lauantai 10. maaliskuuta 2012
lauantai 3. maaliskuuta 2012
Provencessa ajelulla
http://sorties.regionpaca.fr/rechercher-un-evenement/detail-evenement/evenement/13103/60874/-festival-europeen-de-la-poupee-salon-de-provence/
Olin tänään Salon de Provencessa Nukkefestivaalissa, jossa olen käynyt keväisin. Jännitti hiukan yli 200km ajo "suuressa maailmassa", koska viime aikoina olen pysynyt turvallisesti vain kotinurkilla. Ajotaidon ylläpitämiseksikin pitää käydä vähän kauempana silloin tällöin. Muuten taito ruostuu. Ja nyt oli taas autokin kunnossa.
Kun aamulla lähdettiin ennen kello 8, ja kun matkassa tien päällä vihdoin pitkän odotuksen jälkeen oltiin, olin kuin lintu, joka oli päässyt lentoon. Vaikka päivä oli pilvinen, ilmassa oli jo keväisen juhlan tuntua.
Osaan tuon Salon de Provencen reitin jo ulkoa. Ensin Nîmesiin, sitten Arlesiin. Sieltä suunta Marseille, Provence...Noin pari tuntia kestää mennä autolla. Pysähtelin matkalla bensaa ostamassa ja Dixoua ulkoiluttamassa.
Kun saavuttiin perille, olin helpottunut, ainakin menomatka sujui ok. Jätin haukun autoon, koska sitä ei uskalla jättää odottamaan nukketapahtuman ulkopuolelle, joku voi sen varastaa. Se olisi minulle suuri järkytys. Me ollaan oltu erottamattomat siitä lähtien, kun tämä ihmisen paras ystävä tuli taloon heinäkuussa 2009. Sitäpaitsi Dixoulla oli tärkeä tehtävä. Se vartioi tunnollisena Peugeot 205:stani poissaollessani parkkipaikalla. Me molemmat tykätään autoajeluista.
Yleensä kun menen tuonne nukkefestivaaliin, ei minulla ole kovin paljoa ostovaraa. Budjettini on pieni. Mutta tällä kertaa minulla oli vähän enemmän. Viime kuussa tienasin yhdellä kurssilla melkein 500 euroa ylimääräistä. Heti minulle tuli mieleen, että nukketalon minä sillä ostan. Raha tulee ja raha menee. Niin minä nyt ajattelin. Vaikka se ei ole aina hyvä tapa. Pahan päivän varalle täytyisi säästää. Mutta nykyään, kun mainostan museota nukketalokokoelmalla, siinä mukana täytyy olla myös kuuluisia merkkejä. Joten tilaisuuden tullen täytyy niitä hankkia. Ja helposti se raha kuluu kaikkeen pieneen ja huomaamattomaan.
Kun kiertelin nukketapahtumassa, ihan sillä silmällä katselin, että onko täällä nukketaloja. On siellä yleensä ollut enemmän tai vähemmän. Joka tapauksessa kaksi näyttelysalia oli täynnä ihanuuksia. Sellaisia ranskalaisia posliinipäisiä muotinukkeja 1800-luvun lopusta oli monia, joiden hinnat pyörivät (monissa) tuhansissa euroissa. Pariisin Nukkemuseo on niihin oikein erikoistunut. Siellä on kaikki kalliimmat merkit. Alla linkki.
http://www.museedelapoupeeparis.com/
Aikani ympärilleni katsellessani silmiini osui kaksi tutun näköistä nukketaloa, Deauville-taloja, joita on valmistettu Ranskan markkinoille vuosisadan vaihteessa Saksassa Moritz Gottschalk-firmassa. Menin katsomaan läheltä ja kyselin hintoja. Pienempi 56cm korkea maksoi 500 euroa. Kysyin miten paljon alennetaan siitä. Myyjä sanoi, että sen saa 450 euroon. Lupasin harkita ja katsella vielä, en ollut nähnyt koko näyttelyä. Kun kaikki oli kierrelty, tulin takaisin ja olin jo tehnyt päätökseni. Nyt tai ei koskaan, minä ostan sen. Ei aina ole tilaisuutta. Ehdotin myyjälle, että jos maksan kaikki käteisellä, ilman kuittia (enkä shekillä kuten usein maksetaan), saanko 425eurolla....Ystävällinen naismyyjä suostui. Ja hänen miehensä tuli kantamaan sen autooni, vaikka parkkipaikka oli varmaan kilometrin päässä. Alla on kuvia talostani.
Tässä linkki Bonhamsin antiikkihuutokaupasta, jossa on myyty samantapainen puntina, hiukan kallimmalla hinnalla. http://www.bonhams.com/eur/auction/17972/lot/86/ 500 euron paikkeilla niiden hinnat ovat, olen seurannut jo pitemmän aikaa.
http://www.curiositel.com/la-valeur-des-choses/4-Interview/2008/28.11.08-lelievre/Interview-Lelievre.HTM
Siinä yllä on toinen Deauville-talo. Mitä enemmän yksityiskohtia tai koristeellisempi, sitä kalliimpi.
Kun näytin siskoilleni ja ystävilleni kuvan uudesta hankinnastani ja kerroin hinnan. Kaikki olivat kuin puulla päähän lyötyjä. Miten sellainen voi niin paljon maksaa, ihmettelivät kaikki. - Arvostettu saksalainen maailmankuulu merkki. Ja tämä minun on niitä halvemmasta päästä, sen toiset hienommat maksavat tuhansissa euroissa. Joka tapauksessa tärkeintä tässä on se merkki. Kun museoon tulee ihmisiä, jotka ne tuntevat, kokoelmaa arvostetaan enemmän kuin jos se vaan on täynnä kaikkea muuta tuntematonta. Voisi sanoa, että klassikkoja täytyy olla museossa. Silloin ei puhuta hinnoista.
Kotimatka sujuikin kuin siivillä täysin ilman stressiä. Minulla oli mukavaa ajateltavaa...
Ystäväporukka tuli illalla myöhään katsomaan "Gottschalkkiani". Heillä oli vähän pään raapimista suuresta ostoksestani. Näitä keräilijän hullutuksia ei aina heti ymmärretä. - Mutta siinä syy, miksi nykyään Nukkenallemuseolla on ollut menestystä. Kokoelma on monipuolistunut.
Tässä alla tietoa Moritz Gottschalk valmistajasta: http://littlethingsloved.com/articles1.htm
http://www.mckendry.net/DOLLHOUSES/1900-1920.htm
Tämä paperipäällysteinen sinikattoinen nukketalo on hyvin säilynyt. Ranskassa Deauvillessa on samantapaisia talomalleja. Voin nyt kertoa ranskalaisille museokävijöille, että tämä on ranskalainen malli, vaikka se onkin saksalaista tekoa.
Kooltaan se on 56cmx21cmx33,5cm. Toisessa kuvassa näkyy alkuperäiset tapetit sisällä.
http://fr.wikipedia.org/wiki/Deauville
http://fi.wikipedia.org/wiki/Deauville
Deauville on Pohjois-Ranskassa Normandiassa. Se on ylellinen turistien suosima kylpyläpaikka. Ja siellä on vuosittaiset amerikkalaiset filmifestivaalit.
http://fr.wikipedia.org/wiki/Festival_du_cin%C3%A9ma_am%C3%A9ricain_de_Deauville
http://en.wikipedia.org/wiki/Deauville_American_Film_Festival
Olin tänään Salon de Provencessa Nukkefestivaalissa, jossa olen käynyt keväisin. Jännitti hiukan yli 200km ajo "suuressa maailmassa", koska viime aikoina olen pysynyt turvallisesti vain kotinurkilla. Ajotaidon ylläpitämiseksikin pitää käydä vähän kauempana silloin tällöin. Muuten taito ruostuu. Ja nyt oli taas autokin kunnossa.
Kun aamulla lähdettiin ennen kello 8, ja kun matkassa tien päällä vihdoin pitkän odotuksen jälkeen oltiin, olin kuin lintu, joka oli päässyt lentoon. Vaikka päivä oli pilvinen, ilmassa oli jo keväisen juhlan tuntua.
Osaan tuon Salon de Provencen reitin jo ulkoa. Ensin Nîmesiin, sitten Arlesiin. Sieltä suunta Marseille, Provence...Noin pari tuntia kestää mennä autolla. Pysähtelin matkalla bensaa ostamassa ja Dixoua ulkoiluttamassa.
Kun saavuttiin perille, olin helpottunut, ainakin menomatka sujui ok. Jätin haukun autoon, koska sitä ei uskalla jättää odottamaan nukketapahtuman ulkopuolelle, joku voi sen varastaa. Se olisi minulle suuri järkytys. Me ollaan oltu erottamattomat siitä lähtien, kun tämä ihmisen paras ystävä tuli taloon heinäkuussa 2009. Sitäpaitsi Dixoulla oli tärkeä tehtävä. Se vartioi tunnollisena Peugeot 205:stani poissaollessani parkkipaikalla. Me molemmat tykätään autoajeluista.
Yleensä kun menen tuonne nukkefestivaaliin, ei minulla ole kovin paljoa ostovaraa. Budjettini on pieni. Mutta tällä kertaa minulla oli vähän enemmän. Viime kuussa tienasin yhdellä kurssilla melkein 500 euroa ylimääräistä. Heti minulle tuli mieleen, että nukketalon minä sillä ostan. Raha tulee ja raha menee. Niin minä nyt ajattelin. Vaikka se ei ole aina hyvä tapa. Pahan päivän varalle täytyisi säästää. Mutta nykyään, kun mainostan museota nukketalokokoelmalla, siinä mukana täytyy olla myös kuuluisia merkkejä. Joten tilaisuuden tullen täytyy niitä hankkia. Ja helposti se raha kuluu kaikkeen pieneen ja huomaamattomaan.
Kun kiertelin nukketapahtumassa, ihan sillä silmällä katselin, että onko täällä nukketaloja. On siellä yleensä ollut enemmän tai vähemmän. Joka tapauksessa kaksi näyttelysalia oli täynnä ihanuuksia. Sellaisia ranskalaisia posliinipäisiä muotinukkeja 1800-luvun lopusta oli monia, joiden hinnat pyörivät (monissa) tuhansissa euroissa. Pariisin Nukkemuseo on niihin oikein erikoistunut. Siellä on kaikki kalliimmat merkit. Alla linkki.
http://www.museedelapoupeeparis.com/
Aikani ympärilleni katsellessani silmiini osui kaksi tutun näköistä nukketaloa, Deauville-taloja, joita on valmistettu Ranskan markkinoille vuosisadan vaihteessa Saksassa Moritz Gottschalk-firmassa. Menin katsomaan läheltä ja kyselin hintoja. Pienempi 56cm korkea maksoi 500 euroa. Kysyin miten paljon alennetaan siitä. Myyjä sanoi, että sen saa 450 euroon. Lupasin harkita ja katsella vielä, en ollut nähnyt koko näyttelyä. Kun kaikki oli kierrelty, tulin takaisin ja olin jo tehnyt päätökseni. Nyt tai ei koskaan, minä ostan sen. Ei aina ole tilaisuutta. Ehdotin myyjälle, että jos maksan kaikki käteisellä, ilman kuittia (enkä shekillä kuten usein maksetaan), saanko 425eurolla....Ystävällinen naismyyjä suostui. Ja hänen miehensä tuli kantamaan sen autooni, vaikka parkkipaikka oli varmaan kilometrin päässä. Alla on kuvia talostani.
Tässä linkki Bonhamsin antiikkihuutokaupasta, jossa on myyty samantapainen puntina, hiukan kallimmalla hinnalla. http://www.bonhams.com/eur/auction/17972/lot/86/ 500 euron paikkeilla niiden hinnat ovat, olen seurannut jo pitemmän aikaa.
http://www.curiositel.com/la-valeur-des-choses/4-Interview/2008/28.11.08-lelievre/Interview-Lelievre.HTM
Siinä yllä on toinen Deauville-talo. Mitä enemmän yksityiskohtia tai koristeellisempi, sitä kalliimpi.
Kun näytin siskoilleni ja ystävilleni kuvan uudesta hankinnastani ja kerroin hinnan. Kaikki olivat kuin puulla päähän lyötyjä. Miten sellainen voi niin paljon maksaa, ihmettelivät kaikki. - Arvostettu saksalainen maailmankuulu merkki. Ja tämä minun on niitä halvemmasta päästä, sen toiset hienommat maksavat tuhansissa euroissa. Joka tapauksessa tärkeintä tässä on se merkki. Kun museoon tulee ihmisiä, jotka ne tuntevat, kokoelmaa arvostetaan enemmän kuin jos se vaan on täynnä kaikkea muuta tuntematonta. Voisi sanoa, että klassikkoja täytyy olla museossa. Silloin ei puhuta hinnoista.
Kotimatka sujuikin kuin siivillä täysin ilman stressiä. Minulla oli mukavaa ajateltavaa...
Ystäväporukka tuli illalla myöhään katsomaan "Gottschalkkiani". Heillä oli vähän pään raapimista suuresta ostoksestani. Näitä keräilijän hullutuksia ei aina heti ymmärretä. - Mutta siinä syy, miksi nykyään Nukkenallemuseolla on ollut menestystä. Kokoelma on monipuolistunut.
Tässä alla tietoa Moritz Gottschalk valmistajasta: http://littlethingsloved.com/articles1.htm
http://www.mckendry.net/DOLLHOUSES/1900-1920.htm
Tämä paperipäällysteinen sinikattoinen nukketalo on hyvin säilynyt. Ranskassa Deauvillessa on samantapaisia talomalleja. Voin nyt kertoa ranskalaisille museokävijöille, että tämä on ranskalainen malli, vaikka se onkin saksalaista tekoa.
Kooltaan se on 56cmx21cmx33,5cm. Toisessa kuvassa näkyy alkuperäiset tapetit sisällä.
http://fr.wikipedia.org/wiki/Deauville
http://fi.wikipedia.org/wiki/Deauville
Deauville on Pohjois-Ranskassa Normandiassa. Se on ylellinen turistien suosima kylpyläpaikka. Ja siellä on vuosittaiset amerikkalaiset filmifestivaalit.
http://fr.wikipedia.org/wiki/Festival_du_cin%C3%A9ma_am%C3%A9ricain_de_Deauville
http://en.wikipedia.org/wiki/Deauville_American_Film_Festival
torstai 1. maaliskuuta 2012
Suomalaistreffit
Tänään oli kotoisa iltapäivä. Täällä Nukkenallemuseossa puhuttiin suomea, helsinkiläisittäin, kokkolalaisittain ja lounais-suomalaisittain.
"Mon accent"-nettisivuilla oli artikkeli viime vuonna tästä museosta. Sen kautta Airi tuli tutuksi viime kesänä. Hän toi tänne toisen suomalaisen, Annelin, joka asuu myös täällä lähistöllä. Me kaikki ollaan noin 10km:n säteellä Anduzesta eri ilmansuuntiin, eikä olla ennen tiedetty, että on täällä näin lähellä muitakin suomalaisia. - Maailma on pieni, sanotaan.
http://monaccent.com/
Kerroin näille oman maan kansalaisille nukkenallemuseon salaisuuksia, joita ei kaikille paljasteta, kun katseltiin museossa. Näytin taas ensimmäisenä kokoelman vanhimmat. Muisteltiin kukin vähän myös omia vanhoja lelujamme.
Asiasta toiseen. Otin kirjoittamani kirjan esille ja siinä uusi puheenaihe. Anneli on nimittäin kirjoittanut monta kirjaa ja me tehtiin vaihtokaupat. Hän antoi minulle "Kotini on linnani" ja minä hänelle "Unelmani Etelä-Ranskassa".
Anneli Vainio on lääketieteen tohtori ja anestesiologian erikoislääkäri. Hän on asunut Etelä-Ranskan Sevenneillä vuodesta 2002. Tässä alla linkki:
http://www.kirjapaja.fi/kirjailijat/967-vainio-anneli
"Mon accent"-nettisivuilla oli artikkeli viime vuonna tästä museosta. Sen kautta Airi tuli tutuksi viime kesänä. Hän toi tänne toisen suomalaisen, Annelin, joka asuu myös täällä lähistöllä. Me kaikki ollaan noin 10km:n säteellä Anduzesta eri ilmansuuntiin, eikä olla ennen tiedetty, että on täällä näin lähellä muitakin suomalaisia. - Maailma on pieni, sanotaan.
http://monaccent.com/
Kerroin näille oman maan kansalaisille nukkenallemuseon salaisuuksia, joita ei kaikille paljasteta, kun katseltiin museossa. Näytin taas ensimmäisenä kokoelman vanhimmat. Muisteltiin kukin vähän myös omia vanhoja lelujamme.
Asiasta toiseen. Otin kirjoittamani kirjan esille ja siinä uusi puheenaihe. Anneli on nimittäin kirjoittanut monta kirjaa ja me tehtiin vaihtokaupat. Hän antoi minulle "Kotini on linnani" ja minä hänelle "Unelmani Etelä-Ranskassa".
Anneli Vainio on lääketieteen tohtori ja anestesiologian erikoislääkäri. Hän on asunut Etelä-Ranskan Sevenneillä vuodesta 2002. Tässä alla linkki:
http://www.kirjapaja.fi/kirjailijat/967-vainio-anneli
sunnuntai 26. helmikuuta 2012
perjantai 24. helmikuuta 2012
Dixou radiossa
Tiistaina oli radiopäivä meillä Dixoun kanssa. Joka paikkaan sen pitää päästä mukaan. Siellä se sitten otti torkut huolettomana, kun minä hiukan stressasin suorassa lähetyksessä.
Ystävieni tai museon ystävien piti tulla mukaan myös, mutta viime tingassa he peruuttivat. Lähdin autolla Nîmesiin. Onneksi varasin tarpeeksi aikaa, koska siellä oli katutyöt menossa joka paikassa ja siten joutui menemään tuntemattomia kiertoteitä. En silti eksynyt kaupungin labyrinttiin. Jätin auton rautatien takakortteliin, jossa on ilmaispaikkoja, koska se on omakotitalo asuntoaluetta.
Paikallisradiostudiot ovat siinä lähellä keskustassa. Olin etuajassa noin puolituntia, varttia ennen kuin pyydettiin. Toisaalta toimittaja otti meidät vastaan silti ja voitiin aloittaa ohjelman valmistelu. Naisjournalisti haasteli minua ja kyseli kaiken mahdollisen, miten minä tänne Etelä-Ranskaan alkuaan olen tullut, koko tarinan pähkinänkuoressa. Aika utelias hän oli. Toisaalta ei siinä mitään, niin joskus museokävijätkin kyselevät, he haluavat tietää "kaiken". Vaikka se oli vain taustatietoa, ei siitä ollut tarkoitus radiossa puhua.
Niin kuulema retkeilymajassakin ystäviäni tentataan aina välillä. Mitä kaikkea ihmiset voivat kysyä? - Ei toisilla ole rajoja. En minä vaan viitsisi. Epähienouksiin se menee helposti.
Sitten lopulta tuli ohjelman aika. En ollut valmistellut yhtään, ajattelin, että kerron spontaanisti. Toimittaja teki itselleen muistiinpanot ja niiden pohjalta juonsi. Huomasin lopulta, se oli jo liian myöhäistä, että olisin minäkin voinut ottaa eteeni listan yhdistyksen tavoitteista, joita on jo kuusi ja myös kolmesta näyttelystämme. Koska ulkoa kaikki ei tule automaattisesti sanottua kuin papukaija vaan jännittävässä tilanteessa. Joka tapauksessa saatiin siihen 15-20minuuttiin mahtumaan aika paljon asiaa. Ja kun kysyin ystävieni mielipidettä jälkeenpäin, he sanoivat, että se meni ok silti ja mainosta siitä tuli museolle.
Dixoun läsnäolo paikalla oli tärkeä. Söpöä karvapalloa seuratessa turha stressi häipyi vähitellen. Museomarkkinointimatkalla me oltiin taas kerran. Se tietää uusia kävijöitä museoon. Joten tämä "tenttini" oli vaivan väärtti.
Ystävieni tai museon ystävien piti tulla mukaan myös, mutta viime tingassa he peruuttivat. Lähdin autolla Nîmesiin. Onneksi varasin tarpeeksi aikaa, koska siellä oli katutyöt menossa joka paikassa ja siten joutui menemään tuntemattomia kiertoteitä. En silti eksynyt kaupungin labyrinttiin. Jätin auton rautatien takakortteliin, jossa on ilmaispaikkoja, koska se on omakotitalo asuntoaluetta.
Paikallisradiostudiot ovat siinä lähellä keskustassa. Olin etuajassa noin puolituntia, varttia ennen kuin pyydettiin. Toisaalta toimittaja otti meidät vastaan silti ja voitiin aloittaa ohjelman valmistelu. Naisjournalisti haasteli minua ja kyseli kaiken mahdollisen, miten minä tänne Etelä-Ranskaan alkuaan olen tullut, koko tarinan pähkinänkuoressa. Aika utelias hän oli. Toisaalta ei siinä mitään, niin joskus museokävijätkin kyselevät, he haluavat tietää "kaiken". Vaikka se oli vain taustatietoa, ei siitä ollut tarkoitus radiossa puhua.
Niin kuulema retkeilymajassakin ystäviäni tentataan aina välillä. Mitä kaikkea ihmiset voivat kysyä? - Ei toisilla ole rajoja. En minä vaan viitsisi. Epähienouksiin se menee helposti.
Sitten lopulta tuli ohjelman aika. En ollut valmistellut yhtään, ajattelin, että kerron spontaanisti. Toimittaja teki itselleen muistiinpanot ja niiden pohjalta juonsi. Huomasin lopulta, se oli jo liian myöhäistä, että olisin minäkin voinut ottaa eteeni listan yhdistyksen tavoitteista, joita on jo kuusi ja myös kolmesta näyttelystämme. Koska ulkoa kaikki ei tule automaattisesti sanottua kuin papukaija vaan jännittävässä tilanteessa. Joka tapauksessa saatiin siihen 15-20minuuttiin mahtumaan aika paljon asiaa. Ja kun kysyin ystävieni mielipidettä jälkeenpäin, he sanoivat, että se meni ok silti ja mainosta siitä tuli museolle.
Dixoun läsnäolo paikalla oli tärkeä. Söpöä karvapalloa seuratessa turha stressi häipyi vähitellen. Museomarkkinointimatkalla me oltiin taas kerran. Se tietää uusia kävijöitä museoon. Joten tämä "tenttini" oli vaivan väärtti.
keskiviikko 22. helmikuuta 2012
Lelun lumo-näyttelyyn!
http://www.helsinki.fi/fi/index/kaupunkijaseutu/uutiset/66193b3d400859fc93afa432e2085a09.html
Tennispalatsin lelunäyttely tutkii leikin ja taiteen suhdetta.
Lelun lumo on esillä Taidemuseo Tennispalatsissa ensi perjantaista 20. toukokuuta asti.
DP_Des_Jouets_et_des_Hommes-1.pdf
maanantai 20. helmikuuta 2012
Euroturisteille
http://www.taloussanomat.fi/harrastukset/2012/02/20/euroturisti-taalla-seteleillasi-ei-potkita-pitkalle/201223394/139?ref=tf1
Katselin Ryanairin sivuja ja huomasin, että nyt se lentää myös Turusta Brysseliin, Lontooseen....
Ranskasta voi kulkea uutta reittiä Suomeen. Esim.Marseille, Nîmes...- Bryssel tai Lontoo - Turku.
Katselin Ryanairin sivuja ja huomasin, että nyt se lentää myös Turusta Brysseliin, Lontooseen....
Ranskasta voi kulkea uutta reittiä Suomeen. Esim.Marseille, Nîmes...- Bryssel tai Lontoo - Turku.
sunnuntai 19. helmikuuta 2012
Talven selkä taittumassa
Tämän talven kylmä kausi on ohi nyt ainakin toistaiseksi. Ensi viikoksi on luvattu tänne noin 15°C. Joten lämpötilat heittelevät. Aurinkoa on ollut kyllä ihan koko ajan.
Viime päivinä liikkuminen on ollut hankalaa. "Mennään bussilla", me on sanottu Dixoun kanssa, koska autoni meni rikki. Ja minun piti ostaa haukulle kuonokoppa, koska muuten koirat eivät saa kulkea bussissa. Sen suhteen kuljettajat olivat jänttejä ja lainkuuliaisia ranskalaisia. Vaikka sitten on taas toinen asia, jos on tupakoimisesta kyse jossakin sisätiloissa tms., vaikka sekin olisi laissa kielletty.
Piti keksiä hyvä konsti, millä saa Dixoun "valjastettua", koska sitä se inhosi. Epämukavaa se on, kyllä sen ymmärtää. Hyvä keksi vaan toiseen käteen ja toiseen kuonokoppa. Näytin herkkusuulle herkkua ja niin meni kuonokoppa päähän samalla kuin vahingossa. Sitten vaan bussiin. Muuten haukku tykkää ajeluista. Se istahti penkille ikkunanpuolelle ja katseli maisemia niin kuin ihmiset.
Jäähdytysneste meni tyhjiin autostani. Niissä putkissa oli vuoto. Aluksi minulle sanottiin, että varaosa maksaa lähes 400 euroa Peugeot liikkeessä. Lisäksi piti muuttaa jäähdytysnesteet, joka maksaisi 40euron paikkeella. Minä aloin hermoilla, että kannattako sitä 20 vuotta vanhaa Peugeot 205 silloin enää edes korjata, vaan vaihtaa toiseen. Koska huhtikuussa on katsastus ja ties mitä korjattavaa taas löytyy. Sébastien puhui kavereidensa kanssa ja heidän mielestään kannattaa korjata, saan kuulema ajaa sillä vielä, ei autoni niin huono ole. Nyt siitä on yli 10 päivää aikaa. Autoni on taas kunnossa, Sébastien korjasi. Ja maksoi vaan 50 euroa! Hän oli ostanut autohajottamosta varaosan ja muutti itse jäähdytysnesteet uusiin. Ei vanhaan autoon kannata kalliita uusia osia ostaa, tai riippuu osasta. Mikä helpotus, kun sain sentään noin halvalla.
Ensi viikon tiistaina on jännittävää. Iltapäivällä on 15-20 minuutin radio-ohjelma paikallisradiossa tästä Nukkenallemuseosta. Me mennään Nîmesiin sitä varten, koska se on suora lähetys.
Museossa ei ole ollut kuin pari ihmistä tänä vuonna. Hiljaista on. Joten tuo radio-ohjelma on tervetullut mainos. Toisaalta monet museot, varsinkin tällaiset pienet, ovat kiinni tähän aikaan vuodesta. Nyt on kyllä hiihtolomat, joten siksikin voi odottaa museovieraita. Minulle sanottiin kyllä, että pariisilaiset menevät hiihtokeskuksiin, eivät ne tänne tule talvilomalla.
Teetin Anduzen turistitoimistossa 500 museomainosta. Vien niitä jonkun verran Nîmesin turistitoimistoon samalla.
Viime päivinä liikkuminen on ollut hankalaa. "Mennään bussilla", me on sanottu Dixoun kanssa, koska autoni meni rikki. Ja minun piti ostaa haukulle kuonokoppa, koska muuten koirat eivät saa kulkea bussissa. Sen suhteen kuljettajat olivat jänttejä ja lainkuuliaisia ranskalaisia. Vaikka sitten on taas toinen asia, jos on tupakoimisesta kyse jossakin sisätiloissa tms., vaikka sekin olisi laissa kielletty.
Piti keksiä hyvä konsti, millä saa Dixoun "valjastettua", koska sitä se inhosi. Epämukavaa se on, kyllä sen ymmärtää. Hyvä keksi vaan toiseen käteen ja toiseen kuonokoppa. Näytin herkkusuulle herkkua ja niin meni kuonokoppa päähän samalla kuin vahingossa. Sitten vaan bussiin. Muuten haukku tykkää ajeluista. Se istahti penkille ikkunanpuolelle ja katseli maisemia niin kuin ihmiset.
Jäähdytysneste meni tyhjiin autostani. Niissä putkissa oli vuoto. Aluksi minulle sanottiin, että varaosa maksaa lähes 400 euroa Peugeot liikkeessä. Lisäksi piti muuttaa jäähdytysnesteet, joka maksaisi 40euron paikkeella. Minä aloin hermoilla, että kannattako sitä 20 vuotta vanhaa Peugeot 205 silloin enää edes korjata, vaan vaihtaa toiseen. Koska huhtikuussa on katsastus ja ties mitä korjattavaa taas löytyy. Sébastien puhui kavereidensa kanssa ja heidän mielestään kannattaa korjata, saan kuulema ajaa sillä vielä, ei autoni niin huono ole. Nyt siitä on yli 10 päivää aikaa. Autoni on taas kunnossa, Sébastien korjasi. Ja maksoi vaan 50 euroa! Hän oli ostanut autohajottamosta varaosan ja muutti itse jäähdytysnesteet uusiin. Ei vanhaan autoon kannata kalliita uusia osia ostaa, tai riippuu osasta. Mikä helpotus, kun sain sentään noin halvalla.
Ensi viikon tiistaina on jännittävää. Iltapäivällä on 15-20 minuutin radio-ohjelma paikallisradiossa tästä Nukkenallemuseosta. Me mennään Nîmesiin sitä varten, koska se on suora lähetys.
Museossa ei ole ollut kuin pari ihmistä tänä vuonna. Hiljaista on. Joten tuo radio-ohjelma on tervetullut mainos. Toisaalta monet museot, varsinkin tällaiset pienet, ovat kiinni tähän aikaan vuodesta. Nyt on kyllä hiihtolomat, joten siksikin voi odottaa museovieraita. Minulle sanottiin kyllä, että pariisilaiset menevät hiihtokeskuksiin, eivät ne tänne tule talvilomalla.
Teetin Anduzen turistitoimistossa 500 museomainosta. Vien niitä jonkun verran Nîmesin turistitoimistoon samalla.
tiistai 14. helmikuuta 2012
Linkit
http://www.nba.fi/fi/tietopalvelut/arkistot/kansatiede
http://www.nba.fi/fi/ajankohtaista/nayttelykalenteri
http://www.mek.fi/w5/mekfi/index.nsf/%28Pages%29/revontuli_tiedote?opendocument&np=A
http://www.youtube.com/watch?v=Lc3FxNXjBs0&feature=player_embedded
Yllä ihana Lapin revontulivideo, jota on katsottu jo yli miljoona kertaa.
http://www.nba.fi/fi/ajankohtaista/nayttelykalenteri
http://www.mek.fi/w5/mekfi/index.nsf/%28Pages%29/revontuli_tiedote?opendocument&np=A
http://www.youtube.com/watch?v=Lc3FxNXjBs0&feature=player_embedded
Yllä ihana Lapin revontulivideo, jota on katsottu jo yli miljoona kertaa.
perjantai 3. helmikuuta 2012
Muutoksen tuulia museoon
Kun restauroin vahanukkeni "asuntoa", josta olen viimeksi tänne blgiini kirjoittanut, huomasin museossa katsellessani ympärille, että vitriinit voi järjestää eri tavalla. Lisäksi niiden takaosa oli jo suursiivouksen tarpeessa.
Vitriinien takana kaislaverholla kätketty puuvarasto ei ole ollut käytössä enää kolmeen vuoteen. Ennen ostin sinne joka vuosi puita. Vaikka se on ollut huono puupaikka, koska pölyä tulee, mutta ei muutakaan tilaa ole talossa. Motti sinne mahtui alkuaikoina. Viimeksi vain puoli mottia, koska siirsin kaislaverhoa aina pienemmäksi ja pienemmäksi, jotta sain lisätilaa museolle. Sitten lopulta tyhjensin sen puista ja vein loput keittiönurkkaukseen takan viereen, jossa ne nyt ovat. Siinä saa olla tästlähin puuvarastoni. Maalipurkit yms. oli vain siellä jäljellä.
Tuumasta toimeen. Valikoin maalipurkeista parhaat päältä ja vanhat huonot loput heitin roskiin kuten paljon muuta romua, jota sinne oli kertynyt vuodesta 1999, jolloin tänne taloon muutin asumaan. Heitin pois myös pitkät kaislaverhot, vain lyhyen pienen kaislaverhon säästin, jotta voi kätkeä sillä loput maalipurkit sun muut. Kaikki jäljellä olevat tarpeelliset järjestin pieneen pahvilaatikkoon, joten sain ne minimitilaan.
Kun lattia oli tyhjä, voin aloittaa muurilaastatun kaarisen kiviseinäkaton puhdistamisen. Siitä piti poistaa valkoinen "vaahtolumi" eli salpietari, jota tulee kosteudesta tällaiseen maatasoiseen viinikellariin. Ensin harjalla ja sihvelillä, sitten imurilla. Monta tuntia siivosin kaariseiniä. Muuratut kiviseinät ovat hienot, mutta niistä on työtä, jotta saa ne pysymään puhtaana. Ei normaalia seinää ja kattoa tarvitse puhdistaa. Huomasin aamulla, että yhdestä toisesta paikkaa pitää vielä imuroida. Jos ei, salpietaria tippuu lattialle koko ajan. En ole kovin usein sitä imuroinut. Ihan joskus ja vain pahimmista näkyvimmista paikoista. Lisäksi muurilaastinen seinä pölyää aina enemmän kuin tapettiseinä.
Uusi vitriinijärjestys näyttää hyvältä. Ne ovat hyvin sivussa ja jättävät keskelle liikkumatilaa. Ja vasta nyt näkyy kunnolla kaunis holvikaari, ennen vitriinitornit peittivät sen taakseen. Neljä isoa vitriiniä on oikealla ja yksi iso ja kapeampi on vasemmalla puolella, perällä vielä yksi iso. Laitan kuvan tähän, kun saan valmiiksi.
Siinä kuvat museon uudesta järjestyksestä.
Vitriinien takana kaislaverholla kätketty puuvarasto ei ole ollut käytössä enää kolmeen vuoteen. Ennen ostin sinne joka vuosi puita. Vaikka se on ollut huono puupaikka, koska pölyä tulee, mutta ei muutakaan tilaa ole talossa. Motti sinne mahtui alkuaikoina. Viimeksi vain puoli mottia, koska siirsin kaislaverhoa aina pienemmäksi ja pienemmäksi, jotta sain lisätilaa museolle. Sitten lopulta tyhjensin sen puista ja vein loput keittiönurkkaukseen takan viereen, jossa ne nyt ovat. Siinä saa olla tästlähin puuvarastoni. Maalipurkit yms. oli vain siellä jäljellä.
Tuumasta toimeen. Valikoin maalipurkeista parhaat päältä ja vanhat huonot loput heitin roskiin kuten paljon muuta romua, jota sinne oli kertynyt vuodesta 1999, jolloin tänne taloon muutin asumaan. Heitin pois myös pitkät kaislaverhot, vain lyhyen pienen kaislaverhon säästin, jotta voi kätkeä sillä loput maalipurkit sun muut. Kaikki jäljellä olevat tarpeelliset järjestin pieneen pahvilaatikkoon, joten sain ne minimitilaan.
Kun lattia oli tyhjä, voin aloittaa muurilaastatun kaarisen kiviseinäkaton puhdistamisen. Siitä piti poistaa valkoinen "vaahtolumi" eli salpietari, jota tulee kosteudesta tällaiseen maatasoiseen viinikellariin. Ensin harjalla ja sihvelillä, sitten imurilla. Monta tuntia siivosin kaariseiniä. Muuratut kiviseinät ovat hienot, mutta niistä on työtä, jotta saa ne pysymään puhtaana. Ei normaalia seinää ja kattoa tarvitse puhdistaa. Huomasin aamulla, että yhdestä toisesta paikkaa pitää vielä imuroida. Jos ei, salpietaria tippuu lattialle koko ajan. En ole kovin usein sitä imuroinut. Ihan joskus ja vain pahimmista näkyvimmista paikoista. Lisäksi muurilaastinen seinä pölyää aina enemmän kuin tapettiseinä.
Uusi vitriinijärjestys näyttää hyvältä. Ne ovat hyvin sivussa ja jättävät keskelle liikkumatilaa. Ja vasta nyt näkyy kunnolla kaunis holvikaari, ennen vitriinitornit peittivät sen taakseen. Neljä isoa vitriiniä on oikealla ja yksi iso ja kapeampi on vasemmalla puolella, perällä vielä yksi iso. Laitan kuvan tähän, kun saan valmiiksi.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)