maanantai 14. joulukuuta 2020

Nallekauppa muistoja

Kun nyt Nukkenallemuseon 20.vuosi lähenee loppuaan, kaivelin vanhoja alkuvuosien kuvia. Silloin kävin nallekaupoilla Pariisissa asti nukke-nalletapahtumissa, joissa minulla oli standi. Myin itse tekemiäni nalleja.
 
Menin matkalaukut täynnä nalleja junalla moniin kaupunkeihin Pariisin lisäksi Marseilleen, Avignoniin, Salon de Provenceen, Nîmesiin, Montpellier'hen... Museon markkinointireisuja ne olivat samalla, vasta v.2004 tietokoneen hankittuani ja atk-kurssit käytyäni netti muutti kaiken, ei tarvinnut enää reisata. Samalta vuodelta on myös myoldbear.free.fr 
 
1.kuva Uzèsin museolta, jossa osallistuin historiatapahtumaan nallestandilla, mustavaunutstandi on oman kylän toritapahtumasta ja viimeinen kuva kauempaa, koska oikein matkalaukkujen kanssa olin kaupoilla.
 


























Pariisissa olivat parhaat tapahtumat ja kaupat. Standi vain oli kallis ja junamatka.
 
Varastohuoneessa pakattuna voi olla toista sataa nallea, jotka eivät esille mahdu, niitä tein 
ennen sarjoittain kuin nalletehtaassa.
 
Muuten ihan ensimmäinen pieni nallestandi minulla oli Helsingin kauppatorilla joskus v.1994-
1995. Se oli hauska kokemus kauniina kesäpäivänä, kuin pieni nallenäyttely. Kukaan ei ostanut mitään, 
mutta menestys se oli silti. Ne olivat pikkunalleja provencelaisvaatteineen, ensimmäisiä tekemiäni
nalleja. Myöhemmin tein vain isoja.

Ei noilla nallekaupoilla suurta menestystä ollut, mutta niin tämä Nukkenallemuseo sai alkunsa.