http://www.flickr.com/photos/62079252@N04/sets/7215763669...
Silber&Fleming viktooriaanisen ajan nukketalo.
32 Photos 410 Views marraskuusta 2013.
http://www.flickr.com/photos/62079252@N04/sets/7215763312...
Englantilainen nukketalo 1900-luvun alusta.
34 Photos 396 Views maaliskuusta 2013.
http://www.flickr.com/photos/62079252@N04/sets/7215763122...
Saksalainen nukketalo 1920-luvulta.
56 Photos 1,638 Views elokuusta 2012.
Lähetin ylimmäiset kaksi linkkiä ranskalaiselle miniaturisti-nettisivustolle. Sen pitäjät kävivät täällä museossa muutama vuosi sitten. He linkkasivat nuo linkit keskustelufoorumiinsa. Se on hyvä mainospaikka.
Nukketalo harrastajia voi odottaa kesällä tänne käymään. Ranskalaiset reissaavat autolla omassa maassaan paljon lomilla.
Noita kuvia on jo nähty kohta yli 400 kertaa vähässä ajassa flickr.com sivuilla internetissä ja vanhimpia yli 1600 kertaa.
Kunpa täällä museossa olisi yhtä paljon kävijöitä kuin kuviemme katsojia netissä!
lauantai 22. maaliskuuta 2014
perjantai 21. maaliskuuta 2014
Linkit
http://www.hs.fi/tiede/Suunnattoman+arvokas+kultainen+Faberg%C3%A9-muna+oli+vaarassa+joutua+sulatetuksi/a1395371462721
http://www.hs.fi/kaupunki/Lastenvaunut+vapauttivat+perheen%C3%A4idit+kaupungille/a1395396101130
http://www.hs.fi/kaupunki/P%C3%A4rekorista+juoksuvaunuihin/a1395395988858
http://www.hs.fi/kaupunki/P%C3%A4rekorista+juoksuvaunuihin/a1395395988858
https://kirjat.finlit.fi/index.php?showitem=2708
http://www.hs.fi/kaupunki/Lastenvaunut+vapauttivat+perheen%C3%A4idit+kaupungille/a1395396101130
http://www.hs.fi/kaupunki/P%C3%A4rekorista+juoksuvaunuihin/a1395395988858
http://www.hs.fi/kaupunki/P%C3%A4rekorista+juoksuvaunuihin/a1395395988858
https://kirjat.finlit.fi/index.php?showitem=2708
sunnuntai 16. maaliskuuta 2014
Puy'n pitsiä
http://passion-de-blanc.fr/description.php?id=317&path=27
http://www.ladentelledupuy.com/index.php?page=reportages_detail&id=66
http://www.ladentelledupuy.com/index.php?page=dentelle_intro
http://fr.wikipedia.org/wiki/Mus%C3%A9e_Crozatier_au_Puy-en-Velay
http://www.ladentelledupuy.com/index.php?page=diaporama
http://www.ffdb.net/puy.php
(L’Association professionnelle des dentelles aux fuseaux mécaniques)
Selvisi jo pitsini alkuperä. Se on Puy'n mekaanisesti nyplättyä pitsiä 1900-luvun alusta.
Ostamani pitsipakkaus on varmaan jonkun käsityökaupan vanhaa varastoa, koska myyjä myi myös kanavatöiden pohjia parilla eurolla. En ostanut, ne olivat liian isokuvioisia.
Siinä pitsipakassa on alkuaan ollut 33metriä, se on merkitty pahvipohjaan. Mittasin äsken, mitä siinä on jäljellä. 30,80 metriä eli melkein kaikki, vain vähän siitä on myyty.
Nettikaupassa ylhäällä myydään samaa pitsiä 2,50 euroa per metri. Joten pitsipakalle tulee hintaa, yli 75 euroa!
Kirpputorilla
Mutta olen viime aikoina huomannut, että ei kirpputoreja voi väheksyä. Joskus voi niihin poiketa, kun on kauppareisulla naapurikylissä. Varsinkin kun keväinen tai suomalaisittain kesäinen ilma houkuttelee. Ne ovat aina ulkoilmakirppareita vuoden ympäri. Nyt lämpötila on noussut jo 20°C. Se on poikkeuksellista. Tänä vuonna kevät on etuajassa. Puut alkavat jo vihertää ja hedelmäpuut kukkivat. Muutenkin näkyy tien varsilla kukkia.
Tässä kuvia löydöistäni. Ylimmäisenä on etelä-ranskalaisen kivitalon pienoismalli, tai se on melkein 30cm korkea. Se on pienistä kivistä tehty. 30 euroa maksoi. Yksi madame Alèsin lähellä niitä tekee ja oli kirpparilla standinsa kanssa. Nätti kokoelma pikkutaloja. Ostin tuon, koska nyt voin sanoa, että minulla on ranskalainen talo kokoelmassa, vaikka se ei ole nukketalo. Talo kuitenkin. Silloin paikalliset museokävijät ovat tyytyväisiä.
Alimmaisena on kuvassa vanhaa pitsiä, jota mies myi. Hän ei sitä paljoa arvostanut. Sain sen 4 eurolla. Naismyyjillä nuo maksavat enemmän. Pitsi on ehkä 1900-alusta. Otan selvää. Ensi tiedon mukaan se on mekaanista, joka tapauksessa vanhaa.
lauantai 15. maaliskuuta 2014
Mitä uutta nukkenallemuseossa?
http://www.flickr.com/photos/62079252@N04/sets/72157636693272466/
http://www.flickr.com/photos/62079252@N04/13168383055/sizes/l/in/set-72157636693272466/
Tässä kuva viktoriaanisesta lontoolaistalosta Silber&Fleming. Olen löytänyt sinne paljon huonekaluja. Viimeksi makuuhuoneeseen sängyn ja yöpöydän, lisäksi samoilla kaupoilla sain sinne tinasen kynttelikön takan päälle ja posliinipöydän vihreään huoneeseen.
Alhaalla punaisessa huoneessa on Boulle huonekalut, biedermeieria, kuten makuuhuoneessa ja kirjoituspöytä vihreässä huoneessa tuoleineen.
Keittiössä on vielä aika tyhjää. Ei yhtään astiaa.
Tänään tein tummanvihreästä sametista petivaatteet uuteen sänkyyn ja lopuksi vaaleanvihreän silkkinauharusetin koristamaan tyynyä. Sama vihreä väri on viereisessä huoneessa matossa ja kirjoituspöydässä, kun se on auki. Tämä sisustus on hauskaa värileikkiä.
Nuo Boulle kalusteet ovat olleet työn takana. Kaikkein ensimmäisenä hankin tietoa kuin salapoliisi. Noin puoli vuotta olen niiden kanssa "pelannut". T.s. paljon etsinyt, löytänyt, vertaillut hintoja, eri vaihtoehtoja...Siinä ne huoneet nyt ovat lopulta kalustettuna. Tietenkin täydentää niitä voi vielä ajan kanssa. Viktoriaanisen ajan talo oli täynnä, voi melkein sanoa sekaisen näköinen ajan hengen mukaan.
Museo on vallannut taloni. En voi sitä sisustaa kuten haluaisin. Mutta nukketaloissa voin toteuttaa noita unelmiani. Siinä hyvä syy harrastukseeni.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Andr%C3%A9-Charles_Boulle
Boulle oli Ludwig XIV:n koristepuuseppä.
http://www.getty.edu/art/gettyguide/artMakerDetails?maker=959&page=1
Hiihtolomat loppuvat nyt viikonlopulla Ranskassa, huomenna voi odottaa vielä museokävijöitä, sitten hiljenee. Me ollaan hyvin samoissa viime vuoteen nähden. Pitäisi tienata 15 euroa tämän kuun loppuun mennessä, jotta oltaisiin ihan tasoissa.
Museossa on ollut ihmisiä nyt viime päivinä kuten voi toivoa lomilla.
Ranskalaiset ovat olleet tyytyväisiä, kun kuuluisat ranskalaiset Boulle huonekalut ovat myös täällä edustettuina, vaikkakin miniatyyreinä. Mutta en sano, että nekin ovat valmistettu Saksassa kuten suurin osa nukketaloista huonekaluineen. Saksa on suuri valmistajamaa. Sitä ei kaikki tunnusta.
En minä vaan ajattele Suomessa museossa ollessani, että kotimaista kaiken pitäisi olla. Olen patriootti, vaikka asun ulkomailla ja kannatan EU:ta. Pieni suomenlippu minulla on myös museossa yhdessä nukketalossa ja EU-lippusarja roikkuu ikkunasta koristamassa ja näyttämässä museota. Se on ollut hyvä maamerkki kadulla jo monta vuotta. Mutta liika oman maan intoilu sulkee pois "löytöretket." Joten lähdetään löytöretkille, tervetuloa mukaan!
http://www.flickr.com/photos/62079252@N04/13168383055/sizes/l/in/set-72157636693272466/
Alhaalla punaisessa huoneessa on Boulle huonekalut, biedermeieria, kuten makuuhuoneessa ja kirjoituspöytä vihreässä huoneessa tuoleineen.
Keittiössä on vielä aika tyhjää. Ei yhtään astiaa.
Tänään tein tummanvihreästä sametista petivaatteet uuteen sänkyyn ja lopuksi vaaleanvihreän silkkinauharusetin koristamaan tyynyä. Sama vihreä väri on viereisessä huoneessa matossa ja kirjoituspöydässä, kun se on auki. Tämä sisustus on hauskaa värileikkiä.
Nuo Boulle kalusteet ovat olleet työn takana. Kaikkein ensimmäisenä hankin tietoa kuin salapoliisi. Noin puoli vuotta olen niiden kanssa "pelannut". T.s. paljon etsinyt, löytänyt, vertaillut hintoja, eri vaihtoehtoja...Siinä ne huoneet nyt ovat lopulta kalustettuna. Tietenkin täydentää niitä voi vielä ajan kanssa. Viktoriaanisen ajan talo oli täynnä, voi melkein sanoa sekaisen näköinen ajan hengen mukaan.
Museo on vallannut taloni. En voi sitä sisustaa kuten haluaisin. Mutta nukketaloissa voin toteuttaa noita unelmiani. Siinä hyvä syy harrastukseeni.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Andr%C3%A9-Charles_Boulle
Boulle oli Ludwig XIV:n koristepuuseppä.
http://www.getty.edu/art/gettyguide/artMakerDetails?maker=959&page=1
Hiihtolomat loppuvat nyt viikonlopulla Ranskassa, huomenna voi odottaa vielä museokävijöitä, sitten hiljenee. Me ollaan hyvin samoissa viime vuoteen nähden. Pitäisi tienata 15 euroa tämän kuun loppuun mennessä, jotta oltaisiin ihan tasoissa.
Museossa on ollut ihmisiä nyt viime päivinä kuten voi toivoa lomilla.
Ranskalaiset ovat olleet tyytyväisiä, kun kuuluisat ranskalaiset Boulle huonekalut ovat myös täällä edustettuina, vaikkakin miniatyyreinä. Mutta en sano, että nekin ovat valmistettu Saksassa kuten suurin osa nukketaloista huonekaluineen. Saksa on suuri valmistajamaa. Sitä ei kaikki tunnusta.
En minä vaan ajattele Suomessa museossa ollessani, että kotimaista kaiken pitäisi olla. Olen patriootti, vaikka asun ulkomailla ja kannatan EU:ta. Pieni suomenlippu minulla on myös museossa yhdessä nukketalossa ja EU-lippusarja roikkuu ikkunasta koristamassa ja näyttämässä museota. Se on ollut hyvä maamerkki kadulla jo monta vuotta. Mutta liika oman maan intoilu sulkee pois "löytöretket." Joten lähdetään löytöretkille, tervetuloa mukaan!
torstai 13. maaliskuuta 2014
maanantai 10. maaliskuuta 2014
lauantai 8. maaliskuuta 2014
Viimeinen hiihtoloma viikko museossa
Tämä viikko vielä ja sitten loppuu ranskalaisten hiihtolomat.
Museossa on käynyt jonkun verran ihmisiä. Tässä kuussa yhdistys on tienannut 36 euroa. Viime viikonlopulla ei ollut ketään. Sitten viikolla oli heti maanantaina ja keskiviikkona.
Puhelinsoittoja tulee ja kysytään aukioloaikoja. Varmistetaan, että myös viikolla pääsee tänne nyt lomalla. Jossain he ovat nähneet ennestään, että museo on auki klo 15-18. Mutta ei silti ketään tule välttämättä. En valmista museota ennenkuin sitten vasta, kun joku soittaa ovikelloa. Turhanpäiten olen valmistanut monesti, koska ihmiset muuttavat mieltään. Joten odottaa saavat sitten paikan päällä. Jos ei ole tarpeeksi kiinnostunut, saa mennä pois. Niin on usein ollut. Kesällä turistiporukka on toisenlaista. He odottavat kyllä, eivät vaivaudu muuten tänne monen mutkan taakse.
Muuten kävijät ovat nyt olleet ranskalaisia läheltä ja kaukaa. Enemmän paikallista. Ja mukavia vierailuja on ollut. Naapurin emäntä lähetti tänne ystävänsa lapsenlapsineen. Tuo madame hoitaa kylämme kirjaston lainaustiskiä. Suunniteltu oli tuloa jo pitkän aikaa kuulema ja nyt lopulta sitten he tulivat. Hän ihmetteli kokoelmaa ja se usein toistuva kysymys tuli taas esille. Mistä olen löytänyt? En anna suoraa vastausta. Salaisuus. Sanon, että me keräilijät opimme etsimään ja löytämään vuosien varrella. Mutta miksi hän oli siirtänyt tänne tuloa niin pitkän aikaa? - Arvaan. Tämä kyläläinen ei uskonut, että täällä on mitään nähtävää. Hänellä oli yleinen paikallisten negatiivinen asenne. Mutta sain sen vaikutelman, että se muuttui positiiviseksi. Rouva lupasi tulla uudestaan kirjaston lasten kanssa. Saa nähdä.
Eilen kyseltiin myös sisäänpääsymaksuja. Ja sitä, mistä alkaen lapset ovat maksullisia. Sanoin, että kaksivuotiaasta lähtien. Siitä ei varmaan lapsiperheet pidä. Mutta meillä on syymme. Useimmiten nuo juuri kävelemään oppineet lapset ovat aika mahdottomia museossa. He haluavat katsoa kaikkea käsillään. Eikä vanhemmat tai isovanhemmat siihen aina puutu. Silloin minä juoksen noiden pienokaisten perässä koko ajan, jotteivat he rikkoisi mitään. Näen heti, kun oikein "kauhukakaroita" tulee ovesta sisään. He ryntäävät sisälle museoon ensimmäisinä ennen vanhempia. Ja ihan koko ajan tutkivat kaikkea käsillään yksikseen kuin lelukaupassa. Vanhemmat eivät raski puuttua yhtään omien silmäteriensä "tutkimuksiin".
Toisaalta on tietenkin poikkeuksia. Mutta monet vanhemmat ihmiset sanovat, että nykyajan lapset ovat huonosti kasvatettuja. Heitä ei komenneta tai ojenneta. Vapaa kasvatus on muotia. Sen näkee. Siitä kurinpito-ongelmat koulussa johtuvat. Jos ei ole lapsena ollut rajoja, nuorisoon niitä on vaikeampi iskostaa.
Jos katselee suurien museoiden ohjelmia nykyään, muotivirtauksena on "lastentarha" toimintaa museossa. Niinkuin joka paikassa pitäisi saada leikkiä. En minä vaan sellaista touhua haluaisi tänne, vaikka olisi isommat tilat. Lasten pitää oppia olemaan kiltisti museossa kuten me aikaisemmat sukupolvet olemme oppineet. Joka paikassa tässä maailmassa ei voi leikkiä. Museo vanhoine esineineen ja tarinoineen opettaa kunnioitusta.
Museossa on käynyt jonkun verran ihmisiä. Tässä kuussa yhdistys on tienannut 36 euroa. Viime viikonlopulla ei ollut ketään. Sitten viikolla oli heti maanantaina ja keskiviikkona.
Puhelinsoittoja tulee ja kysytään aukioloaikoja. Varmistetaan, että myös viikolla pääsee tänne nyt lomalla. Jossain he ovat nähneet ennestään, että museo on auki klo 15-18. Mutta ei silti ketään tule välttämättä. En valmista museota ennenkuin sitten vasta, kun joku soittaa ovikelloa. Turhanpäiten olen valmistanut monesti, koska ihmiset muuttavat mieltään. Joten odottaa saavat sitten paikan päällä. Jos ei ole tarpeeksi kiinnostunut, saa mennä pois. Niin on usein ollut. Kesällä turistiporukka on toisenlaista. He odottavat kyllä, eivät vaivaudu muuten tänne monen mutkan taakse.
Muuten kävijät ovat nyt olleet ranskalaisia läheltä ja kaukaa. Enemmän paikallista. Ja mukavia vierailuja on ollut. Naapurin emäntä lähetti tänne ystävänsa lapsenlapsineen. Tuo madame hoitaa kylämme kirjaston lainaustiskiä. Suunniteltu oli tuloa jo pitkän aikaa kuulema ja nyt lopulta sitten he tulivat. Hän ihmetteli kokoelmaa ja se usein toistuva kysymys tuli taas esille. Mistä olen löytänyt? En anna suoraa vastausta. Salaisuus. Sanon, että me keräilijät opimme etsimään ja löytämään vuosien varrella. Mutta miksi hän oli siirtänyt tänne tuloa niin pitkän aikaa? - Arvaan. Tämä kyläläinen ei uskonut, että täällä on mitään nähtävää. Hänellä oli yleinen paikallisten negatiivinen asenne. Mutta sain sen vaikutelman, että se muuttui positiiviseksi. Rouva lupasi tulla uudestaan kirjaston lasten kanssa. Saa nähdä.
Eilen kyseltiin myös sisäänpääsymaksuja. Ja sitä, mistä alkaen lapset ovat maksullisia. Sanoin, että kaksivuotiaasta lähtien. Siitä ei varmaan lapsiperheet pidä. Mutta meillä on syymme. Useimmiten nuo juuri kävelemään oppineet lapset ovat aika mahdottomia museossa. He haluavat katsoa kaikkea käsillään. Eikä vanhemmat tai isovanhemmat siihen aina puutu. Silloin minä juoksen noiden pienokaisten perässä koko ajan, jotteivat he rikkoisi mitään. Näen heti, kun oikein "kauhukakaroita" tulee ovesta sisään. He ryntäävät sisälle museoon ensimmäisinä ennen vanhempia. Ja ihan koko ajan tutkivat kaikkea käsillään yksikseen kuin lelukaupassa. Vanhemmat eivät raski puuttua yhtään omien silmäteriensä "tutkimuksiin".
Toisaalta on tietenkin poikkeuksia. Mutta monet vanhemmat ihmiset sanovat, että nykyajan lapset ovat huonosti kasvatettuja. Heitä ei komenneta tai ojenneta. Vapaa kasvatus on muotia. Sen näkee. Siitä kurinpito-ongelmat koulussa johtuvat. Jos ei ole lapsena ollut rajoja, nuorisoon niitä on vaikeampi iskostaa.
Jos katselee suurien museoiden ohjelmia nykyään, muotivirtauksena on "lastentarha" toimintaa museossa. Niinkuin joka paikassa pitäisi saada leikkiä. En minä vaan sellaista touhua haluaisi tänne, vaikka olisi isommat tilat. Lasten pitää oppia olemaan kiltisti museossa kuten me aikaisemmat sukupolvet olemme oppineet. Joka paikassa tässä maailmassa ei voi leikkiä. Museo vanhoine esineineen ja tarinoineen opettaa kunnioitusta.
sunnuntai 2. maaliskuuta 2014
Terveisiä Provencesta
http://www.poupees-et-jouets-de-toujours.com/
Eilen oltiin Dixoun kanssa Salon de Provencessa nukkefestivaalissa. Olen siellä käynyt vuosittain vuodesta 2007, kun edellisenä vuonna 2006 olin saanut ajokortin. Silloin ostin myös Peugeot 2005 900 eurolla, joka minulla on vielä. Vähän pelkäsin, että se menee matkalla epäkuntoon, mutta hyvin kulki. Ensi kuussa on katsastus. Toivottavasti ei ole paljon remonttikuluja, jotta saa sen läpi. Auto on välttämätön maaseudulla. Ja sen myötä on museo mennyt myös eteenpäin, kun voi markkinoida laajemmin. Vaikka internetistä on tullut melkein ykkönen tuossa markkinoinnissa. Monet paikallisetkin nykyään katsovat ensin netistä ennekuin tänne tulevat.
Kevät ei ollut pidemmällä Provencessa kuten usein on ollut. Yhtä hyvin meillä puut alkavat vihertää ja hedelmäpuut kukkia. Voikukkapeltoja näkyi kyllä keltaisena siellä paikoittain, en ole täällä huomannut. Tai ei olla oltu pitkillä lenkeillä luonnossa Dixoun kanssa.
Tuo nukkenalletapahtuma on vaan parantunut entisestään. Se on tullut kansainvälisemmäksi ja monipuolisemmaksi. Tapasin siellä englantilaisia, saksalaisia, hollantilaisia ranskalaisten lisäksi. Nuo olivat standin pitäjiä. Ja uusia kontakteja tuli paljon. Jaoin museomainoksia tilanteen tullen ja jätin niitä pinkan eteisaulan pöydälle. Olisi pitänyt enemmän jättää, koska pois mennessäni huomasin pinon jo pienentyneen.
Hintataso siellä on minun mielestäni kohtuullinen, ei kalliimpi kuin muualla, vaikka niin voisi luulla. Yleensä sanotaan, että antiikki- tai vanhan tavaran myyjät ovat kalliita. Totta on joissakin tapauksissa. Mutta tuolla kauppa ei käy, jos myyjät eivät jousta, varsinkin lama-aikana. Alennusta saa helposti, sen huomasin. Ostin nukketaloon koristeellisen rautaisen kullatun valokuvakehyksen valokuvineen 1900-luvun alkua. 10 euroa ei ollut kallis.
Siinä minun ostokseni tällä kertaa. Houkutuksia siellä oli vaikka mitä. Hollantilaisilla oli ihanin standi. Puunukkeja jos jonkinlaisia harvinaisuuksia 1800-luvulta. Muutamia nukketaloja oli myös eri standeissa, mutta ei mitään erikoisen kiinnostavaa. Tietenkin ranskalaiset Jumeau yms. kuuluisat merkit olivat hyvin edustettuina. En niitä paljoa seurannut, koska en niitä tarvitse kokoelmaan enempää ainakaan tällä hetkellä. Nukketaloon etsin sisustusta pääasiassa.
Sitten yksi mielenkiintoinen PR Bonjour! eli Hyvää päivää! Yksi madame tervehti minua yhdellä standilla jutellessani myyjän kanssa. Hän sanoi, ettekö muista minua. Olin teillä museossa tekemässä artikkelia La Vie du Jouet -lehteen vuosia sitten. Tietenkin muistin, mutta siitä on aikaa melkein 10 vuotta, se oli vuonna 2005. Tämä ranskalainen nätti tummaverikkö oli harmaantunut osittain, joten siksi en heti tunnistanut. Annoin hänelle museomainoksen ja kerroin nukketalokokoelmasta. Hän lupasi tulla uudestaan museoon. Se tarkoitti kai uuden artikkelin tekemistä! Siinäpä hyvä uutinen. Sitä mainosta me juuri tarvitaan, kun on hiljainen talvi-kevätaika.
La Vie du Jouet-keräilylehden nimi muuttui myöhemmin Collectionneur-Chineur-lehdeksi. Ja siitä tuli samalla yleinen keräilylehti eikä vain vanhojen lelujen keräilyyn erikoistunut.
http://www.collectionneur-chineur.fr/
Meillä oli Dixoun kanssa oikein virkistävä autoretki. Stressasin ajoa taas paljon ennen lähtöä monta päivää, mutta kun oltiin tien päällä lopulta, ajopelko oli tipotiessään. Niin me "lennettin kuin linnut taivaalla". Auto antaa siivet. Vapauden riemulla ei ole rajoja.
Eilen oltiin Dixoun kanssa Salon de Provencessa nukkefestivaalissa. Olen siellä käynyt vuosittain vuodesta 2007, kun edellisenä vuonna 2006 olin saanut ajokortin. Silloin ostin myös Peugeot 2005 900 eurolla, joka minulla on vielä. Vähän pelkäsin, että se menee matkalla epäkuntoon, mutta hyvin kulki. Ensi kuussa on katsastus. Toivottavasti ei ole paljon remonttikuluja, jotta saa sen läpi. Auto on välttämätön maaseudulla. Ja sen myötä on museo mennyt myös eteenpäin, kun voi markkinoida laajemmin. Vaikka internetistä on tullut melkein ykkönen tuossa markkinoinnissa. Monet paikallisetkin nykyään katsovat ensin netistä ennekuin tänne tulevat.
Kevät ei ollut pidemmällä Provencessa kuten usein on ollut. Yhtä hyvin meillä puut alkavat vihertää ja hedelmäpuut kukkia. Voikukkapeltoja näkyi kyllä keltaisena siellä paikoittain, en ole täällä huomannut. Tai ei olla oltu pitkillä lenkeillä luonnossa Dixoun kanssa.
Tuo nukkenalletapahtuma on vaan parantunut entisestään. Se on tullut kansainvälisemmäksi ja monipuolisemmaksi. Tapasin siellä englantilaisia, saksalaisia, hollantilaisia ranskalaisten lisäksi. Nuo olivat standin pitäjiä. Ja uusia kontakteja tuli paljon. Jaoin museomainoksia tilanteen tullen ja jätin niitä pinkan eteisaulan pöydälle. Olisi pitänyt enemmän jättää, koska pois mennessäni huomasin pinon jo pienentyneen.
Hintataso siellä on minun mielestäni kohtuullinen, ei kalliimpi kuin muualla, vaikka niin voisi luulla. Yleensä sanotaan, että antiikki- tai vanhan tavaran myyjät ovat kalliita. Totta on joissakin tapauksissa. Mutta tuolla kauppa ei käy, jos myyjät eivät jousta, varsinkin lama-aikana. Alennusta saa helposti, sen huomasin. Ostin nukketaloon koristeellisen rautaisen kullatun valokuvakehyksen valokuvineen 1900-luvun alkua. 10 euroa ei ollut kallis.
Siinä minun ostokseni tällä kertaa. Houkutuksia siellä oli vaikka mitä. Hollantilaisilla oli ihanin standi. Puunukkeja jos jonkinlaisia harvinaisuuksia 1800-luvulta. Muutamia nukketaloja oli myös eri standeissa, mutta ei mitään erikoisen kiinnostavaa. Tietenkin ranskalaiset Jumeau yms. kuuluisat merkit olivat hyvin edustettuina. En niitä paljoa seurannut, koska en niitä tarvitse kokoelmaan enempää ainakaan tällä hetkellä. Nukketaloon etsin sisustusta pääasiassa.
Sitten yksi mielenkiintoinen PR Bonjour! eli Hyvää päivää! Yksi madame tervehti minua yhdellä standilla jutellessani myyjän kanssa. Hän sanoi, ettekö muista minua. Olin teillä museossa tekemässä artikkelia La Vie du Jouet -lehteen vuosia sitten. Tietenkin muistin, mutta siitä on aikaa melkein 10 vuotta, se oli vuonna 2005. Tämä ranskalainen nätti tummaverikkö oli harmaantunut osittain, joten siksi en heti tunnistanut. Annoin hänelle museomainoksen ja kerroin nukketalokokoelmasta. Hän lupasi tulla uudestaan museoon. Se tarkoitti kai uuden artikkelin tekemistä! Siinäpä hyvä uutinen. Sitä mainosta me juuri tarvitaan, kun on hiljainen talvi-kevätaika.
La Vie du Jouet-keräilylehden nimi muuttui myöhemmin Collectionneur-Chineur-lehdeksi. Ja siitä tuli samalla yleinen keräilylehti eikä vain vanhojen lelujen keräilyyn erikoistunut.
http://www.collectionneur-chineur.fr/
Meillä oli Dixoun kanssa oikein virkistävä autoretki. Stressasin ajoa taas paljon ennen lähtöä monta päivää, mutta kun oltiin tien päällä lopulta, ajopelko oli tipotiessään. Niin me "lennettin kuin linnut taivaalla". Auto antaa siivet. Vapauden riemulla ei ole rajoja.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)