Puhelin soi, Isabelle soitti. Entinen pariiisilainen. josta tähän blogiini kirjoitin yksi kerta.
Hän asuu n.75km täältä ja oli käymässä ystävien tykönä naapurikylässä. Nyt hän oli menossa Gardon jokeen uimaan ja käski minuakin. En minä ole siellä koskaan ollut uimassa. Joten en mennyt nytkään. Isabelle lupasi tulla katsomaan museoon, jonka hän näki kokonaisuudessaan 2000-vuoden ensimmäisenä tai toisena vuonna. Joten yllätyksiä oli luvassa. Nimittäin tämä kokoelmani on täysin muuttunut alkuajoista, jolloin oli pääasiassa itsetehtyjä nukkeja ja nalleja ja vain vähän vanhaa. Nyt on toisin päin, melkein kaikki vanhaa.
Sovittiin tunnin päästä, jotta kerkiän valmistelemaan museon. Koska vähäisten vitriinien vuoksi suuri osa on peitetty kankailla pölysuojaksi. Pudistelin niitä monia kangaspeittoja varmaan puolisen tuntia ja järjestelin paikkoja. Haukun peti piiloon keittiönurkkaan verhon taakse, jossa on sen paikka aina kun museoon tulee ihmisiä.
Kello 16 Isabelle soitti ovikelloa. Tässä tuntumaa korona-ajan museovisiitteihin. Olin varautunut, että yhtä hyvin kaukaa tullut ystävä kuin vieraskin voi tänne sen koronan tuoda. Maskinaamassa avoin oven. Kerroin koronapelostani. Hänellä ei ollut maskia. Ja myöhemmin selvisi miksi.
Ihanaa, kun joku oli kiinnostunut museosta pitkästä aikaa sitten hiihtolomien. Kukaan ulkopuolinen ei ole täällä käynyt, paitsi ystävät maaliskuussa, kesäkuussa yksi lyhyt käynti myös. Ollaan noudatettu kontaktikieltoja. Vaikka pitkältä se tuntuu jo.
Olin suunnitellut, että puhuminen on kielletty, koska korona leviää puhuessakin. Mutta nyt ystävän tullessa se lupaus oli vaikea pitää, vaikka maskikin oli. Oudolta olisi hänestä tuntunut. Sanoin, että mennään sitten visiitin jälkeen ulos kävelylle, ulkona on helpompi puhua ja vaarattomampaa.
Paljastui, että Isabelle kuuluu siihen ihmisjoukkoon, jotka vähättelevät kaikkea, eikä seuraa pahemmin uutisia, vaikka tartuntatautilain mukainen ohjeisto on kansainvälisesti annettu joka paikkaan. Hänen omaan maailmaansa se ei sovi. Joten sen suhteen me olimme kaukana toisistamme, täysin eri maailmoissa tai todellisuudessa. Minä olen helmi-maaliskuusta lähtien ollut koronan takia varpaillani. Toisaalta sekin on opittu käyttäytymistapa vanhemmilta. Varovaisuus. Parempi virsta väärää kuin vaaksa vaaraa.
Mutta hyvin meillä hänen kanssaan muuten synkkaa. Ja hienoa, kun ei ole kuin päivä pari ikäeroa! Hyvä huumorintaju lisäksi. Hauskaa on ollut ja mukavia muistoja jo vuodesta 1992, kun tutustuttiin Pariisissa.
Vähän tästä jäi pieni pelko, ettei se korona tullut taloon kuokkavieraana hänen mukanaan. Ikkunat olivat auki kuten aina ja ulko-ovi myös hänen vierailunsa aikana. Vielä kävelylenkkimme jälkeen oltiin haukun kanssa ulkona, jotta tuli lisäaikaa talon tuuletukseen. Ongelmana ovat juuri ahtaat tilat, joissa hyvä läpituuletus ei ole tarpeeksi nopeaa.
Isabelle sanoi, että hänellä oli jo korona helmikuussa. Testiä ei ollut, joten ei se varmaa ole. Hänestä koronavirus vaarat ovat valetta, jota meille
syötetään. Uskomatonta, miten niin voi ajatella. Jos ei seuraa pahemmin
uutisia, eikä uutiskuvia koronasairaista, sellaista se on. "Onnellinen tietämättömyys", joka voi olla kohtalokasta. Hänen suhtautumistaan voisi sanoa denialismiksi, kieltämiseksi. Jos se on opittua Ruotsissa asuvilta 5 sisarukseltaan, voi kuvitella. Siellä Tegnell ajaa laumasuoja ilman rokotusta strategiaa, joka on kyseenalaistettua yleensä kaikkialla, koska siinä kansa asetetaan suureen vaaraan ilman mitään tartuntatautilain vaatimaa suojausta tappavalta taudilta.
https://twitter.com/1000histoires Siinä Twitter keskustelua koronasta ja muusta.
https://news.sky.com/story/coronavirus-warning-from-italy-effects-of-covid-19-could-be-worse-than-first-thought-12027348
Tämä kenraaliharjoitus oli opettavainen elokuuta ajatellen, avataanko museo vai ei. Kotiväki sanoo, ettei avata. Sama ajatus tuli minulle mieleen. Korona on saanut melkein ruton maineen. Vaikka tekisi hyvät säännöt, mutta niiden noudattaminen ei ole helppoa, jos tulee sellaisia ihmisiä, jotka vähät välittävät tilanteen vakavuudesta. Ystäväni oli ymmärtäväinen, vaikka olimme eri mieltä. Mutta niin ei aina ole.
Tänään olin naapurikylässä Anduzessa. Huomasi, että turistisesonki on alkanut. 3 500 asukkaan kylän ihmismäärä moninkertaistuu parina kesäkuukautena. Se oli jo kuin pikkukaupunki. Katselin siellä ihmisiä, joita olen aina toivonut tänne museoon ja vienyt samalla museomainoksia turistitoimistoon. Nyt en vienyt. Ja ajattelin, että tätä koronakansaa ei haluta museoon. Niin ajatukset voivat muuttua.
Parempi siirtää parempiin päiviin museokäynnit. Syystalvea siihen suunnitellen, tilanteen mukaan.
Mielenkiintoista olisi kuitenkin kuulla turisteilta, jos näitä nukkeja ja nalleja kaivataan yhtään.
maanantai 13. heinäkuuta 2020
Mitalin toinen puoli
L'urticaire (nom féminin, latin : urticaria, dérivé de urtica, ortie).
https://fr.wikipedia.org/wiki/Urticaire
https://fi.wikipedia.org/wiki/Nokkosihottuma
Olin nähnyt tuon sanan sanakirjassa ja ihmettelin, mitä se tarkoittaa. Nokkosihottuma suomeksi. Miten se voi liittyä nokkosiin?
Vuonna 2000 sain kokea sen nokkosihottuman konkreettisesti ja tuntea "polttavat nokkoset" ihollani kivuliaasti kuten joskus lapsena vahingossa nokkoskasassa.
Viime yönä tuli muistutus tuosta taudista. Ja siitä, miten vähällä olen tänä kesänä ja viime vuodet päässyt vuoden 2000 alkuun nähden, jolloin sain sen diagnoosin.
Se on alkanut yleensä täsmälleen kesäkuun 1.yönä ja jatkunut syyskuun alkuun. Oireet vain öisin.
Tämän vuoden kesäkuussa olen pärjännyt muutamalla antihistamiinilla, ei joka päivä ole tarvinnut kuten ennen.
Nyt yöllä heräsin yhtenään rasvaamaan ihoani joka paikasta, käytin vain tavallista rasvaa, 2000 vuoden alkuaikoina ei meinannut kortisonikaan auttaa, vaikka joka ilta otin antihistamiinin. Piinallista oli nytkin. Siirsin petini aukinaisen ikkunan lähettyville.ja otin vielä paracetamoolin. Lopulta aamuyöstä tuli uni. Autuaallista. Mikä helpotus, kun edes muutama tunti unta.
Silloin vuonna 2000 kävin allergologilla ja haettiin syytä ihottumaan. Ei löytynyt. Mutta myöhemmin olen huomannut, että kesäiset trooppiset yöt sen aiheuttavat. Ei Suomessa minulla ole koskaan sellaista ollut.
Stressiä myös epäiltiin syyksi. Vuonna 1998 ostin tämän talon ja vuonna 2000 perustin museon. Kaikki ulkomailla isoine riskeineen. Siinä stressiä tarpeeksi. Monet taudit ovat psykosomaattisia.
Lisäksi alkuvuodet olin aina sairaana, sain kaikki mahdolliset liikkeellä olevat taudit. En koskaan ennen elämässäni ole niin paljoa sairastanut. Mutta siihenkin olen löytänyt hyvän selityksen, ei pelkästään ilmastonmuutos. Ystäväni Natalie lapsiperheineen asui kylässämme ennen ja kävin heillä kylässä päivittäin. Sain kaikki taudit noilta lapsilta. Tämä on tullut mieleen nyt, kun THL on väittänyt, ettei korona tartu lapsista. Minun sairastelut loppuivat kuin seinään, kun Natalie muutti kauemmaksi, enkä voinut enää mennä sinne kuin harvemmin.
Nyt tuli kerrottua näitä vähemmän toivottuja kokemuksia, kun toteuttaa unelmansa. Usein unelmista puhutaan ja niihin rohkaistaan, mikä on ihan oikein. Mutta noista niiden "kylkiäisistä" ei aina tiedetä ja niistä usein vaietaan.
Nyt koronakesänä, kun museo on ollut kiinni eikä ole varmaa uskaltaako sitä edes ensi kuussa avata, on ilokseen huomannut, että sille löytyi se toivottu paikka auringossa. Unelma toteutui. Ja oli siis vaivan arvoinen.
Keinutuolissa vanhuksena kiikkuessani voin muistella näitä suuria suunnitelmiani, suuria odotuksiani ja suuria pettymyksiäni. Kaikkea on tarvittu, kaikella on tarkoitus. C'est la vie.
En sanoisi yhden laulun sanoin, "en päivääkään vaihtaisi pois..."
Vaan ennemmin sanoisin virren 341:1 sanoin, "Kiitos sulle, Jumalani, armostasi kaikesta, jota elinaikanani olen saanut tuntea. Kiitos sulle kirkkahista, keväisistä päivistä. Kiitos myöskin raskahista syksyn synkän hetkistä."
https://fr.wikipedia.org/wiki/Urticaire
https://fi.wikipedia.org/wiki/Nokkosihottuma
Olin nähnyt tuon sanan sanakirjassa ja ihmettelin, mitä se tarkoittaa. Nokkosihottuma suomeksi. Miten se voi liittyä nokkosiin?
Vuonna 2000 sain kokea sen nokkosihottuman konkreettisesti ja tuntea "polttavat nokkoset" ihollani kivuliaasti kuten joskus lapsena vahingossa nokkoskasassa.
Viime yönä tuli muistutus tuosta taudista. Ja siitä, miten vähällä olen tänä kesänä ja viime vuodet päässyt vuoden 2000 alkuun nähden, jolloin sain sen diagnoosin.
Se on alkanut yleensä täsmälleen kesäkuun 1.yönä ja jatkunut syyskuun alkuun. Oireet vain öisin.
Tämän vuoden kesäkuussa olen pärjännyt muutamalla antihistamiinilla, ei joka päivä ole tarvinnut kuten ennen.
Nyt yöllä heräsin yhtenään rasvaamaan ihoani joka paikasta, käytin vain tavallista rasvaa, 2000 vuoden alkuaikoina ei meinannut kortisonikaan auttaa, vaikka joka ilta otin antihistamiinin. Piinallista oli nytkin. Siirsin petini aukinaisen ikkunan lähettyville.ja otin vielä paracetamoolin. Lopulta aamuyöstä tuli uni. Autuaallista. Mikä helpotus, kun edes muutama tunti unta.
Silloin vuonna 2000 kävin allergologilla ja haettiin syytä ihottumaan. Ei löytynyt. Mutta myöhemmin olen huomannut, että kesäiset trooppiset yöt sen aiheuttavat. Ei Suomessa minulla ole koskaan sellaista ollut.
Stressiä myös epäiltiin syyksi. Vuonna 1998 ostin tämän talon ja vuonna 2000 perustin museon. Kaikki ulkomailla isoine riskeineen. Siinä stressiä tarpeeksi. Monet taudit ovat psykosomaattisia.
Lisäksi alkuvuodet olin aina sairaana, sain kaikki mahdolliset liikkeellä olevat taudit. En koskaan ennen elämässäni ole niin paljoa sairastanut. Mutta siihenkin olen löytänyt hyvän selityksen, ei pelkästään ilmastonmuutos. Ystäväni Natalie lapsiperheineen asui kylässämme ennen ja kävin heillä kylässä päivittäin. Sain kaikki taudit noilta lapsilta. Tämä on tullut mieleen nyt, kun THL on väittänyt, ettei korona tartu lapsista. Minun sairastelut loppuivat kuin seinään, kun Natalie muutti kauemmaksi, enkä voinut enää mennä sinne kuin harvemmin.
Nyt tuli kerrottua näitä vähemmän toivottuja kokemuksia, kun toteuttaa unelmansa. Usein unelmista puhutaan ja niihin rohkaistaan, mikä on ihan oikein. Mutta noista niiden "kylkiäisistä" ei aina tiedetä ja niistä usein vaietaan.
Nyt koronakesänä, kun museo on ollut kiinni eikä ole varmaa uskaltaako sitä edes ensi kuussa avata, on ilokseen huomannut, että sille löytyi se toivottu paikka auringossa. Unelma toteutui. Ja oli siis vaivan arvoinen.
Keinutuolissa vanhuksena kiikkuessani voin muistella näitä suuria suunnitelmiani, suuria odotuksiani ja suuria pettymyksiäni. Kaikkea on tarvittu, kaikella on tarkoitus. C'est la vie.
En sanoisi yhden laulun sanoin, "en päivääkään vaihtaisi pois..."
Vaan ennemmin sanoisin virren 341:1 sanoin, "Kiitos sulle, Jumalani, armostasi kaikesta, jota elinaikanani olen saanut tuntea. Kiitos sulle kirkkahista, keväisistä päivistä. Kiitos myöskin raskahista syksyn synkän hetkistä."
lauantai 11. heinäkuuta 2020
Suuret syntymäpäiväjuhlat
Pappa oli viettänyt
90-vuotispäiviä. Suku oli koolla ja kyläläisiä oli tapahtumaa
juhlimassa. Se oli harvinaista 50-60-luvun taitteessa, 90kymppisiä
ei ollut paljon siihen aikaan. Niistä syntymäpäivistä on
perhekuva, me olimme kaksosiskon kanssa niin pieniä, etten muista
siitä mitään.
Isosiskolla oli 7-vuotissyntymäpäivä tulossa seuraavana vuonna. Pappan mallin mukaan niitä
sisko suunnitteli ja ajatteli järjestää itselleen myös yhtä
hienot synttärit. Kaikki naapurit piti käydä kutsumassa tätä
suurta uutta tapahtumaa varten. Vain kerran elämässä täytetään
7 vuotta ja sitä paitsi silloin aloitetaan myös koulunkäynti,
joten oli juhlan aika.
Yksi vanhaemäntä
kylässä jäi käymättä, mutta kutsu piti myös hänelle viedä. Puhelimella se sujui. Mutta kyllä tyttöä jännitti, kun
hän soitti Seppälän vanhalle emännälle, joka asui lähellä Seppälän
poikien putkitehtaan vieressä, kylän kuuluisa paikka.
Lopulta tuli se
suuri päivä. Äiti ja tätimme olivat valmistelleet kovalla vaivalla kaikkea hyvää
tarjottavaa pipar- ja juhlakakkuineen, kun kerran oikein kylä oli
komeasti käsketty 7-vuotispäiviä juhlimaan. Eivätkä ne olleet
mitkään lastenkekkerit, vaan isoja ihmisiä tuli talo täyteen,
arvokas tapahtuma, kuten pappankin syntymäpäivät olivat olleet.
Kun vieraat olivat
saapuneet ja kaikki oli seurustelemassa kahvipöydässä, isosisko
sai uuden idean veljen ja tämän kaverin kanssa, hiihtämään voisi
nyt lähteä. Joten syntymäpäiväsankari muiden lasten kanssa jätti
kaikki vieraat vanhempien hoidettavaksi.
Lahjoja tuli paljon,
juuri odotetusti. Ja tyttö oli tyytyväinen juhliinsa. Kaikki
tulivat ja juhlat menivät hyvin.
Tästä
syntymäpäivästä on jäljellä vain yksi konkreettinen muisto,
tämä kuvan nahkainen palakassi, josta sangat ovat kovassa käytössä
kadonneet. Sen toi se puhelimella kutsuttu Seppälän vanhaemäntä.
torstai 18. kesäkuuta 2020
Hyvää Juhannusta!
Täällä Ranskassa sitä ei vietetä Juhannusta, tavallinen päivä.
Tämä taulu on muisto Helsingin ajoilta. Piti tyhjäntää asunto, kun muutin pois. Myin huonekalujani, myös vanhan laiskanlinnan. Sillä laiskanlinnarahalla ostin tämän taulun, koska se oli helpompi varastoida.
Tämä taulu on muisto Helsingin ajoilta. Piti tyhjäntää asunto, kun muutin pois. Myin huonekalujani, myös vanhan laiskanlinnan. Sillä laiskanlinnarahalla ostin tämän taulun, koska se oli helpompi varastoida.
Ruotsalaisia lihapullia
Kontaktiton elämä alkaa välillä tuskastuttaa. Ja huomaa, ettei virtuaalimaailma netissä tai Skype:ssäkään riitä. Kaipaa ihmisten ilmoille. Ihminen ei ole saari, sanotaan.
Vaikka toisaalta nyt on helpompaa, kun ei olla enää niin ankarassa karanteenissa kuin maaliskuun puolesta välistä toukokuuhun. Se muistutti sota-ajan vaaroista, jolloin piti suojautua pommisuojiin pommituksia. Koronasota on myös tavallaan taistelua, sodankäyntiä. Koronapommit vaan ovat toisenlaisia. Nekin voivat tappaa tai vammauttaa.
Joten on piristävää, kun puhelin soi.
Eilen Isabelle soitti. Ihana yllätys. Me olemme yhtä vanhoja, 2 päivää eroa. Hän on puoliksi ruotsalainen/ranskalainen. Me tunnetaan Pariisin Raamattuopisto ajoilta v.1992. Hän on taiteilija, maalasi ennen Montmartren kukkalalla taiteilijoiden kanssa. Nyt hän asuu Gardin alueellamme.
Vaikka toisaalta nyt on helpompaa, kun ei olla enää niin ankarassa karanteenissa kuin maaliskuun puolesta välistä toukokuuhun. Se muistutti sota-ajan vaaroista, jolloin piti suojautua pommisuojiin pommituksia. Koronasota on myös tavallaan taistelua, sodankäyntiä. Koronapommit vaan ovat toisenlaisia. Nekin voivat tappaa tai vammauttaa.
Joten on piristävää, kun puhelin soi.
Eilen Isabelle soitti. Ihana yllätys. Me olemme yhtä vanhoja, 2 päivää eroa. Hän on puoliksi ruotsalainen/ranskalainen. Me tunnetaan Pariisin Raamattuopisto ajoilta v.1992. Hän on taiteilija, maalasi ennen Montmartren kukkalalla taiteilijoiden kanssa. Nyt hän asuu Gardin alueellamme.
Tunsin heti äänestä ja naurusta, koska persoonallinen. Sama minulla, minutkin tunnetaan aina äänestä ja kaksossisko. Isabellen kanssa olemme vielä kotoisin molemmat 6-lapsisesta perheestä. Nyt me olemme talokaupoissa, haetaan taloa alueeltamme. Hän isompaa, minä pienempää. Joten meillä on paljon yhteistä.
Jos voisikin aina niin ajatella ihmisistä, mitä kaikkea on yhteistä, mutta usein ajatellaan toisin päin.
Pariisin muistoja tulee mieleen. Kun aloin matkata Suomen ja Ranskan väliä vuodesta 1992, tulin usein Pariisin kautta ja Isabelle majoitti minut yöksi ennen tänne Etelä-Ranskaan tuloa junalla. Lisäksi amerikkalainen Irene Raamattuopiston henkilökuntaa, ystävystyttiin, ja hänen tykönä olin myös yötä tänne tullessani.
Reissasin tätä Suomen-Ranskan väliä vuodesta 1992-1998, kunnes löysin tämän talon ostaa. Se oli vuosien suunnitelma. Eikä kaikki siihen uskoneet, vain ystävät. Minä kuljin tänne kuin johtotähteä seuraten. Museo siitä syntyi lopulta, vaikka olin suunnitellut kahvila-konditoriaa! Harrastin siihen aikaan leipomista.
Muistan, kun kerran Isabelle teki meille ruuaksi ruotsalaisia lihapullia ylpeänä ruotsalaisista juuristaan. Koko elämänsä hän on Ranskassa asunut, muut sisarukset ovat Ruotsissa.
Isabellella on Pariisissa hieno asunto, jonka hän myy ja ostaa talon tältä alueelta. Hänelläkin on talohanke ollut jo vuosia, kuten minullakin. Kyllä se jonain päivänä toteutuu kuten minunkin. Ei ihan vielä uskalla mennä koronan takia taloja katsomaan, vaikka netissä voi kyllä niitä seurata. Eri kyliin täytyy myös tutustua sitä varten, eri vaihtoehtoja. Ihan tästä läheltä en saa budjetillani sellaista taloa, jossa on myös pikkupiha tai muuta, missä voi olla ulkona pitkän kesän aikana. Museokokoelmalle pitää sitä ennen löytää paikka Suomesta. Joten mutkia on matkassa.
Tässä talossani ei ole ulkotilaa, vaan pikkukatu. Vaikka maaseudulla ympärillä joka ilmansuunnassa on kivoja kävelyteitä.
Maaseutu on noussut arvossaan tämän pandemian aikana. Kaupunkien ahtaat betonikylät ovat olleet vähemmän mukavia paikkoja elää neljän seinän sisällä. Mediassa on kerrottu yleismaailmallisesta muotisuunnasta paluusta luontoon.
Jos voisikin aina niin ajatella ihmisistä, mitä kaikkea on yhteistä, mutta usein ajatellaan toisin päin.
Pariisin muistoja tulee mieleen. Kun aloin matkata Suomen ja Ranskan väliä vuodesta 1992, tulin usein Pariisin kautta ja Isabelle majoitti minut yöksi ennen tänne Etelä-Ranskaan tuloa junalla. Lisäksi amerikkalainen Irene Raamattuopiston henkilökuntaa, ystävystyttiin, ja hänen tykönä olin myös yötä tänne tullessani.
Reissasin tätä Suomen-Ranskan väliä vuodesta 1992-1998, kunnes löysin tämän talon ostaa. Se oli vuosien suunnitelma. Eikä kaikki siihen uskoneet, vain ystävät. Minä kuljin tänne kuin johtotähteä seuraten. Museo siitä syntyi lopulta, vaikka olin suunnitellut kahvila-konditoriaa! Harrastin siihen aikaan leipomista.
Muistan, kun kerran Isabelle teki meille ruuaksi ruotsalaisia lihapullia ylpeänä ruotsalaisista juuristaan. Koko elämänsä hän on Ranskassa asunut, muut sisarukset ovat Ruotsissa.
Isabellella on Pariisissa hieno asunto, jonka hän myy ja ostaa talon tältä alueelta. Hänelläkin on talohanke ollut jo vuosia, kuten minullakin. Kyllä se jonain päivänä toteutuu kuten minunkin. Ei ihan vielä uskalla mennä koronan takia taloja katsomaan, vaikka netissä voi kyllä niitä seurata. Eri kyliin täytyy myös tutustua sitä varten, eri vaihtoehtoja. Ihan tästä läheltä en saa budjetillani sellaista taloa, jossa on myös pikkupiha tai muuta, missä voi olla ulkona pitkän kesän aikana. Museokokoelmalle pitää sitä ennen löytää paikka Suomesta. Joten mutkia on matkassa.
Tässä talossani ei ole ulkotilaa, vaan pikkukatu. Vaikka maaseudulla ympärillä joka ilmansuunnassa on kivoja kävelyteitä.
Maaseutu on noussut arvossaan tämän pandemian aikana. Kaupunkien ahtaat betonikylät ovat olleet vähemmän mukavia paikkoja elää neljän seinän sisällä. Mediassa on kerrottu yleismaailmallisesta muotisuunnasta paluusta luontoon.
keskiviikko 17. kesäkuuta 2020
Mykkämuseo kesä 2020
Seuraan Twitterissä viimeisimpiä uutisia päivittäin, eri lehdissä, vähän liikaakin, ja kaikkea muuta historiaa unohtamatta. Oppia ikä kaikki, on kuin koulun penkillä aina olisi.
Tässä 2000-alkuvuosina tekemäni nalle. Se kuvaa tämänhetkistä tilannetta, kun on joutunut koronan takia elämään tätä virtuaalimaailmaa kaikkia kontakteja välttäessä.
Ja samalla, kun twiittailen museon puitteissa, se tekee museota tunnetuksi, markkinointia. Jos löytyisi kokoelmalleni paikka jostakin museosta. Tai toinen vaihtoehto se menee kaksossiskon taloon, kun sellainen löytyy maaseudulta Suomesta. Sisko on valmis myös sen ottamaan. Silloin se olisi auki sopimuksesta ja kesäisin. Kaikki pitää olla vitriinissä lasin takana. Ei enää tällaista osavitriini ratkaisua kuten minulla on.
Arkielämä on nyt parantunut ja toistaiseksi suurempi vaara ohi, mutta minä olen varovaisuuden kannalla aina. Parempi virsta väärää, kuin vaaksa vaaraa.
Avaan museon vasta elokuussa pääsesonkina, jos koronatilanne sen sallii. Vaikka pienet museot olisivat voineet olla auki jo toukokuun 11.päivästä asti. Maskipakko tulee olemaan puolin ja toisin, myös lapsille 10v.alkaen. Museokävijät vain sopimuksen mukaan n.5 henkeä kerrallaan, esim.yksi perhe, samaa sakkia. Niin on helpompi hallita tilanne.
Yleensä näiden museovierailujen suolana ovat tarinat ja keskustelu. Tykkään kertoa kokoelmastani. Nyt puhuminen onkin kielletty, koska virus leviää ilmasta eniten juuri jopa puhuen, hengittäen. Ja pienissä tiloissa ollaan, vaikka ikkunat ja ovi ovat auki, läpituuletus ei silti ole erikoisen hyvä. Jos sattuisi niin, että joku alkaa aivastamaan tai yskimään maskissaan, silloin etäisyyttä lisätään ja voi jopa poistua äkkiä samasta tilasta hetkeksi, jolloin mahdollinen ilmassa leijuva virusvaara vähenee, jos sellainen on.
Vähän tylsää tulevat olemaan nämä mykkämuseokäynnit. Mutta tämä on varovaisuustoimenpide. Lisäksi kielletään pikkulapset, ikäraja 6-7v., jotka käyttäytyvät hyvin. Pienemmät lapset voivat olla villejä, joiden perässä joudun juoksemaan, koska vanhemmat tai isovanhemmat eivät aina välitä, vaikka he rikkoisivat jotakin, mikä ei ole vitriinissä. Minä seuraan vain museokävijöitä etäältä maski naamassa kuten muillakin, visiiriäkin voin pitää lisäksi. Koronavirus pelottaa, jos ei kuole, voi saada elinikäiset komplikaatiot.
Varotoimenpiteet ovat perusteltuja, vaivan värtti. Museoyhdistys on vastuussa. Yritetään välttää kaikin keinoin, ettei tulisi mitään harmia. Yhdistyksessämme on pakollinen henkilövastuuvakuutus yhdessä kokoelmavakuutuksen kanssa.
Niitä puuttuvia sanoja, joita nyt kaivataan näissä mykkäkäynneissä, pyydän turisteja kirjoittamaan muistoksi korona kesästä vieraskirjaan. Niin näistä erikoisista hetkistä jää jotakin konkreettista dokumenttia. Kuviakin voi ottaa sallittaessa. Mutta se ei saa olla häiriöksi.
Maskeja täytyy varata ostettavaksi, jos joku tulee ilman. Käsidesiä myös.
Tiistaina tulee tänne Alèsin turistitoimistosta virkailija puhumaan vielä näistä koronatoimenpiteistä.
Museomainos on yksi kotitekoisista, johon maalasin nostalgisen suomalaisen perinteisen talokuvan kotoisine tupruvine savupiippuineen. Ranskalaisilla on siinä ihmettelemistä, kun on täysin eri talotyyli kuin täällä. Se myös ennakoi nukketalokokoelmaa, joka on nähtävänä.
Dixie odottaa ihmisiä kovin, että saa vahtia ja haukkua, sillekin on ollut vähän liian hiljainen ja tylsä kevät.
Vaikka koiran paikka onkin usein ollut verhon takana piilossa, ainakin, kun lapsia on tullut, mutta hajunenä toimii moitteettomasti joka paikassa.
Alimmissa kuvissa ollaan läheisellä Serre kukkalalla n.300m korkeudessa taustalla kukkivat ja voimakkaasti tuoksuvat värihernepensaat.
Toisessa kuvassa haukun takana kylämme ja 9km päässä Sevennit.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/hammassarky-ihomuutokset-hiustenlahto-potilaat-kertovat-mita-erilaisimmista-koronaoireista-oireet-voivat-kestaa-tavattoman-pitkaan/7849730#gs.8txngj
Siinä linkki koronasta. Koko ajan tulee uutta tietoa. Aika kauhistuttavaa, kun lukee, miten erilaisemmat oireet eivät meinaa loppua koronan saaneilla, niin kuin parantumaton tauti olisi.
Joten maskit kaikille julkisissa paikoissa ihmisvilinässä kuten kaupoissa jne. Presidentti Niinistökin näyttää esimerkkiä, kun uutisissa kertoi sitä käyttävänsä.
Suomen THL ja STM antavat harhaanjohtavaa tietoa, heitä ei kannata kuunnella. Ajavat laumasuoja hankettaan Ruotsin Tegnellin tapaan Suomeen. Vaikka Ruotsin esimerkki on varoittava 5000 kuolemillaan ja valtavilla sairastumistilastoillaan. THL ja STM:llä on miljoonien rokotusbusiness mielessä. Meinaavat laittaa rahaksi koronan ihmisten hengen ja terveyden kustannuksella kuten Ruotsissa nyt tapahtuu. Twitterissä heitä seurataan kuin Columbon kanssa amerikkalaista jännitysfilmiä. Koronavirus on tappava tauti ja voi aiheuttaa elinikäisiä terveysongelmia. Jos ei sellaista tautia tukahduteta, se on tartuntatautilain vastaista.Sitävastoin THL on sitä väheksynyt alusta asti ja verrannut sitä tavalliseen influenssaan, vaikka se on vale.
Suomessa on aina kehuttu, ettei meillä ole korruptiota. Mutta mitä kaikkea paljastuukaan koronakriisin jälkipyykissä. Onhan nytkin hallituksella ollut jo monta skandaalia kuten huoltovarmuuskeskuksessa Tiinan ja Onnin maskijupakka, kuin suoraan James Bond elokuvasta. Totuus on tarua ihmeellisempää.
Tässä minun koronalook. Huivista saa taittamalla helposti maskin ja sisälle vielä nenäliina, kuminauhat reunoihin. Helppo pestä ja niin niitä saa useampia tehtyä.
On selvinnyt, että ilmateitse korona leviää helpoimmin. Siksi kiinalaiset maskeja pitävät, kuten uutiskuvissa näkyy. Vaikka meille länsimaissa se on ollut vaikea tapa omaksua. Nyt siitä on tullut myös muotijuttu.
Alla huivimaskin teko video:
https://twitter.com/HeidiJuopperi/status/1245715350269890560
Marttojen maskiohjeita:
https://www.martat.fi/ajankohtaista/kasvomaskien-valmistaminen-ja-oikea-kaytto-on-uusi-kansalaistaito/
Alla maskimuoti linkki:
https://fashioniseverywhere.com/tant-qua-porter-le-masque-autant-quil-soit-en-modesolidaire
maanantai 25. toukokuuta 2020
Korona-ajan muistoksi
Koronavirus on nyt ykkösuutisenä joka päivä. Niin kuin eläisimme jotakin tieteiselokuvaa, kuvitelmaa, jossa koko maailmalla on yhteinen vihollinen. Todellisuus on tarua ihmeellisempää, sanotaan.
Kun ensimmäiset uutiskuvat Kiinasta Wuhanista ilmestyivät uutisiin, se kaikki tuntui epätodelliselta, sellaista ei olisi uskonut tapahtuvan muutakuin siellä.
Kiinassa miljoonakaupunkeja suljettiin ankaraan karanteeniin. Nähtiin ihmisten kulkevan kuin avaruuspuvuissa kaupungilla ja toiset suljettuina koteihinsa vastaanottivat ruokakassinsa ovensuusta erikoistoimituksina.
Kaikki tuo oli kuin jo ennalta harjoiteltua teatteriesitystä. Ei ole siellä Aasiassa ensimmäinen kerta, kun tappava virus on liikkeellä. Heillä on kokemusta.
Mutta kun tuo painajaismainen näky alkoi tulla aina lähemmäksi Eurooppaan, Italiaan, Espanjaan ja muihin maihin, uhka tuli myös Suomeen konkreettisemmaksi. Eikä kauaa enää kestänyt yks kaks lennot toivat koronaa Wuhanista, Italiasta, Espanjasta ja muualta Suomeen. Astronauttipukuiset sairaalakuvat tulivatkin nyt myös Suomesta eikä enää vain muualta uutisissa.
Kulovalkean tavoin leviävä salakavala kuolemaa kylvävä koronavirus on sittemmin vallannut koko maailman ja saanut kaikki maat polvilleen. Ihminen on pieni niin kuin luonnonvoimienkin edessä. Voittajaa ei ole vielä voitettu.
Nukkenallemuseossa moniin tavaroihin, joita olen kokoelmaan hankkinut, liittyy muisto jostakin ajasta tai muusta. Niillä on moninkertaisia tarinoita oman historiansa lisäksi.
Tämä ylläolevan kuvan saksalainen 1900-luvun alun tummanvihreä nukketalo on joskus tulevaisuudessa muisto tästä korona-ajasta. Minun koronalohtu. Se vie ajatukset hetkeksi muualle toisiin maailmoihin. Unelmilla on tehtävänsä, kun mielikuvitus saa siivet ja voi lentää pois synkkien uhkaavien pilvien alta.
Lisäsin tuohon nukketaloon posliininuken, joka minulla on ennestään. Hame muistuttaa verhokangasta. Maton lisäsin myös. Se on palanen kutomastani pellavapöytäliinasta. Seiniin täytyy löytää vielä koristusta. Niissä on naulat valmiina. Siinä nyt tervetullutta piristävää ajatustyötä vähäksi aikaa. Ja niin on kaukana paha maailma.
Kaikella on määräaika, ja aikansa on joka asialla taivaan alla. (Saarnaajan kirja 3:1-8)
Tämän korona-ajan on sanottu kestävän toistaiseksi, ei tiedä miten kauan. Rokotus ja lääkkeet vievät aikansa, ennen kuin niitä keksitään. Joten pitää tottua kuten ihmisten piti hyväksyä espanjantauti 100 vuotta sitten. Sota-ajoista puhumattakaan.
Pienet museot saisivat olla jo auki Ranskassa, mutta en avaa. Turvajärjestelyt ovat vaativat, niitä hankala täyttää. Enkä halua ottaa riskiä. Yksikin museokävijä voisi tuoda tänne koronaviruksen. En sitä halua. Koko ajan paljastuu uutta viruksesta. Jos se ei tapa, se voi tehdä pitkäaikaissairaaksi. Kuka sellaista haluaa? Joten kannattaa olla varovainen ja välttää mahdollisimman paljon kontakteja.
'Every cloud has a silver lining', sanotaan. Sen näemme myöhemmin.
Maailmalla, pienenä ja isona
Kuvan mollamaija ei ole minun, vaikka samanlainen kuin meillä siskojen kanssa oli 60-luvulla. Löysin tuon kirpputorilta Helsingistä, omani on loppuunleikitty. Ison siskon on hyvin säilynyt.
Isoveljellä oli punainen kolmipyörä, jota me kaksossiskon kanssa kerran kokeilimme, olimme 4-5v.. Lähdimme sillä seikkailemaan salaa, kuten TV:ssä oli nähty. Tätimme asuivat 2-3km päässä pikkutietä pitkin. Minä ajoin, koska olen 10minuuttia vanhempi, sisko istui takana nuken kanssa.
1km:n päässä sisko sanoi, että palaan jo kotiin. Minä halusin jatkaa nukke seuranani. Ympärilläni oli peltomaisemaa, joka vaihtui välillä metsämaisemaan, ihailin kesäpäivän kauneutta luonnossa. Poljin ja poljin, ei väsyttänyt yhtään. Oli jännittävää olla yksin maailmalla.
Sitten tulin metsäaukealle, tätien naapuritalon tykö. Sen vieressä on jyrkkä ahde ja ojaa ylittävä silta. Alas, ylös talutin pyörää, vähän väsytti jo. Mutta arvasin, että tätini ihmettelevät kovasti, kun niin pitkän matkan yksin uskalsin mennä. Lopulta tulin perille. Ja kaikki olivatkin ihmeissään, mistä minä yhtäkkiä tulla tupsahdin.
Kotona oli jo kuultu, että olin yksin luvattomasti seikkailemassa. Naapuritkin olivat minut huomanneet ikkunasta ja kummastelleet, mitä ihmettä pikkulikka nuken kanssa pyöräilee täällä asti. Mutta loppu hyvin, kaikki hyvin. Se oli elämäni ensimmäinen matka.
Yli 50 vuotta myöhemmin olen taas kaukana kotoa, en vain muutaman kilometrin, vaan tuhansien kilometrien päässä ja vielä poissa Suomesta, vieraassa maassa. Varsinkin nyt koronavirus pandemiassa vaarat ovat suuret. Mukaani on tullut tämän pitkän matkan varrella iso nukke-ja nallekuorma. Auta Armias, että myös tällä reisulla olisi loppu hyvin, kaikki hyvin.
sunnuntai 10. toukokuuta 2020
HYVÄÄ ÄITIENPÄIVÄÄ!
Jokainen me muistelemme omaa äitiämme.
Tässä äiti pienenä vasemmalla ystävänsä kanssa. Hatut ja rusetit olivat muotia. #20luku
perjantai 10. huhtikuuta 2020
Hyvää Pääsiäistä!
Tänään otin kuvan haukusta sireenipensaan vieressä, kun oltiin päiväkävelyllä. Sireenit puhkeavat kukkaan.
23°C lämmintä kuin kesällä Suomessa, vaikka yöt ovat vielä viileitä.
Hiljaista on kylillä aina kun ulos menee, niin kuin koko kylä nukkuisi. Karanteenissa ollaan kaikki.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)