Hiihtolomasta

Tänään oli viimeinen hiihtolomapäivä Ranskassa. Arki alkaa huomenna. Kylässämme on ollut hyvin hiljaista, hiljaisempaa kuin viime vuonna tähän aikaan. Anduzen turistitoimistossa sanottiin sitä samaa.

Nukkenallemuseo on ollut nyt turistien unohduksissa. Väkeä on ollut vähemmän kuin odotettiin. Kun on suuria odotuksia, niin on suuria pettymyksiä. C'est la vie.

Mikä tähän hiljaiseloon auttaa? Markkinointia vaan enemmän.

www.jcs-voyages.fr

www.atoutvoyages.com

Nuo pari ryhmäturisti firmaa ovat ehdottaneet yhteistyötä. Ensimmäinen ei ole vastannut sen jälkeen, kun kerroin, että vain 10 henkeä kerrallaan voi tulla museoon. Ja siis monta kertaa, jos on iso ryhmä. Toinen vastasi ok. Ja heidän sivuillaan sanotaan, että pikkupaikat ovat kysyttyjä! Mutta outoa oli se, että heidän yhteistyökumppaninsa näkee vain kirjoittautumalla heidän sivuilleen. Ei joka paikkaan halua kirjoittautua. Sain siitä huonon vaikutuksen, mahtaako olla luotettava matkojen järjestäjä. Kaikenlaisia niitä on. Epäilykset heräsivät. Halvin vuositariffi heillä on parin sadan paikkeilla. Tuo ensimmäinen sitävastoin näytti hyvältä nettisivujen perusteella. Sinne voisi vielä ottaa yhteyttä. 

Joka tapauksessa ensimmäinen kerta, kun turistibussimatkojen järjestäjät meidät huomaavat. Se on positiivista. Kirjurin museon pitäjä naapurikylästä sanoi kerran, että hänellä on noita bussiryhmiä koko vuoden enemmän kuin kesällä kävijöitä.

Pont du Gardin turistitoimisto lähetti postia ja ehdotti uudestaan jäsenyyttä heidän yhdistyksessään. Nyt he hakevat meitä sinne takaisin pienemmällä jäsenmaksulla, vaikka muutama vuosi nostivat jäsenmaksun moninkertaiseksi ja siksi lopetettiin se. Se kokemus oli hyvä mainos senkin ajan, kun me olimme siellä jäseniä. Nyt museo tiedetään laajemmin. Pont du Gard on alueemme ykkösvetonaula 1,5milj. turistilla vuodessa.
http://www.pontdugard.fr/en

Nîmesin turistitoimisto lähetti meille museokävjöitä. Se on uutta. Yleensä vain nämä lähimmät.

Tänään oli pari eläkeläismadamea Anduzesta. He sanoivat, että museokyltti sai heidät tulemaan. Mutta se on tarvinnut nähdä 1000 kertaa ennenkuin se on tehonnut. Markkinointi on kuin aivopesua, -pommitusta, joskus se vaikuttaa lopulta, kaikkiin ei koskaan. Toinen heistä oli entinen pariisilainen ja toinen italiais-ranskalainen Pied-Noir eli Afrikassa syntynyt, mutta Ranskassa elänyt.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Pied-Noir

Mukava yllätys noilta naapurikyläläisiltä, kun tulivat ja olivat kaikesta kiinnostuneita. He sanoivat, että eivät odottaneet näkevänsä täällä niin moninaista kokoelmaa. Kuvittelivat, että täällä on vain nukkeja ja nalleja.

Muuten vielä siitä kunnantalon uutislehdessä olleesta museomainoksesta vuoden alussa. Se toi tänne kylän lapsiryhmän. Mutta muita se ei tuonut. Puhelinsoittoja oli paljon. Kysyttiin aukioloaikoja ja sisäänpääsymaksua. Mutta kukaan noista ei tullut museoon. 5 euron ja 4 euron sisäänpääsymaksut saivat heidät pysymään poissa. Joten se on aina huono merkki, kun kysytään noita maksuja. Ilmaiseksi näköjään museoon pitäisi päästä. Eri asia, jos on kunnan museo, silloin niin voi olettaa. Mutta jos ei, tilanne on toinen.

Pieni ei voittoa tuottava yhdistysjohtoinen museo yksityiskokoelmineen ei pyöri ilmaiseksi, niinkuin ei mikään. Rahapussi täytyy olla museossakin. Vaikka ohkainenkin. Ja pennejä lasketaan, niissä on miljoonan alku, lupasi vanha kansa.

Ranskan Jura vuoristossa on "miljoonalelumuseo". Se on tullut maksamaan 7,5milj.
http://www.musee-du-jouet.com/
http://www.musee-du-jouet.com/files/musee-du-jouet/Presse/CP_inauguration_musee_7sept2012.pdf

Kannatuskysymys sisäänpääsymaksujuttu on. Kaikki eivät halua tätä kannattaa.

Sitten lopuksi hyvä uutinen. Ensi sunnuntaina on tulossa museoon vanhojen autojen keräiljäklubi, he kävivät sen varmistamassa toissa päivänä.

Nalle tuli

Tässä museon uusi tulokas. En ajatellut ostaa nallea, mutta kun näin tuon vanhan reissussa rähjääntyneen punahousun komeilevan yhdellä myyntikojulla Nukkefestivaalissa 15euron hintalappu rinnassaan, en voinut vastustaa houkutusta.

Yleensä niistä pyydetään ainakin 30 eurosta alkaen. Suomessa vielä enemmän kirpputorillakin, koska niitä ei ole valtavia määriä. Kysynnän ja tarjonnan laki ohjaa hintoja. Muoti. Lama tai nousukausi.

Sota-ajan kätköpaikasta löydettyä

http://www.visitsalondeprovence.com/agenda/calendrier/827080-festival-europeen-de-la-poupee

Olin eilen Salon de Provencen Nukke Festivaalissa, jossa olen käynyt melkein joka vuosi siitä lähtien, kun sain autokortin vuonna 2006. Ajomatka on yli 110km yhteen suuntaan. Peugeot 205 vuoden 1991 automalli hiukan jännitti, kestääkö se. Sillä on katsastus ensikuussa. Muutenkin jännitän niin pitkää ajoa, vaikka siitä tykkään ja odotan aina kovin tuota reisua. Se on kevään kohokohta. Hauska matkata sinne Dixoun kanssa, löytöretki se on nukkeparatiisissa.

Tässä kuva pienistä huonekaluista. Ne ovat olleet juutalaisessa lastentarhassa Dijon'in kaupungissa. Myyjällä oli koko standi täynnä tuon lastentarhan tavaraa. Harmi, etten ottanut kuvaa. Noita huonekaluja oli monelle lapselle, jokaiselle varmaankin omat leikkiä varten. Niissä nukkuvat nuket, joille lapset olivat maalanneet kasvot.

Sota-aikana kaikki oli piilotettu ja muurattu talon seinän taakse. Sieltä remontin aikana ne nyt löydettiin.

Nuo huonekalut teki arvokkaaksi niiden tarina, maksoivat 30euroa, kalliit! En olisi niitä ostanut ilman sitä historiaa, koska muuten ne ovat tuikitavallisia leikkikaluja, hintaa niihin tuli lisää tuplasti. Mutta ei tuo myyjä valehdellut ja keksinyt myyntikikkaa. Sen näki hänen myyntipöytänsä moninkertaisesta tavarasta, jonka voi hyvin kuvitella lastentarhaan askartelutöineen 40-luvulle. Kerrontatapa oli myös aarteenlöytäjän, joka innoissaan sitä esitteli silmät loistaen ja hiukan salaperäisenä. Kyseessä oli vähän tabuaihe.

Tämän kuvan talo on vanhempi, 1920-luvulta, saksalaisen Moritz Gottschalkin tekemä huvila, jonka olen ostanut ajat sitten.












Alla juttu radiokätköstä:
http://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/kari-loysi-rahakatkon-vintageradion-sisalta-kannattaa-tutkia-vanhojen-tavaroiden-sisukset/5783878

Mistä paikalliset ovat kiinnostuneita?

Tässä viime vuoden Sevennit-lähettiläs PASSI idea. 500 passia saivat paikalliset hakea ilmaiseksi. Sillä pääsee 17 turistipaikkaan yhdellä ilmaisella sisäänpääsyllä, jos tuo mukanaan ainakin yhden maksavan.

Alku osoittautui menestykseksi, koska kortit menivät kuin kuumille kiville. Ja kysyntä ylitti ihan 10 000!

Mutta loppujen lopuksi vuoden lopulla tilastolaskut näyttivä toista, vain n.30% oli korttiaan käyttänyt noin kerran!

Yksi ilmainen sisäänpääsykään ei houkutellut paikallisia katsomaan oman alueensa nähtävyyksiä. Siinä näkee, että muualta tulleet turistit ovat paras mainostuskohde. Tulee vastakaikua. Huomasin sen jo ihan ensimmäisenä museovuonna 2000. Kaikki eivät ole kaikesta kiinnostuneita, siinä yksi hyvä syy. Joten kannattaa kiikaroida suureen maailmaan pienen maailman sijasta.

Me ollaan mukana tuossa projektissa taas tänäkin vuonna. Koska se tuo paljon mainosta suurten nähtävyyksien joukossa meille pienemmillekin, ollaan siinä näkyvästi esillä niinkuin siivellä. Markkinointi on kallista yleensä, joten yhden ilmaisen sisäänpääsyn antaminen ei ole suuri kato.

http://www.cevennes-tourisme.fr/fr/il4-cevennes_p295-devenez-ambassadeur-de-votre-territoire.aspx

Paikallisia kiinnostaa varmaan eniten omat touhut, sukulaiset ja tietenkin naapurien menemiset ja tulemiset. Monet kyläläiset ovat elämänsä eläneet pienissä ympyröissä.

Yksi nimesiläinen sanoi kerran, että täällä on ollut ja voi olla edelleen ihmisiä, jotka eivät ole koskaan olleet Välimeren rannalla, eli n.60km päässä.

Kun me olimme 13 vuotiaita...

Päiväkirja oli rakkain harrastus lapsena ja teininä. Siitä tuli kuin scrapbook.

Tässä yksi sivu elämästä vuonna 1970.

Ylemmässä kuvassa Ulla ja alemmassa Anni. 60-luvun palmikkoja meillä ei enää ole, vaan muotia oli nyt tukka auki.

Vaksi koiraa vaatetettiin ja Rulla ja Joonatan kissoja.

106 year old fulfill her dream of visiting the White House and meeting P...

Meidän kylän lapsia

Tässä kylämme lapsista 1.ryhmä museossa tänään. Heitä oli kaikkiaan 14 ja 4 kunnantalon vapaa-aikaohjaajaa.

Pojat ja tytöt olivat yhtä kiinnostuita kaikesta. He kuuntelivat tarkkaavaisina, kun heille kerroin kokoelmastani. Kyselin myös paljon kysymyksiä ja jokainen sai vastata. Huvittavaa, kun pojatkin katselivat nukketaloja kaikkine yksityiskohtineen. Aika loppui kesken lapsilta, kun ohjaajat jo halusivat vaihtaa seuraavan ryhmän.

Ei mitään ongelmaa ollut, kukaan ei katsonut käsillään, vaan kaikki katsoivat vain silmillään. Meillä oli täällä tottelevaisten lasten kanssa kuin hauska oppitunti koulussa.

Joukossa oli yksi tyttö, joka kävi täällä jo ennen muita pari viikkoa sitten. Hän esitteli toisille "maailman pienimmän nuken" vitriinissä. Sitä ihmiset ihmettelevät usein. 1,3cm puinen artikuloitu nukke puumunassa.

Ryhmän 2.osa oli tyttöjä 8-11 vuotiaita. Heistä ei ole kuvaa, koska heidän vanhempansa eivät halua lastensa kuvaa nettiin.

Olisi mukava kuunnella noita pieniä museokävijöitä myös jälkeenpäin, miten he tämän vierailun kokivat.

Kuvassa oikealla on vaalea Natalie ryhmän vetäjä, jonka tunnen (saman kylän asukkaana, en muuten) siitä asti, kun olen täällä asunut eli vuodesta 1999. Hän oli ystäväni, toisen Natalie-nimisen, tuttu.

Muuten yksi ero tuli esille näiden paikallisten aikuisten ja yleensä muiden museokävijöiden kanssa. He eivät puhuneet sanaakaan, paitsi Natalie vähän. Kauempaa tulevat ovat puhuvaisempia. Se on kiva, kun syntyy keskustelua. Siitä nyt jäi paitsi, jos ei oteta huomioon lasten juttuja. Kun kaikki osallistuvat, on antoisaa. Mutta syynsä tälläkin puhumattomuudella oli. Kenkä puristaa jostakin, koska me meikäläiset emme ole oman kylän poikia. C'est la vie! Joka tapauksessa hyvin meni tämä visiitti. Ja nukkenallemuseo sai uusia ystäviä.

Hiihtolomalaisia museossa

Tänään oli lapsia museossa. Vasemmalla identtiset kaksospojat. He olivat 8v. Usein näytän museon koulunäyttelyssä toisille 8 vuotiaille lapsille koulukuvan, jossa me ollaan kaksossiskon kanssa yhtä vanhoja.

Lapsien isä oli myös kaksonen. He olivat löytäneet tämän museon internetistä kuten toinenkin perhe. Kaikki kotoisin Gardin alueeltamme enemmän tai vähemmän kaukaa.

Tässä alla meidän alakoulukuva Tarvasjoelta. Siinä on kolme luokkaa. Se on se meidän 2.luokan kuva, jossa me ollaan ylimmässä rivissä keskellä.

Laiskanlinnan tarina

Miten voi muuttaa laiskanlinnan tauluksi ja sitten tapetiksi? Siinä sunnuntain kompakysymys.

Ostin laiskanlinnan 800mk:lla Helsingin yksiööni. Myöhemmin muutin pois Helsingistä. Asunto tyhjäksi. Myin laiskanlinnan samalla hinnalla kuin olin sen ostanut.

Ostin tuolla laiskanlinnarahalla taulun, koska sen sai pieneen varastotilaan. Taulu lensi Ranskaan. Siitä valokuva, josta tapetti nukketaloon.

30-40-luvun nukketalossa on nyt Helsingin ajan muisto.

Hyvää Ystävänpäivää!