Tämän talven kylmä kausi on ohi nyt ainakin toistaiseksi. Ensi viikoksi on luvattu tänne noin 15°C. Joten lämpötilat heittelevät. Aurinkoa on ollut kyllä ihan koko ajan.
Viime päivinä liikkuminen on ollut hankalaa. "Mennään bussilla", me on sanottu Dixoun kanssa, koska autoni meni rikki. Ja minun piti ostaa haukulle kuonokoppa, koska muuten koirat eivät saa kulkea bussissa. Sen suhteen kuljettajat olivat jänttejä ja lainkuuliaisia ranskalaisia. Vaikka sitten on taas toinen asia, jos on tupakoimisesta kyse jossakin sisätiloissa tms., vaikka sekin olisi laissa kielletty.
Piti keksiä hyvä konsti, millä saa Dixoun "valjastettua", koska sitä se inhosi. Epämukavaa se on, kyllä sen ymmärtää. Hyvä keksi vaan toiseen käteen ja toiseen kuonokoppa. Näytin herkkusuulle herkkua ja niin meni kuonokoppa päähän samalla kuin vahingossa. Sitten vaan bussiin. Muuten haukku tykkää ajeluista. Se istahti penkille ikkunanpuolelle ja katseli maisemia niin kuin ihmiset.
Jäähdytysneste meni tyhjiin autostani. Niissä putkissa oli vuoto. Aluksi minulle sanottiin, että varaosa maksaa lähes 400 euroa Peugeot liikkeessä. Lisäksi piti muuttaa jäähdytysnesteet, joka maksaisi 40euron paikkeella. Minä aloin hermoilla, että kannattako sitä 20 vuotta vanhaa Peugeot 205 silloin enää edes korjata, vaan vaihtaa toiseen. Koska huhtikuussa on katsastus ja ties mitä korjattavaa taas löytyy. Sébastien puhui kavereidensa kanssa ja heidän mielestään kannattaa korjata, saan kuulema ajaa sillä vielä, ei autoni niin huono ole. Nyt siitä on yli 10 päivää aikaa. Autoni on taas kunnossa, Sébastien korjasi. Ja maksoi vaan 50 euroa! Hän oli ostanut autohajottamosta varaosan ja muutti itse jäähdytysnesteet uusiin. Ei vanhaan autoon kannata kalliita uusia osia ostaa, tai riippuu osasta. Mikä helpotus, kun sain sentään noin halvalla.
Ensi viikon tiistaina on jännittävää. Iltapäivällä on 15-20 minuutin radio-ohjelma paikallisradiossa tästä Nukkenallemuseosta. Me mennään Nîmesiin sitä varten, koska se on suora lähetys.
Museossa ei ole ollut kuin pari ihmistä tänä vuonna. Hiljaista on. Joten tuo radio-ohjelma on tervetullut mainos. Toisaalta monet museot, varsinkin tällaiset pienet, ovat kiinni tähän aikaan vuodesta. Nyt on kyllä hiihtolomat, joten siksikin voi odottaa museovieraita. Minulle sanottiin kyllä, että pariisilaiset menevät hiihtokeskuksiin, eivät ne tänne tule talvilomalla.
Teetin Anduzen turistitoimistossa 500 museomainosta. Vien niitä jonkun verran Nîmesin turistitoimistoon samalla.