Leipätaikinan maistaja

Kuvaa klikkaamalla sen saa suuremmaksi.

Tässä on Dixou jouluna 2013. Me oltiin päiväkävelyllä pikkutiellä kylän sivussa kuten joka päivä. Siellä on joka puolella viininviljelystä. Takana näkyvät Sevennit vuoristo vain noin 8km päässä. Tämä kylä on tasankoa.

Tänään on leuto talvipäivä, normaalia lämpeempi ja aurinko paistaa. Viime päivät onkin ollut tuulista ja sateista pilvineen.

Eilen tein aamulla leipätaikinan. Lidl kaupasta saa ostaa auringonkukkasiemenistä grahamjauhoa, jossa on kuivahiivakin mukana. 99senttiä vaan maksaa kilo. Käytän siitä puolet leipätaikinakulhoon (tavallinen muovinen leivonta-astia, noin 2 litraa ehkä), jossa loput jauhot otan tavallisia vehnäjauhoja. Nesteenä on vesi, vajaa litra. Siihen lisään hiukan öljyä, vaikka jauhopussin ohjeen mukaan ei sitäkään tarvitse, koska kaikki on mukana jauhoissa suolaa myöten. Muuten leipä on ollut kuivikasta. Tällä kertaa tuli vettä liikaa, joten jauhojakin piti olla enemmän. Taikinasta tuli liian suuri astiaani. Jätin sen nousemaan. Sitten touhusin muuta. Menin tietokoneelle blogia kirjoittamaan. Unohduin siihen.

Jonkun ajan päästä kävin katsomassa ovella, jos posti oli tullut. Näin Dixoun nuoleskelevan suupieliään. Ihmettelin, mitä varten. Kaikki sapuska oli kaapissa tai jääkaapissa, mitään ei ollut näkyvissä. Sitten muistin, taikina nousee liikaa! Se paisui yli astian pöydälle asti. Ja tajusin, kuka oli käynyt sitä maistelemassa! Nyt menee taikinaa paljon haaskoon, ajattelin. Se pöydälle pudonnut osa pitää heittää pois. Ei sitä voi syödä, jos koira siihen on koskenut. Sitten tuli mieleeni, että sen osan voin kypsentää ja tehdä siitä oman joululeivän haukulle.

Laitoin uuniin ensimmäisenä Dixoun leivän. Siitä kohosi uunissa oikein hieno joululahja tälle ihmisen parhaalle ystävälle. Kun se oli kypsä, annoin maistiaisia. Maailman paras resepti, luin sen silmistä. Eläimet eivät osaa puhua, vaikka monilla muilla tavoin meille viestivätkin.

Kauppalehti ei ole aina kaupallinen

http://www.taloussanomat.fi/ihmiset/2013/12/24/ei-lapsi-lahjaa-tarvitse-vaan-aikuisen-huomiota/201317704/139?ref=hs-no

Ihana kertomus

http://www.hs.fi/ihmiset/N%C3%A4in+kulkee+sadan+ja+yhden+joulun+tarina/a1387605413309

Hyvää Joulua!

Martta Wendelin, 1893-1986
http://fi.wikipedia.org/wiki/Martta_Wendelin

copyright Paletti 2013
www.paletti.fi

Linkit

http://www.kodinkuvalehti.fi/artikkeli/suuri_kasityo/ompelu/ompele_itse_mikki_hiiri_pehmolelu

Kirjaston nalletapahtuma

http://www.flickr.com/photos/mediatheque-ales/

Siinä kuvia Alèsin kirjastosta, jossa piti pitää nallenäyttely.

Heillä oli nallekampanja, jossa kerättiin lokakuusta lähtien hylättyjä nalleja. Tänään ne jaettiin kirjaston pienille asiakkaille.

Loppujen lopuksi he olivat tehneet itse joistakin noista lahjanalleista näyttelyn sinne kirjastoon kuten me oltiin suunniteltu. Yllä kuvia. Kuvassa näkyvät nallet pöydän vieressä. Se idea oli minulta varastettu. Vaikka minulla olisi kaikki ollut vanhaa, pöytää ja tuoleja myöten.

He olivat varmaankin myös vähän pettyneitä, kun kaikki peruuntui ja siksi piti saada jotakin tilalle.

Ihan hauska näyttely tuli noista uusistakin tavaroista. Toisaalta silloin kaikki pitää olla modernia tai kaikki vanhaa, minun mielestäni. Värikäs on ainakin lopputulos, kun on paljon muovia.

Pöydän ympärillä on kolmea eri sorttia tuolit. Ja pienimmällä nallella pitää olla tyyny alla, koska on niin pieni. Pöytästiat ovat myös eri paria. Sellaista nallemaailmassa on. Satua.

Eläinten ystäviä

Eilen oltiin Alèsissa Dixoun kanssa. Piti ostaa pölynimuriin vaihtopusseja, tapettiliisteriä, lamppu, ruokia... Niitä saa kyllä lähempääkin Anduzesta, imuripusseja ei. Mutta tärkeää oli nyt viedä museomainoksia Alèsin kirjastoon, koska siinä vieressä on joulutori ja paljon ihmisiä liikkeellä kohta joululomilla. Hyvä aika mainostaa.

Toisaalta täytyy päästä tuulettumaan täältä pikkukylästä aina välillä. Auto on ihana, kun sen kanssa voin melkein "lentää kuin lintu". Muuten viimeksi kerroin, että siitä oli etukumi puhki. Se olikin väärä hälytys. Onni onnettomuudessa, venttiiliongelmasta se johtui. Kumi oli mennyt tyhjäksi osittain, koska siihen oli juuri pumpattu ilmaa. Ystävä tarkastaa ilmanpaineet aina joskus ja oli painanut vahingossa venttiilin huonosti. Toissa päivänä hän korjasi sen. Onneksi minulla on Peugeottiini tuo mekaanikkoystävä, muuten tulisi kalliiksi korjaukset. 

Jätän auton aina isolle parkkipaikalle tai sen viereiselle kadulle, koska kaupungilta on vaikea löytää paikkaa ja useimmat niistä ovat maksullisia. Parkkipaikka on Gard-joen rannalla ja siinä on myös piknik-paikka pöytineen. Samalla sain ulkoilutettua koiraani.

Kun käveltiin piknik-pöytien ohi, siinä oli pari kolmikymppistä miestä. Mutta mitä he touhuivatkaan! Toisella oli sylissä pieni koiranpentu ja he pelasivat sen kanssa, isot miehet. Se oli huvittavaa. En voinut olla ihailematta pientä penikkaa. Kaikki eläinvauvat ovat hellyttäviä, huippu söpöjä!

Kuulin, että koiranpentu on vasta 4 viikkoa vanha, puhdasrotuinen, ostettu kalliisen hintaan kuten yleensä. Vaikka ranskalaiset adoptoivat paljon koiria, koska monet koiratarhat ovat täynnä hylättyjä koiria. Kerroin omasta entisestä Peppi kaniinimäyrä koirastani, jonka olin ostanut pentuna myös.

Pieni koiran alku käveli vielä aika vauvamaisesti. Se koitti purra minihampaillaan sormiani, kun sitä silittelin. Niinkuin elävä pehmolelu se oli. Tuollaisen pennun vielä joskus haulaisin!

Eläinfarmi olisi kiva työpaikka. Kaikkia eläimiä eläinpoikasineen. Nooan arkki siitä tulee mieleen. Jos sen voisi toteuttaa nukkenallemuseon yhteydessä, se olisi unelma.

Vielä noista kahdesta ranskalaisesta koiranpennun hoitajasta puheenollen. Kiva, kun juttelivat ja sain ihastella penikkaa. Yhteisymmärrys on hyvä meillä eläinystävillä, vaikka oltaisiin vieraita ja tuntemattomia ihmisiä toinen toisillemme. Jos olisin ollut Suomessa samassa tilanteessa parkkipaikalla...en olisi uskaltanut toimia kuten täällä Ranskassa. Me suomalaiset emme puhu keskenämme yhtä helposti. Me ollaan epäluuloisia vieraita kohtaan. Pidetään ainakin kahden metrin "turvallinen välimatka". Vahinko vaan. Kommunikointi toisten ihmisten kanssa tekee elämän mukavammaksi. Ja maailma on vähemmän kylmä, vaikka olisi vieraassa maassa. Toisaalta varovainen saa olla silti. Riippuu tilanteesta.

Kieli- tai murrevaihtoehtoja

http://www.ladepeche.fr/article/2013/07/19/1674483-langues-regionales-en-danger-un-rapport-pour-stopper-le-declin.html

"Parler breton, occitan ou catalan en plus du français, cela fait des bilingues..."

Kerran kuulin museokävijöiltä, että "meidän lapset oppivat occitania koulussa". Ihmettelin sitä. Jos siihen menee lasten aika ja energia, ei silloin jaksa enää keskittyä vieraisiin kieliin. Toisaalta ranskalaiset eivät niitä halua paljon oppiakaan. Omat murteetkin ovat niiden etusijalla.

Jos me suomalaisetkin ruvetaan lukemaan koulussa vaan Turun, Savon, Tampereen tai muuta murretta ja unohdetaan vieraiden kielten opiskelut, kyllä ulkomailla matkustelu vaikeutuu. Ja nykymaailmassa tarvitaan aina enemmän englantia ja muita kieliä.

Oman kansan identiteetti on tärkeä, mutta tämän päivän kansainvälistyvässä maailmassa pitäisi olla ulospäin suuntautunut eikä sisäänpäin lämpiävä.

Pariisin muisto

http://www.tripadvisor.fr/LocationPhotoDirectLink-g187147...

http://www.france.fr/sites-et-monuments/la-tour-eiffel

http://www.melty.fr/etre-peintre-a-montmartre-la-place-du...

Olin Pariisissa au pairina vuonna 1985. Tässä siluettini. Niitä siluettitaiteilijat tekevät turisteille Montmartren kukkulalla Pariisissa.

Ensi vuonna siitä tulee 29 vuotta kuluneeksi, ei puutu kuin vuosi 30 vuodesta. Se on pitkä aika.

En olisi voinut kuvitellakaan siihen aikaan, että myöhemmin asun Ranskassa..... Ja vielä Etelä-Ranskassa, kaukana Suomesta. Vaikka monen mutkan kautta tänne tieni on kulkenut. Toisaalta kielten opiskelijat joutuvat matkustelemaan ja joskus jäävät matkalleen. C'est la vie. Elämällä on yllätyksensä.

Maailma muuttuu ja me maailman mukana.Tämä päivä on erilainen kuin 30 vuotta sitten.

Mutta jos en olisi innostunut ranskankielestä lukiossa 1973, en olisi nyt täällä. Sama into minulla on vieläkin kuin silloin koulu-ja yliopistoaikana. Tietokoneen vieressä on sanakirjoja, joita käytän tarvittaessa. Ja Googlesta saa oikeinkirjoitus- tai käännös apua.  Aina oppii uutta. Siinä on haastetta koko elämän ajaksi. Ei tylsisty.

Nuoruuden valinnat meitä kuljettavat.

Takka- ja muita kuulumisia

Maalasin takan alatiilet eilen. Sekoitin mustaan liitutaulumaaliin punaista vesipitoista maalia ja sain tummanpunaista. Ei tarvinnut ostaa maalia.

Takka on parempi nyt. Punatiilet ovat vanhanaikaisemmat kuin vaaleat.

Muuten museovierailijoiden varauksista puheenollen. Pariskunta ei tullutkaan sunnuntaina, kuten oli suunnitellut, mutta soitti kuitenkin ja peruutti. Lisäksi 15-20 hengen ryhmän tulo peruutettiin maanantaina. Onneksi ilmoittivat, ettei heitä turhaan odotettu.

Toisaalta 22.päivän pieni ryhmä, joka on ollut jo aikaisemminkin vuonna 2011, noin 7 henkeä, varmisti tulonsa.

Perjantaina oli kaksi madamea naapurikylistä. Internetistä hekin olivat tätä museoa katsoneet ennen tänne tuloa. Kiva vierailu.

Enemmän saisi olla täällä väkeä talvellakin. Me ei tykätä tyhjäkäynnistä. Sitäpaitsi Diksukin pitkästyy. Tämä museovartija oli pahan teossa toissa päivänä. Ihmettelin, kun se nuoli suupieliään tyytyväisen näköisenä, vaikka en ollut sille mitään antanut. Kävin katsomassa eteisessä oven vieressä piilossa olevaa koiran ruokasäkkiä. Se oli rikottu sivusta. Syntipukin näin vielä itse teossa pää pussissa. Siellä se oli käynyt herkuttelemassa. Aamulla se oli kovin janoinen, vaikka vettä on aina yleensä kipossa, kuten pitää. Herkkuvarkaita ei enää sallita. Nyt ruokasäkki on kahdessa paksussa säkissä monien esteiden takana, vaikkakin samassa paikassa. Nuuskimaan sinne pääsee, mutta ei maistelemaan.

Tänään korjataan verhotankoja, niin saadaan vähän enemmän tilaa museoon toiseen kerrokseen koulunäyttelyyn.

Eilen illalla Dixoua ulkoiluttaessani huomasin parkkipaikalta tullessani, että autoni etupyörän kumi on puhki. Jos ei siellä bensaa viedä autosta, tehdään muita tihutöitä. Minulla on siksi aina bensan vara-astia auton takakontissa. Enkä osta koskaan tankkia täyteen, vain vähän. Kerran minulta oli rikottu tuulilasi. Naapurin emännän auto oli siellä roskisten vieressä parkkeerattuna poltettu muiden noin 5 auton mukana. Kuulema samat "kapinalliset" nuorisojoukot liikkuvat kylästä toiseen vahingon teossa. Heidän pitäisi saada kunnon rangaistukset ja vanhemmat maksajiksi, jotta katsoisivat paremmin kakaroidensa perään. Mutta päinvastoin, he varmaan lietsovat vielä enemmän vihaa yhteiskunta kohtaan. Kasvatuksesta kaikki on kiinni.