"Romeo ja Julia", punkkareita ja muita museossa

Nyt on käynyt jo 55 henkeä museossa tämän syysloman aikana. Niin moni on tukenut ja kannattanut museota sisääpääsymaksullaan. Siinä on meillä tulevaisuuden toivoa, kun meitä muistetaan myös muina vuodenaikoina eikä vaan kesäsesongilla. Nyt on paremmat tulokset kuin viime vuonna.

Puheenollen noista eilispäivän lahjaleluista, joille ei vielä paikkaa löydy museosta. Niiden tuojat sanoivat. että ne jatkavat nyt elämäänsä museossa. Se on heiltä kauniisti sanottu, vaikka varastoon ne joutuivat odottamaan parempia päiviä. He tiesivät sen kyllä.

Näiden viime päivien museokävijöiden joukossa on ollut enimmäksen enemmän tai vähemmän paikallisia sukulaisineen, lastenlapsineen. Myös turisteja kauempaa Ranskasta kuten pariisilaisia. Joukossa oli yksi "kolmevitonen" pariskunta, josta minulle tuli mieleen "kauniit ja rohkeat". He tulivat kuin suoraan Romeona ja Juliana näytöksestään tai baletistaan lapsineen tänne. Mutta pinnallisuudesta ei voi puhua, päinvastoin. Se oli kiva vierailu ja meillä oli mielenkiintoinen keskustelu. Kiirettä ei ollut. Myöhemmin toisena päivänä he tulivat vielä oven taakse moikkaamaan ennen lähtöään täältä paikkakunnalta ja lapset antoivat minulle keräämiään kukkia. Mikä yllätys! Harmi, etten ottanut heistä valokuvaa. Kukkasista otin.

Toinen esimerkki "ulkonäkö pettää", sanonnasta. Kerran alkuvuosina meillä kävi punkkari pariskunta mustissaan. Silloin tehtiin vielä nallekauppoja täällä ja he ostivat tekemäni nallen. Kovan kuoren alta paljastuikin pehmikset, inhimilliset ihmiset. Oli sekin opettavainen tapaaminen. C'est la vie. Täytyy nähdä pintaa syvemmälle.

Tuntemattomista tunnearvoista

Nyt minulla on ongelma. Eilen tuli museoon suuria nuken huonekaluja kuten kerroin kuvin.
Mihin ihmeeseen koloon saan ne mahtumaan varastohuoneeseen? Museo on ihan täynnä, se oli jo tiedossa kaikilla.

En tiennyt, että ne ovat noin suuria ja olisin halunnut nähdä ne, ennen kuin he tuovat ne tänne. En olisi ottanut, sanon suoraan, vaikka "lahjahevosen suuhun ei saa katsoa". Mutta museosta tulee muuten ihmisten tunnevarastoinen nurkkien tyhjentämispaikka, ilman universaalia kulttuuriarvoa, koska se on täynnä sekamelskaa ilman tarinaa. Vaikka ei "hintalappu" olekaan se tärkein tieto niistä, mutta "nimettömyys" ja se, että niitä samanlaisia näkee joka paikassa muutenkin. Museo alkaa muistuttaa silloin arkipäiväistä kirpparia tai supermarkettia, sen juhlavuus häviää.

Osa noista huonekaluista on jonkun tyttölapsen, joka on kuollut nuorena. Enempää he eivät kertoneet, joten tarinakin jäi lyhyeksi. Tuolle perheelle se toi lohtua, kun voi ajatella, että museoon ne menivät ja samalla sai nurkat tyhjiksi. Parempi omatunto, kun ei myynyt tai roskiin vienyt. Vanhan tavaran kauppiaat ovat vaativaisia, eivät hekään kaikkea ota myyntiin, vain sellaista, mitä saa myytyä ja, mistä tulee voittoa.

Yksi 1900-luvun alun kulunut nalleni sai yhdeltä paikalliselta eläkeläismadamelta arvottoman roskisnallen nimen, vaikka sillä on koskettava tarina mukanaan vitriinissä. Se tekee siitä arvokkaan, kertoessaan menneistä pula-ajoista. Ei minulle sellaisia yleensä anneta, koska nallejen keräilijät nostavat niiden hinnan ylös ja se tiedetään. Vaikka tuo arvosteleva mummo sen arvon kielsi, kun piti nyt jotakin täällä arvostella jos kerran on kriitikko joka paikassa. Sen jälkeen olen siitä kertonut muille museokävijöille. Mummon kovissanat ovat myös toiset täällä tyrmänneet sydämettöminä kovia kokenutta nallepoloista kohtaan. Tuo riepalelelu saa kaikkien sympatiat.

Ensi kerralla, kun taas tarjotaan jotain tänne, otan selvää enemmän. Usein kaikki tapahtuu niin yllättävästi, että ei kerkiä, kun ovesta tulevat jo sisälle.

Siinä pähkinöitä purtavaksi. Keksin ratkaisun! Kerroin Sébastienille uutiset. Mihin ihmeeseen saan nuo isot huonekalut, hänelle sanoin ovelana pienin taka-ajatuksin, koska hänet tunnen hamsterina. "Voin ottaa ne tänne", sanoi ystäväni, jolla on iso retkeilymaja Anduzessa isoine vinttineen.

Tuntemattomat tunnearvot siirtyvät nyt toisesta vintistä toiseen, Parisiista Anduzeen. Ongelma ratkaistu.

Oma kylä "kylässä"

Tässä kylämme väkeä pariisilaisen sukulaisensa kanssa. He toivat tänään tänne museoon leluja kuten kuvassa näkyy.

Kun kyseessä on oman kylän väki, se on mainosta samalla heidän keskuudessaan. Niin siellä tulee vettä myllyyn.

"Ei kukaan ole profeetta omassa maassaan" sanotaan. Naapurustoilla on ollut kynnys tänne kaikkein korkein, liian korkea. Se madaltuu pikkuhiljaa, kun 15 vuotta ollaan oltu täällä.

Nukkenallemuseo on nyt kai löytänyt pikkuruisen  paikan myös paikallisten sydämissä.

Nukkenallemuseo videosta

Nukkenallemuseo video nähty jo 1077 kertaa!

Lapsia museossa

Tässä eilispäivän museokävijöitä. Nukketalot kiinnostavat.

Tänään tuli viime hetkellä ennen kuutta yksi perhe, kaksi sukupolvea kuten usein.

Syyslomalaisia on nyt käynyt 23 toistaiseksi, pariisilaisia tai muualta Ranskasta ja enemmän tai vähemmän paikallisia. Kuun loppuun asti heitä voi odottaa museoon.

Minulla on uusia suunnitelmia loppuvuodeksi. Kerron myöhemmin.

Piakkoin tehdään taas tiliä kuluneesta museovuodesta. Vuosi alkaa kääntyä loppua kohti.

Kaikkia sukupolvia on ollut. Lapset ovat olleet kilttejä kuin ennen joulua.

Tavataan Facebookissa ja Twitterissä!

http://dollhousedreams.free.fr/

Päivitin dollhousedreams-sivut eilen. Lisäsin aloitussivuille 3 versioon Facebook ja Twitter logot.

Siinä pieni atk-kompakysymys, jonka sain ratkaistua. Helposti monimutkaistuu tuo päivitys, jos tekee pienenkin virheen, josta tulee iso ongelma. Otin selvää ensin netissä, niinkuin olen monet atk-probleemat selvittänyt. Tietokoneen kanssa touhuaminen on mukavaa ja haasteellista, kun onnistuu.

Netin sosiaalisella verkostolla on nykyään jo paljon vaikutusvaltaa ja sitä pitää hyödyntää myös museomaailmassa. Se on samaa kuin puhelinluettelo ennen. Vielä parempi, koska kansainvälinen.

Raahen museo on Suomen vanhin paikallismuseo, perustettu vuonna 1862. http://www.raahenmuseo.fi/ Silloin satamakaupunki sijaintina mahdollisti sen olemassaolon. Paljon liikennettä aina. Jos se olisi sijainnut jossain "korvessa", kaukana hyvistä liikenneyhteyksistä, ei varmaan olisi ollut niin elinkelpoinen. Kun katsoo heidän nettisivujaan, huomaa, että tuo yli 150 vuotta vanha museo on säilyttänyt viehätyksensä tähän päivään asti "maailman myrskyjen" keskellä.

Nykyään Google tekee tunnetuksi ja vie turisteja ennen tuntemattomillekin paikoille. Monia salaisia "helmiä" löytyy maailman kätköistä.

Prinsessanuket ja nalletalonpoika

Vasemmalla nukkeherrasväen talossa on jo 6 posliinista hienohelmaa.

Oikealla on tämän aamun kirpparikierroslöytö, kun olin ruokakauppareisulla naapurikylässä. En ole aikoihin ollut tuolla St Christolin kirpparilla, koska se on yleensä kulutusyhteiskunnan romua täynnä. Ei sellaista viitsi usein katsoa. Anduzessa on parempaa tavaraa kirppiksellä. Mutta tuolla romutorilla on halvemmat hinnat. Tämän sain parilla kympillä.

Tämä vanhalasiovinen kaappi on tehty maitopuulaatikoista, puupalasista, pienemmistäkin, kaikki on käytetty hyväksi kotona. Siihen aikaan, kun oli puutetta kaikesta, ehkä sota-aikana. Hyvä ajankuva. Siksi se minua liikuttikin, koska on niin vaatimaton ja "tyhjästä taiteiltu".

Tästä teen nallejen maalaistalon, oikein talonpoikaisen, rustiikin huushollin.

Siinä vastakohtaiset nukketalot. Elämää ennen vanhaan kaupungin hienoissa prinsessanukkekortteleissa ja toisaalta maaseudulla nalletalonpojan tuvassa.

Nukkenallemuseosta artikkeli

Nukke & Lelulehti  n:o2 2015, Suomen Nukkeyhdistys ry.

http://myoldbear.free.fr/textes/finnois/Nukkelelulehti2.2015.pdf

Siinä artikkeli nukkenallemuseosta Suomen Nukkeyhdistyksen lehdessä.

Nutcracker: Trailer

Nukketalon alku

Tässä viimeisin kirpparilöytö, maksoi vain 5€. Astiahylly on 29x28cm.

Nämä folkloriset keittiö-tai tupa huonekalut ovat varmaankin 30-40-lukua. Ne on tehty koko puusta eikä vanerista kuten useimmiten näkee.

Siinä ne nyt ovat kuvassa vielä pesemättöminä.

Heti aloin ideoida uudesta nukketalosta, jonne ne sopivat. Öljymaalattu kanataulu on varastossa odottamassa paikkaa, se sopii noiden kanssa. Nalle asukkaaksi. Sellainen on jo valmiina. "Talopuitteet" ovat sitten omaperäiset eli se paikka, missä nalle asuu. En kerro vielä. Minulla on hauska idea. Pala palalta se rakentuu.

Kanataulusta puuttuu kehykset.

Alèsissa on yksi solidaarisuuskirppari, jossa vaihtuu tavara usein. Joten he myyvät halvalla tehdäkseen aina tilaa uudelle.