Kun restauroin vahanukkeni "asuntoa", josta olen viimeksi tänne blgiini kirjoittanut, huomasin museossa katsellessani ympärille, että vitriinit voi järjestää eri tavalla. Lisäksi niiden takaosa oli jo suursiivouksen tarpeessa.
Vitriinien takana kaislaverholla kätketty puuvarasto ei ole ollut käytössä enää kolmeen vuoteen. Ennen ostin sinne joka vuosi puita. Vaikka se on ollut huono puupaikka, koska pölyä tulee, mutta ei muutakaan tilaa ole talossa. Motti sinne mahtui alkuaikoina. Viimeksi vain puoli mottia, koska siirsin kaislaverhoa aina pienemmäksi ja pienemmäksi, jotta sain lisätilaa museolle. Sitten lopulta tyhjensin sen puista ja vein loput keittiönurkkaukseen takan viereen, jossa ne nyt ovat. Siinä saa olla tästlähin puuvarastoni. Maalipurkit yms. oli vain siellä jäljellä.
Tuumasta toimeen. Valikoin maalipurkeista parhaat päältä ja vanhat huonot loput heitin roskiin kuten paljon muuta romua, jota sinne oli kertynyt vuodesta 1999, jolloin tänne taloon muutin asumaan. Heitin pois myös pitkät kaislaverhot, vain lyhyen pienen kaislaverhon säästin, jotta voi kätkeä sillä loput maalipurkit sun muut. Kaikki jäljellä olevat tarpeelliset järjestin pieneen pahvilaatikkoon, joten sain ne minimitilaan.
Kun lattia oli tyhjä, voin aloittaa muurilaastatun kaarisen kiviseinäkaton puhdistamisen. Siitä piti poistaa valkoinen "vaahtolumi" eli salpietari, jota tulee kosteudesta tällaiseen maatasoiseen viinikellariin. Ensin harjalla ja sihvelillä, sitten imurilla. Monta tuntia siivosin kaariseiniä. Muuratut kiviseinät ovat hienot, mutta niistä on työtä, jotta saa ne pysymään puhtaana. Ei normaalia seinää ja kattoa tarvitse puhdistaa. Huomasin aamulla, että yhdestä toisesta paikkaa pitää vielä imuroida. Jos ei, salpietaria tippuu lattialle koko ajan. En ole kovin usein sitä imuroinut. Ihan joskus ja vain pahimmista näkyvimmista paikoista. Lisäksi muurilaastinen seinä pölyää aina enemmän kuin tapettiseinä.
Uusi vitriinijärjestys näyttää hyvältä. Ne ovat hyvin sivussa ja jättävät keskelle liikkumatilaa. Ja vasta nyt näkyy kunnolla kaunis holvikaari, ennen vitriinitornit peittivät sen taakseen. Neljä isoa vitriiniä on oikealla ja yksi iso ja kapeampi on vasemmalla puolella, perällä vielä yksi iso. Laitan kuvan tähän, kun saan valmiiksi.
Siinä kuvat museon uudesta järjestyksestä.