä olisikaan ollut hauskempaa tekemistä!

Muuten Dixie haukku oli kotolaisena, kun olin hammashoidossa Nîmesissä. Ensimmäisen kerran se oli yksin yli 3tuntia. Vähän jännitti, ettei se tee pahoja museossa. Olin jättänyt sen vain vähäksi aikaa kylämme Postiin mennessä. Hyvin se vartioi museota. Ei mitään ongelmaa. Toinen kivi putosi sydämeltäni.

Tämä keltainen nalle on paikattu yltäpäältä. Se ei olisi kestänyt puhdistusta, onneksi ei ole likaisen näköinen. Liikuttava ja ajatuksia herättävä nalle, koska on ollut niin pidetty. Mahtaako nykyään teddy karhuista tulla yhtä rakastettuja? Ei varmaan, koska lapsilla on niitä yllin kyllin.

20-30-lukua. Laiha, isot jalat, pitkät kädet  ja pitkä nenä tuovat mieleen Steiff merkin, mutta 1900-luvun alussa saksalainen Steiff antoi muotisuuntaa kaikille nalleille kansainvälisesti suurella suosiollaan. Tämä voi olla ranskalainen Marcel Pintel merkki, ei ole vielä varmaa.

Sain sille paikan tarinakaapista, vitriineihin ei mahdu. Nyt se on enää vain "katsoa saa, ei koskea" nalle. Leikit on leikitty. Mutta se katsominen riittää ja puhuttelee.

Uuden vuoden 2019 nalleterveiset!

Tässä nalleporukkamme toivottaa kaikille Hyvää Uutta Vuotta 2019!

Muuten noiden nallejen rattaiden alle on kätketty Suomesta vaivalla kannettu iso puinen keinuheppa. Toivotaan, että nyt uutena vuotena olisi isommat tilat ja sekin pääsisi piilostaan esille.

Paljon on muutakin "piilotettu" tänne museoon milloin mihinkin tilan puutteessa. Jonakin päivänä ne kaikki pääsevät päivänvaloon. Ne ovat historiaa. Eilispäivää, joka meitä aina seuraa mukanamme enemmän tai vähemmän tässä nykypäivässä ja huomisessa.

Mitä vanha kansa sanoi?

https://yle.fi/uutiset/3-5165242?utm_source=twitter-share&utm_medium=social

https://yle.fi/uutiset/3-10561133 Tornion Joulu- ja lelumuseon omistaja Leena Keränen on joulutunnelmissa.

Tuossa ensimmäisessä linkissä on juttu Tornion Joulu- ja lelumuseon rahoituksesta.

Se sai minut ajattelemaan Nukkenallemuseon alkuvuosia ja samaa kysymystä, miten tämä hanke rahoitetaan. Se tulee aina esille ensimmäisenä. Ei mikään pyöri ilmaiseksi.

Ensi viikolla alkaa 19.museovuotemme. Siihen mahtuu myötä-ja vastatuulta. Laihempaa-, lihavampaa- ja katovuotta. Kukkaron nyörit tiukalla ja vähemmän tiukalla. Mutta purtemme on pitänyt merenkäynnin tähän asti.

Uudet aina vaatimammat julkisen tilan esteettömyysnormit ovat nykyään uhkanamme. Mutta tämäkin jo pitkä museomatkamme on kiitollisuudenaihe.

Millä ajatuksilla tähän asti on päästy?

Vanha kansa neuvoi Ranskassa: "Joulupukkia ei ole olemassakaan". Ja jatkoi, ettei saa tulla "tyhjin taskuin", jotta voi "laittaa kätensä omaan taskuun".

Suomalaisissa korvissa tuo joulupukkijuttu olisi meille Lapissa huonoa mainosta konkreettisesti puheenollen eikä sellaista sanontaa täällä joulupukkimaassa viljeltäisi. Mutta se sisältää totuuden ei vain lapsille vaan myös aikuisille. "Raha ei kasva puussa", niin meillä sanotaan myös, vain toisin sanoin.

Suomessa sanottiin ennen vanhaan, että täytyy "panna sukanvarteen" ja sitten voi "ottaa sukanvarresta".

Lisäksi sanottiin, että "suu säkkiä myöten". Ranskassa olisi siihen sanottu, että "ei saa olla herkkusuu". Vaikka konkreettisesti puheenollen ranskalaiset vasta herkkusuita ovat kuuluisine keittiöineen. Entinen talon myyjä käytti tuota (gourmand) "herkkusuu, hyvän perään"-sanaa "hän ei ole rahanahne"-merkityksessä. Monia assosiaatioita siihen voi tulla abstraktisesti puhuessa kuten yksi suomalainen sanonta "kädestä suuhun"-elämä. Sellaista aikamme kulutusyhteiskunta on, kertakäyttö-, tuhlauskulttuuria.

Mitä me olemme oppineet vuosien varrella? Nyt lainaan venäläistä sananlaskua:
"On parempi olla 100 ystävää maailmassa kuin 100 ruplaa taskussa".

Kaikki tämä vanhan kansan suusta kuulostaa meidän päivinämme niin kuin toiseen aivan erilaiseen maailmaan menisi käymään. Mutta totuuden siementä sieltä löytyy meillekin. On arvoankkureita, jotka eivät koskaan muutu, vaikka maailma muuttuisi.

Tässä olen ekavuoden 2000 kuvassa maalaamani museokyltin vieressä. Kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa.

Hymy huulessa minulla on jo myöhemmässä kuvassa, mutta ensimmäisessä on sitä vastoin melkein itku kurkussa. C'est la vie!

Paljon onnea voi olla onnettomuudessakin.

Alla uudempia museokylttejä.

Alimmisessa kuvissa näkyy entinen koirani Dixou.