lauantai 31. joulukuuta 2011
keskiviikko 28. joulukuuta 2011
Lahjahevosen suusta
Eilen soittelin eri ostomyyntiliikkeisiin ja kauppasin nukenvaunuja tai -rattaita. Halusin myydä ne korirattaat, jotka sain ennen joulua naapurikylän madamelta. Sellaisia näkee netissä kymmeniä, se on vanhan kopiomalli. Lopulta läheinen iso ostomyyntihalli otti ne vastaan, sain 10 euroa niistä. Hyvä kun pääsin eroon. Tänne ei mahdu, ei museoon ainakaan, eikä myöskään yläkerran varastohuoneeseen. Myös se Petit Collin selluloidinukke, jonka sain niiden mukana, ei sitäkään kannata pitää. Pää on liian rikki, pahasti halki päälaelta. Anduzen kirpparilla näin sellaisen vahingoittuneen samanmerkkisen ja pyydettiin vain 5 euroa. Tuo vaunut ostanut liike ei huolinut myöskään sitä nukkea.
Ei lahjahevosen suuhun saa katsoa, sanotaan. Mutta siinä sen näkee. Helposti ihmiset tuovat museoon sellaista, mistä halutaan vaan päästä eroon ja toisaalta heillä itsellään on hyvä antamisen mieli. Tilan puute on monella. Jos ei siivoa nurkkia välillä, kaikki paikat on täynnä. Ei kaikkea kannata koota. Huushollista tulee pian kuin varasto tavaraa täynnä. Varoittavia esimerkkejä näkee amerikkalaisen Doctor Phil'in telkkariohjelmassa, jonne kutsutaan ongelmallisia ihmisiä milloin minkin ongelman ratkaisemiseksi. Kerran siellä oli kulutusyhteiskunnan tavaran kerääjiä, joiden koti oli kattoon asti täynnä krääsää.
Toisaalta tuo naapurikylän rouvan vierailu museossa oli hyvä markkinointikikka. Hän puhuu nyt museosta ihmisille. Vaikka tästlähin sanon kyllä, jos taas meinataan tuoda tänne jotain, että pitää nähdä ensin. Muuten ajatellaan, että tänne kelpaa mikä vaan. Se on taas huonoa mainosta.
Ei lahjahevosen suuhun saa katsoa, sanotaan. Mutta siinä sen näkee. Helposti ihmiset tuovat museoon sellaista, mistä halutaan vaan päästä eroon ja toisaalta heillä itsellään on hyvä antamisen mieli. Tilan puute on monella. Jos ei siivoa nurkkia välillä, kaikki paikat on täynnä. Ei kaikkea kannata koota. Huushollista tulee pian kuin varasto tavaraa täynnä. Varoittavia esimerkkejä näkee amerikkalaisen Doctor Phil'in telkkariohjelmassa, jonne kutsutaan ongelmallisia ihmisiä milloin minkin ongelman ratkaisemiseksi. Kerran siellä oli kulutusyhteiskunnan tavaran kerääjiä, joiden koti oli kattoon asti täynnä krääsää.
Toisaalta tuo naapurikylän rouvan vierailu museossa oli hyvä markkinointikikka. Hän puhuu nyt museosta ihmisille. Vaikka tästlähin sanon kyllä, jos taas meinataan tuoda tänne jotain, että pitää nähdä ensin. Muuten ajatellaan, että tänne kelpaa mikä vaan. Se on taas huonoa mainosta.
maanantai 26. joulukuuta 2011
Dixou jouluna 2011
Se touhuaa koko ajan, koska nuuskittavaa on paljon ympärillä. Sain kuitenkin otettua muutaman kuvan.
http://www.flickr.com/photos/100souvenirs/6574718969/sizes/l/in/photostream/
http://www.flickr.com/photos/100souvenirs/6574728759/sizes/l/in/photostream/.
sunnuntai 25. joulukuuta 2011
Dixou autoajelulla
Eilen aamulla mentiin autoajelulle Sommières'ehen, noin 30km päähän. Se on ihana kylä talvellakin ison kauniin joen rannalla. Dixou tykkää autoajeluista. Se katselee maisemia, ja piti tehdä sille mieliksi, koska on kerran joulu.
Lauantaisin siellä on vanhan tavaran tori. Eilen oli enemmän ammattimyyjiä kuin yksityisiä, joten laatu oli parempi. Monet olivat jo joulunvietossa tai aattopäivän monissa valmistelutouhuissa.
Ja minä tein löytöjä. Bretagnessa valmistetun tummanruskeaksi petsatun nukkekellokaapin sain 4 eurolla. Se oli huippuhalpa.Tämä taidepuusepän koristeveistostyö on yleensä kallista. Niitä on olemassa koko kalusto, aika isoa kokoa, joka ei nukketaloon mahtuisi. Suomalaiseen leikkimökkiin kyllä, vaikka sinne taas se voisi ehkä olla hiukan liian pientä. Olen nähnyt niitä myynnissä netissä ja muualla, toiset kalusteet maksavat pitkälle yli sata euroa.
Sitten vasta toisella torikierroksella huomasin laatikossa vanhoja alakouluvihkoja 1900-luvun alusta. Mukana on myös paljon piirustuksia, jotka ovat isommissa vihoissa. Ne ovat hyvin harvinaisia. Myyjä sanoi, että kylällä oli tyhjennetty joku talo ja sieltä ne tulivat myyntiin. Toiset ovat lähes 100-vuotta vanhoja. Kyllä siihen aikaan kirjoitettiin hienosti musteella! Sarja maksoi 30euroa. Aika kallista, mutta ne ovat hintansa arvoisia. Ei sellaisia mistään löydä niin paljoa, jos alkaa hakemaan. Joten koulunäyttely sai nyt lisää ranskalaista vanhaa rekvisiittaa. Vaikka en niitä esille saa ainakaan ihan heti, jollen keksi ratkaisua.
Ja sitten 50-luvun kumisen sorsalelun sain parilla eurolla, made in France. Sen tapainen meillä oli pienenä. Se täytyy piilottaa, häristin vähän Dixoua sillä, koska se vinkuu niin kivasti. Ja tuo elukka meinasi varastaa sen. Haukun leikin jäljiltä kaikki on palasina. Onneksi se ei ole kiinnostunut mistään erikoisemmin museossa viime aikoina. Parempi kun on vaan vartiointi hommissa.
Lauantaisin siellä on vanhan tavaran tori. Eilen oli enemmän ammattimyyjiä kuin yksityisiä, joten laatu oli parempi. Monet olivat jo joulunvietossa tai aattopäivän monissa valmistelutouhuissa.
Ja minä tein löytöjä. Bretagnessa valmistetun tummanruskeaksi petsatun nukkekellokaapin sain 4 eurolla. Se oli huippuhalpa.Tämä taidepuusepän koristeveistostyö on yleensä kallista. Niitä on olemassa koko kalusto, aika isoa kokoa, joka ei nukketaloon mahtuisi. Suomalaiseen leikkimökkiin kyllä, vaikka sinne taas se voisi ehkä olla hiukan liian pientä. Olen nähnyt niitä myynnissä netissä ja muualla, toiset kalusteet maksavat pitkälle yli sata euroa.
Sitten vasta toisella torikierroksella huomasin laatikossa vanhoja alakouluvihkoja 1900-luvun alusta. Mukana on myös paljon piirustuksia, jotka ovat isommissa vihoissa. Ne ovat hyvin harvinaisia. Myyjä sanoi, että kylällä oli tyhjennetty joku talo ja sieltä ne tulivat myyntiin. Toiset ovat lähes 100-vuotta vanhoja. Kyllä siihen aikaan kirjoitettiin hienosti musteella! Sarja maksoi 30euroa. Aika kallista, mutta ne ovat hintansa arvoisia. Ei sellaisia mistään löydä niin paljoa, jos alkaa hakemaan. Joten koulunäyttely sai nyt lisää ranskalaista vanhaa rekvisiittaa. Vaikka en niitä esille saa ainakaan ihan heti, jollen keksi ratkaisua.
Ja sitten 50-luvun kumisen sorsalelun sain parilla eurolla, made in France. Sen tapainen meillä oli pienenä. Se täytyy piilottaa, häristin vähän Dixoua sillä, koska se vinkuu niin kivasti. Ja tuo elukka meinasi varastaa sen. Haukun leikin jäljiltä kaikki on palasina. Onneksi se ei ole kiinnostunut mistään erikoisemmin museossa viime aikoina. Parempi kun on vaan vartiointi hommissa.
lauantai 24. joulukuuta 2011
HYVÄÄ JOULUA!
http://fr.wikipedia.org/wiki/Chant_de_No%C3%ABl
http://www.feminin.ch/xmas/carols.htm
http://www.joyeux-noel.com/chansons.html
http://www.joyeux-noel.com/noelcreches.html
http://www.youtube.com/watch?v=LKbuMuRo5bw&noredirect=1
http://www.youtube.com/watch?v=MDBwejESlEs&feature=re...
http://www.youtube.com/watch?v=kTE1zKkRQCk&feature=re...
http://www.youtube.com/watch?v=V52Mni5rPw8&feature=re...
http://www.youtube.com/watch?v=iop39LrbeYM&feature=re...
http://www.youtube.com/watch?v=nYZRxq3jCJo&feature=re...
http://www.youtube.com/watch?v=91brmsKeqcQ&feature=re...
http://www.youtube.com/watch?v=EZXlCUNm9cg&feature=re...
http://www.christmassongs.org/
perjantai 23. joulukuuta 2011
keskiviikko 21. joulukuuta 2011
Linja-auto kuorma
Eilen illalla soitin Lunelin lasten vapaa-aikaohjaajalle ja varmistin, että tulossa ovat. Sovittiin, että he soittavat 20km päästä ennen perille tuloa ennen puolta päivää. Käskin ajaa suoraan kylän keskustaan kunnan viininviljelijöiden osuuskuntarakennuksen (tai miten sen suomeksi sanoisin) eteen.
Soitto tulikin jo noin puoli yhdeltätoista, joten minun piti mennä kunnantalolle pyytämään avaamaan vapaa-aikatila aikaisemmin kuin oli alunperin puhuttu klo12. Onneksi olin varautunut siihen ja kaikki oli valmista. Ehdin vielä ulkoiluttamaan Dixoun. Sitten äkkiä Cave Coopérativen eteen vastaanottamaan linja-autoa. Siinä vieressä on se vapaa-aikatila sopivasti.
Oli täpärällä, että juuri ja juuri kerkisin paikalle. Muutaman minuutin päästä Heraultin maakunnan tilausbussi Lunelistä tuli näkyviin mutkasta. Pieniä päitä täynnä se näkyi olevan, 48 lasta ja 7 ohjaajaa. Nukkenallemuseon kunniavieraat saapuivat.
Olin ilmoittanut kiireesti myös tukijoukoille, että aikaisemmin pitäisi tulla. Joten me olimme kaikki valmiina.
Ohjasin lapsiryhmän vapaa-aikatilaan. Heillä oli suuret kantamukset eväitä mukanaan, koska Lunelista on noin tunnin matka tänne ja koko päivä menee tähän retkeen. Ensimmäiseksi he pitivät ruokatunnin. Joten me saatiin hengähtää ennen moninkertaisten museovierailujen alkua. 6 kertaa 10 henkeä kerrallaan oli suunniteltu. 8 lapsella oli pari ohjaajaa ja sitten vielä me museoporukka.
http://www.dehorslespetits.net/herault/sorties-en-famille/visites-de-musees/page/5/
Siinä yllä linkki, josta Lunelin lastentarhan johtaja oli löytänyt tämän museon ja sitä kautta he tulivat. Olin ilmoittanut tämän siihen viime vuoden tammikuussa, kun olin surffaillut ja nähnyt Uzèsin Lelumuseon myös siinä mukana.
Yhden aikoihin mentiin hakemaan ensimmäiset lapset, 6 vuotiaat ekana.
Dixoulla oli mukava päivä. Se sai paljon silityksiä, joka ikinen halusi sitä silittää, siis yli 55 kertaa. Ei sellaista huomiota se joka päivä saa. Haukulla oli siten tärkeä tehtävä vieraiden vastaanotossa kuten aina.
Kun astuttiin museoon, kerroin vanhimmista leluista ensimmäisenä. Sitten lapset saivat hakea lempilelunsa, joista puhuttiin lopuksi. Siinä samalla he näkivät kokoelman. 1900-luvun alun puulinna oli suosittu. Pikkupoika katseli innostuneena nukketaloja. Ennenkin olen huomannut, että ne kiinnostavat myös poikia. Apinakoulu oli tykätty. Ja kolmipäinen nukke, jonka edessä lapset ihmeissään seisoivat. Nukke muuttaa kasvojaan kun sen päälaella olevaa nuppia kiertää. Se nauraa, itkee ja nukkuu.
Ihmeen hyvin lastenohjaajat saivat kurin pidettyä, ei mitään ongelmaa ollut. Toisaalta noiden 7:n joukossa oli toiset ankaria, ja taas toiset vähemmän ankaria, mutta hyvin pärjättiin, koska me oltiin lisäksi komentamassa lapsia jos tarvitsi. Kyllä minäkin muutaman kerran yllätin lapsia ei sallitulta leikiltä. En anna rikkoa mitään museossa, itse sen vahingon joutuisin kärsimään. Ei sitä kukaan minulle korvaisi. Toisaalta lasten täytyy oppia olemaan nätisti ja tottelemaan. Naapurin emäntä oli katsellut ikkunasta ja sanoi, että yksi pikkupoika oli käynyt ulkona itkemässä. Ohjaajien vastuuhenkilön oli tarvinnut antaa hänelle sapiskaa, koska oli tottelematon.
Kaikki poikien lelut "loistivat"esiin, niitä kun on vähän. Mutta ei pojat silti vaikuttaneet pettyneiltä ja jotkut tytötkin sanoivat lempilelukseen laivan poikien perässä. Kuten tavallisen hyrrän. Yksi tykkää ja sitten myös muut. Jo pienenä kopioidaan toisia. Nallejen koulu sai myös ihailua. Ja leikkisoittimet, joita olen koonnut aika paljon. Musiikki näyttää olevan kiinnostavaa. Lumikki ja Seitsämän kääpiötä palapeliä tarkasteltiin uteliaina. Sitten jotkut tytöt vaan vastasivat, että kaikesta he pitävät.
Viimeisinä tulivat pienimmät eli kolmevuotiaat. Kyllä sen ikäisinäkin jo katsellaan vanhaa mielenkiinnolla. Ja yllättävää oli, että kaikkein vanhimmat nuket, jotka ovat syntyneet 1820-luvulta alkaen, nekin miellyttivät tyttöjä. Vaikka ne ovat hyvin erilaisia nykyajan leluihin nähden.
Lopussa kirjoitettiin vieraskirjaan. Se oli tärkeä tapahtuma. Minulta olisi unohtunut, onneksi minua muistutettiin. Kello tuli puoli viisi iltapäivällä, kun viimeinen ryhmä lähti. Sitten me käytiin vapaa-aikatilassa vielä sanomassa näkemiin välipalaa syövälle ryhmälle, joka istui ympyränä lattialla suuren salin seinien vieressä. Kuorossa 48 iloista lasta huusi meille "Au revoir!" eli "Näkemiin!". Me kaikki olimme tyytyväisiä tästä pirteästä visiitistä.
Tänään aamulla herätessäni ajattelin, että eilisestä lasten museovierailusta olisi saanut hauskan videofilmin. He kun olivat niin tärkeinä ja pikkuvanhoina kulttuurivierailulla niinkuin aikuiset vaan.
http://www.ville-lunel.fr/
http://fr.wikipedia.org/wiki/Lunel
Population 24 417 hab. (2008) Lunel on noin 25 000 asukkaan kaupunki.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Forssa Siinä Forssa vertailukohteena, lähes 18 000 asukasta.
Soitto tulikin jo noin puoli yhdeltätoista, joten minun piti mennä kunnantalolle pyytämään avaamaan vapaa-aikatila aikaisemmin kuin oli alunperin puhuttu klo12. Onneksi olin varautunut siihen ja kaikki oli valmista. Ehdin vielä ulkoiluttamaan Dixoun. Sitten äkkiä Cave Coopérativen eteen vastaanottamaan linja-autoa. Siinä vieressä on se vapaa-aikatila sopivasti.
Oli täpärällä, että juuri ja juuri kerkisin paikalle. Muutaman minuutin päästä Heraultin maakunnan tilausbussi Lunelistä tuli näkyviin mutkasta. Pieniä päitä täynnä se näkyi olevan, 48 lasta ja 7 ohjaajaa. Nukkenallemuseon kunniavieraat saapuivat.
Olin ilmoittanut kiireesti myös tukijoukoille, että aikaisemmin pitäisi tulla. Joten me olimme kaikki valmiina.
Ohjasin lapsiryhmän vapaa-aikatilaan. Heillä oli suuret kantamukset eväitä mukanaan, koska Lunelista on noin tunnin matka tänne ja koko päivä menee tähän retkeen. Ensimmäiseksi he pitivät ruokatunnin. Joten me saatiin hengähtää ennen moninkertaisten museovierailujen alkua. 6 kertaa 10 henkeä kerrallaan oli suunniteltu. 8 lapsella oli pari ohjaajaa ja sitten vielä me museoporukka.
http://www.dehorslespetits.net/herault/sorties-en-famille/visites-de-musees/page/5/
Siinä yllä linkki, josta Lunelin lastentarhan johtaja oli löytänyt tämän museon ja sitä kautta he tulivat. Olin ilmoittanut tämän siihen viime vuoden tammikuussa, kun olin surffaillut ja nähnyt Uzèsin Lelumuseon myös siinä mukana.
Yhden aikoihin mentiin hakemaan ensimmäiset lapset, 6 vuotiaat ekana.
Dixoulla oli mukava päivä. Se sai paljon silityksiä, joka ikinen halusi sitä silittää, siis yli 55 kertaa. Ei sellaista huomiota se joka päivä saa. Haukulla oli siten tärkeä tehtävä vieraiden vastaanotossa kuten aina.
Kun astuttiin museoon, kerroin vanhimmista leluista ensimmäisenä. Sitten lapset saivat hakea lempilelunsa, joista puhuttiin lopuksi. Siinä samalla he näkivät kokoelman. 1900-luvun alun puulinna oli suosittu. Pikkupoika katseli innostuneena nukketaloja. Ennenkin olen huomannut, että ne kiinnostavat myös poikia. Apinakoulu oli tykätty. Ja kolmipäinen nukke, jonka edessä lapset ihmeissään seisoivat. Nukke muuttaa kasvojaan kun sen päälaella olevaa nuppia kiertää. Se nauraa, itkee ja nukkuu.
Ihmeen hyvin lastenohjaajat saivat kurin pidettyä, ei mitään ongelmaa ollut. Toisaalta noiden 7:n joukossa oli toiset ankaria, ja taas toiset vähemmän ankaria, mutta hyvin pärjättiin, koska me oltiin lisäksi komentamassa lapsia jos tarvitsi. Kyllä minäkin muutaman kerran yllätin lapsia ei sallitulta leikiltä. En anna rikkoa mitään museossa, itse sen vahingon joutuisin kärsimään. Ei sitä kukaan minulle korvaisi. Toisaalta lasten täytyy oppia olemaan nätisti ja tottelemaan. Naapurin emäntä oli katsellut ikkunasta ja sanoi, että yksi pikkupoika oli käynyt ulkona itkemässä. Ohjaajien vastuuhenkilön oli tarvinnut antaa hänelle sapiskaa, koska oli tottelematon.
Kaikki poikien lelut "loistivat"esiin, niitä kun on vähän. Mutta ei pojat silti vaikuttaneet pettyneiltä ja jotkut tytötkin sanoivat lempilelukseen laivan poikien perässä. Kuten tavallisen hyrrän. Yksi tykkää ja sitten myös muut. Jo pienenä kopioidaan toisia. Nallejen koulu sai myös ihailua. Ja leikkisoittimet, joita olen koonnut aika paljon. Musiikki näyttää olevan kiinnostavaa. Lumikki ja Seitsämän kääpiötä palapeliä tarkasteltiin uteliaina. Sitten jotkut tytöt vaan vastasivat, että kaikesta he pitävät.
Viimeisinä tulivat pienimmät eli kolmevuotiaat. Kyllä sen ikäisinäkin jo katsellaan vanhaa mielenkiinnolla. Ja yllättävää oli, että kaikkein vanhimmat nuket, jotka ovat syntyneet 1820-luvulta alkaen, nekin miellyttivät tyttöjä. Vaikka ne ovat hyvin erilaisia nykyajan leluihin nähden.
Lopussa kirjoitettiin vieraskirjaan. Se oli tärkeä tapahtuma. Minulta olisi unohtunut, onneksi minua muistutettiin. Kello tuli puoli viisi iltapäivällä, kun viimeinen ryhmä lähti. Sitten me käytiin vapaa-aikatilassa vielä sanomassa näkemiin välipalaa syövälle ryhmälle, joka istui ympyränä lattialla suuren salin seinien vieressä. Kuorossa 48 iloista lasta huusi meille "Au revoir!" eli "Näkemiin!". Me kaikki olimme tyytyväisiä tästä pirteästä visiitistä.
Tänään aamulla herätessäni ajattelin, että eilisestä lasten museovierailusta olisi saanut hauskan videofilmin. He kun olivat niin tärkeinä ja pikkuvanhoina kulttuurivierailulla niinkuin aikuiset vaan.
http://www.ville-lunel.fr/
http://fr.wikipedia.org/wiki/Lunel
Population 24 417 hab. (2008) Lunel on noin 25 000 asukkaan kaupunki.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Forssa Siinä Forssa vertailukohteena, lähes 18 000 asukasta.
| Väkiluku 17 880 64:nneksi suurin 31.7.2011 | |
|---|---|
tiistai 20. joulukuuta 2011
Jännitystä ilmassa
Huomenna pitäisi ison lapsiryhmän tulla. Puolenpäivän aikaan kunnantalo on luvannut avata vapaa-aikatilan, jotta osa ryhmästä saa siellä odottaa vuoroaan. Noin 50 lasta, siis viisi kertaa he tulevat, kymmenen kerrallaan ohjaajineen. Ja apujoukot on jo tilattu tänne vartioimaan 3-6 vuotiaita lapsia, jotka mielellään katsovat kaikkea käsillään.
He soittavat kun ovat parinkymmenen kilometrin päässä täältä. Menen heidän linja-autoaan vastaan Postin tykö, joka on vapaa-aikatilaa vastapäätä. Lapset saa siihen sitten jättää autosta ja ohjaan bussin koulun taakse parkkipaikalle, jossa on hyvin tilaa. Eikä se ole kuin 100 metrin päässä keskustasta pois päin.
Tämä linja-autokuorma on sitten nukkenallemuseon historian ensimmäinen. On täällä ollut yli 40 ryhmiä ennenkin, mutta ei 50.
Viime päivinä pohdin, miten niille lapsille puhuisin, jotta he viihtyisivät. Kun tulee perheitä tai muita, se on spontaania. Mutta pelkästään lapsiyleisö on erilainen. Täytyisi onnistua saamaan heidän mielenkiintonsa ja huomionsa. Simppeli kerronta vaan, sanoi ystäväni. Hän on oikeassa. Aloitan niinkuin kaikille muillekin yleensä näyttämällä kokoelman vanhimmat lelut. Siitä pääsee vauhtiin, eikä kovin kauaa kestä. Muutaman kysymyksen teen lapsille samalla, se on mielenkiintoista, miten he kommentoivat. Ja he ovat tyytyväisiä, kun haastatellaan. Tällä kertaa taidan heidät sitten aktivoida. Käsken jokaisen hakemaan museosta kaikkein ihanimman lelun. Niin itse pienenä museossa teki. Ja sen jälkeen he saavat sen näyttää toisille. Lopuksi katselkoon vapaasti ympärilleen. Ei alle kouluikäisille kannata selostaa historiaa, eivät he jaksa kuunnella ja tulevat levottomiksi. Eikä tarinoita ole kovin paljoa kerrottavaksi, nekin voivat olla liian pitkiä. Tilanteen mukaan, jos he esittävät kysymyksiä, sitten voi selostaa enmmän.
Tätä kirjoittaessani puhelin soi. Pari madamea oli tulossa tänne museoon katsomaan. Juuri siitä Lunelin kaupungista kotoisin, mistä se ryhmä tulee huomenna. He olivat löytäneet museomainoksemme Anduzesta ravintolasta, jonne me niitä yksi kerta jätettiin. Toisaalta sitä ennen he olivat nähneet museokyltin. Kysyin heiltä lopuksi mikä miellytti eniten. Nukketalot, nallet...Vaikka alussa ensimmäinen kommentti oli, että teillä on paljon saksalaista täällä. Korjasin asian ja kerroin, että kokoelmani on kansainvälinen. Kun kaikki oli katsottu, niin, he totesivat, että isoja lapsia me ollaan kaikki. Molemmat olivat koulumaailmasta, toinen eläkkeellä oleva opettaja ja toinen yhä työssä.
http://www.edu.fi/perusopetus/kuvataide/lapset_museossa
Siinä yllä hyvä linkki. Sain siitä uuden idean. Voin kertoa joistakin leluihin liittyviistä henkilöhahmoista, koska ne ovat opettavaisia tarinoita tai muuten haastavia.
http://www.ateneum.fi/default.asp?docId=12708
He soittavat kun ovat parinkymmenen kilometrin päässä täältä. Menen heidän linja-autoaan vastaan Postin tykö, joka on vapaa-aikatilaa vastapäätä. Lapset saa siihen sitten jättää autosta ja ohjaan bussin koulun taakse parkkipaikalle, jossa on hyvin tilaa. Eikä se ole kuin 100 metrin päässä keskustasta pois päin.
Tämä linja-autokuorma on sitten nukkenallemuseon historian ensimmäinen. On täällä ollut yli 40 ryhmiä ennenkin, mutta ei 50.
Viime päivinä pohdin, miten niille lapsille puhuisin, jotta he viihtyisivät. Kun tulee perheitä tai muita, se on spontaania. Mutta pelkästään lapsiyleisö on erilainen. Täytyisi onnistua saamaan heidän mielenkiintonsa ja huomionsa. Simppeli kerronta vaan, sanoi ystäväni. Hän on oikeassa. Aloitan niinkuin kaikille muillekin yleensä näyttämällä kokoelman vanhimmat lelut. Siitä pääsee vauhtiin, eikä kovin kauaa kestä. Muutaman kysymyksen teen lapsille samalla, se on mielenkiintoista, miten he kommentoivat. Ja he ovat tyytyväisiä, kun haastatellaan. Tällä kertaa taidan heidät sitten aktivoida. Käsken jokaisen hakemaan museosta kaikkein ihanimman lelun. Niin itse pienenä museossa teki. Ja sen jälkeen he saavat sen näyttää toisille. Lopuksi katselkoon vapaasti ympärilleen. Ei alle kouluikäisille kannata selostaa historiaa, eivät he jaksa kuunnella ja tulevat levottomiksi. Eikä tarinoita ole kovin paljoa kerrottavaksi, nekin voivat olla liian pitkiä. Tilanteen mukaan, jos he esittävät kysymyksiä, sitten voi selostaa enmmän.
Tätä kirjoittaessani puhelin soi. Pari madamea oli tulossa tänne museoon katsomaan. Juuri siitä Lunelin kaupungista kotoisin, mistä se ryhmä tulee huomenna. He olivat löytäneet museomainoksemme Anduzesta ravintolasta, jonne me niitä yksi kerta jätettiin. Toisaalta sitä ennen he olivat nähneet museokyltin. Kysyin heiltä lopuksi mikä miellytti eniten. Nukketalot, nallet...Vaikka alussa ensimmäinen kommentti oli, että teillä on paljon saksalaista täällä. Korjasin asian ja kerroin, että kokoelmani on kansainvälinen. Kun kaikki oli katsottu, niin, he totesivat, että isoja lapsia me ollaan kaikki. Molemmat olivat koulumaailmasta, toinen eläkkeellä oleva opettaja ja toinen yhä työssä.
http://www.edu.fi/perusopetus/kuvataide/lapset_museossa
Siinä yllä hyvä linkki. Sain siitä uuden idean. Voin kertoa joistakin leluihin liittyviistä henkilöhahmoista, koska ne ovat opettavaisia tarinoita tai muuten haastavia.
http://www.ateneum.fi/default.asp?docId=12708
maanantai 19. joulukuuta 2011
Postikortti mainoksia
www.gite-etape-anduze.com/
www.gr67.com
Tässä kuva ystävieni postikortista. Anduzen retkeilymaja on yksi pysähdys- tai majapaikka GR67 - Sevennien kävelyreitin varrella.
Meillä on myös tekeillä postikortteja, 5 kuvaa on jo melkein valmiina. Vaikka ne painetaan vasta keväällä, koska silloin huhtikuussa alkaa turistisesonki ja on väkeä enemmän liikkeellä. Ei niitä kortteja paljon osteta, eikä viitsi siksi varastoon hankkia. Mutta se on yksi mainostapa myös. Kerran itse halusin mennä katsomaan yhteen museoon Nîmesiin, koska olin nähnyt postikortin näyttelystä.
Tuo ylläoleva kortti mainostaa Sevennejä. Minäkin voin mainostaa. Ensi vuoden huhtikuussa tulee 20 vuotta täyteen siitä, kun tulin Anduzeen Sevennien "porttiin" ensimmäisen kerran. Iki-ihastuin ja sille matkalle olen jäänyt. Olen löytänyt paikan auringossa.
www.gr67.com
Tässä kuva ystävieni postikortista. Anduzen retkeilymaja on yksi pysähdys- tai majapaikka GR67 - Sevennien kävelyreitin varrella.
Meillä on myös tekeillä postikortteja, 5 kuvaa on jo melkein valmiina. Vaikka ne painetaan vasta keväällä, koska silloin huhtikuussa alkaa turistisesonki ja on väkeä enemmän liikkeellä. Ei niitä kortteja paljon osteta, eikä viitsi siksi varastoon hankkia. Mutta se on yksi mainostapa myös. Kerran itse halusin mennä katsomaan yhteen museoon Nîmesiin, koska olin nähnyt postikortin näyttelystä.
Tuo ylläoleva kortti mainostaa Sevennejä. Minäkin voin mainostaa. Ensi vuoden huhtikuussa tulee 20 vuotta täyteen siitä, kun tulin Anduzeen Sevennien "porttiin" ensimmäisen kerran. Iki-ihastuin ja sille matkalle olen jäänyt. Olen löytänyt paikan auringossa.
sunnuntai 18. joulukuuta 2011
Nalle tuli
Eilen nimittäin oli yksi madame naapurikylästä. Hän soitti ennen tuloaan ja lupasi antavansa museoon Petit Collin selluloidi nukkevauvan ja rattaat. Ajattelin, että kannattaa olla vaan positiivinen ja sanoin olevani kiinnostunut noista leluista. Vaikka olisi pitänyt kysyä rattaiden vuosilukua, koska en uusia huoli, ei ole tilaa. Toisaalta sitten hän ei olisi varmaan tullutkaan ja ihan mainostaakseni museota en kieltänyt. Samalla hän näkee kokoelmani ja puhuu sitten eteenpäin, mitä täällä oli.
Nukkevauva on melkein samanlainen kuin minulla on jo kolme kappaletta, lisäksi sillä on päälaki halki ja se pitäisi korjata. Vaikka se korjaus maksaa varmasti niin paljon, ettei kannata, koska nukke ei ole niin arvokas. Toisaalta voin piilottaa sen pään vauvamyssyn alle. Muuten se on nätti ja suosittu merkki Ranskassa. Se kannattaa säilyttää täällä. Rattaat näyttävät juuri siltä reproduktiomallilta, joita näkee tusinoittain netissä. En laita niitä esille, vaan myyn ne pois tilaisuuden tullen. Varastoon ei mahdu.
Tämä naapurikylän asukas oli hyvin ystävällinen ja meillä oli mielenkiintoinen keskustelu. Varmaan tunnin hän oli täällä. Ei ainuttakaan nurinkurista kysymystä, joihin syyllistyvät usein paikkakuntalaiset. Tarkoitan sellaisia, joihin muutenkin arvaa vastauksen. Asiantuntijan ajatuksia häneltä tuli paljon. Tämä tyylikäs rouva oli jäänyt eläkkeelle keväällä ja hän oli työssään Nîmesissä käsitellyt erilaisia projekteja. Yksi kysymys oli esimerkiksi, käykö täällä paikallisia. Niin ei yleensä kysytä. Kerroin, että pariisilaisia ja muita kaupunkilaisia on enimmäkseen, muualta tulleita. Niin oli kuulema sanonut myös St Christolin Kirjurin museon pitäjä. Kun tultiin yläkertaan ja esittelin nukketaloja eri vuosikymmeniltä, se 1880 luvun iso saksalainen Lehmann nukketalo ihmetytti häntä ja silloin tuli se tavallinen kysymys nykyään: "Mistä te tällaisia löydätte?" - Sanoin vaan yksinkertaisesti, se on salaisuus. Silloin ei tarvitse selitellä, kierrellä ja kaarrella. Nukkenallemuseolla saa olla myös suuria salaisuuksia. Se on jännittävää. Ihmiset yllättyvät tästä vastauksestani, toiset se saa nauramaan.
Aloin tänään tämän juttuni kirpputorikäynnistä, mutta eksyin nyt rönsyilemään ja muuta kertomaan.
En minä pettynyt tällä kertaa, koska vanhaa tavaraa oli myös kaupan eikä vaan uutta. Autoja oli liikkeellä ihmeen paljon heti kun meidän kylästä ulos pääsin. Näkyi heti, että joululomat ovat alkaneet nyt viikonlopulla ja tämä alue vetää turisteja talvellakin.
Näin torilla ensin yhden kanadalaisen intiaaninuken, jolla on nahkahame. Sellainen minulla on jo eri värinen. Ostin tuon toisen vielä, koska vaan euron maksoi. Halpoja ne folkloriset nuket ovat.
Sitten tuli vastaan yhdellä kojulla pieni orpo eksyneen näköinen nalle. Noin 24cm. 50-luvulta varmaan, ranskalainen, JPM merkki, joita näkee täällä paljon. Ammatilaismyyjä, ei yksityishenkilö, pyysi 30 euroa. Sanoin, että onpas kallis. Sitten aloin tinkaamaan. Hän lupasi 20 euroon heti alussa. On se vieläkin kallis, jatkoin minä, koska se ei ole enää kovin hyväkuntoinen. Sitten meinasin jo lähteä. Mutta koitin vielä halvempaa hintaa. Sanoin vakavana 15 euroa voin maksaa siitä, en yhtään enempää. Kelpaisiko shekki, tarjosin. (Minä maksan kaikki yleensä shekillä, se on Ranskan yleisimpiä maksuvälineitä. Vaikka näillä toreilla se ei ole suositeltavaa, käteisellä saa alennusta enemmän). Ei shekkiä, sanoi myyjä, mutta käteisellä olkoon menneeksi, sovitaan se 15 euroa. Menin raha-automaatille nostamaan rahaa. Tulin takaisin myyntikojulle ja madame oli tyytyväinen, kun meni vielä kaupaksi. Tori on vaan noin klo 12-13:sta asti, joten jotkut myyjät järjestivät jo tavaroitaan pois. Siinä näkee, että Ranskassa tinkaaminen kannattaa, sain 50% alennuksella!
Nallen piti tulla tänne museoon, niin oli tarkoitettu. En olisi ostanut, jos en olisi saanut niin halvalla. Ennen olen maksanut paljon, tuollaisesta pienestäkin 40 euroa! Silloin en vielä löytänyt niitä kuin harvakseen ja kokoelmaa piti kasvattaa joka tapauksessa. Nyt on tilanne toinen. Vuosien varrella oppii ja löytää eri myyntiverkostoja, mitä vertailla.
http://www.oursement-votre.com/fabricants_jpm.mv
Siinä yllä JPM-merkistä.
Vielä tuosta kaupankäynnistä puheenollen, hinnasta ei aina voi neuvotella, vaikka 90% kaupoista suunnilleen olen onnistunut pudottamaan hintaa. Välillä kun näen jotakin harvinaisempaa ja arvokasta, täydestä hinnasta tehdään kaupat. Se on kuitenkin sen väärtti, jos löytöni saa museossa parhaan paikan museokävijöiden silmissä. Silloin se on kuin kokoelman helmiä.
perjantai 16. joulukuuta 2011
Kopioitako?
http://www.jja-sa.fr/
Siinä ranskalainen "tendenssejä luova" jättiyritys, JJA Créateur de tendances, jonka löysin tänään internetistä. Sivujen alussa on videoesitys, josta tulee mieleen nykymaailman suuri menestys business. Ei ennen muinoin moista tavaramäärää ole tarvittu. Mutta syy miksi, otan nyt sen esille, on kyllä muualla. JJA-sa on Kiinan tuontifirma. Mutta mitä siitä? Tänään vaan sattui yksi yhteensattuma...
Olin Mac Dan'issä, joka vastaa aika paljon Suomen Hong Kong kauppaa ja Tiimaria myös. Menin katsomaan joulukoristeita. Arvatkaapas mitä näin? Jouluseimejä. Ja vielä samantapaisia, varsinkin seimen figuurihahmot, kuin minä ostin Super U:stä. Se seimi, josta kerroin ja joka on valmistettu Italiassa. Minun oli hienosti pakattu kierrätyspahviin, kuin laatutuote. Mac Dan'in sitä vastoin huonoon jo vahingoittuneeseen kiinalaiseen pahviin. Ja ne seimen henkilöhahmot olivat karkeasti tehty tusinoittain, mutta ihmeen samannäköisiä kasvoiltaan kuin minun ostamani. Voi sanoa, että niiden kopioita. Kiinalaiset ovat varmaan olleet Italiassa tutkimusmatkalla...Pakkauspahvin päällä oli tuo yllä olleva nettilinkki ja lisäksi komeasti sanat: Design by JJA! Kuka se taiteilija sitten loppujen lopuksi on, jos kerran JJA:kin sanoo olevansa designer?
Maahantuojan nettisivuilla ei ole yhteydenotto-osoitetta, johon yksityishenkilö voisi lähettää sähköpostia tai antaa palautetta. Vain jälleenmyyjät voivat. En voinut välttää kiusausta ja soitin sinne yritykseen. Ja kerroin asiasta...Mutta yllätys, yllätys. Vastaus olikin oikein ystävällinen ja asiallinen. Sovittiin, että lähetän heille kuvan Super U:stä ostamastani italialaisesta seimestä ja pakkauspahvista. Ja annoin nettilinkin Francesco Pellegrini seimitaiteijasta. Madame sanoi, että he eivät onnistu aina kaikkea valvomaan. Ja silloin kopioita sattuu tavaran joukkoon.
Näin siellä kaupassa myös pienen jouluseimen, jossa on joulumusiikkia ja valo. Se toimii patterilla. Hinta oli 6,95€. Se pisti silmään, koska ystäväni esitteli minulle juuri sellaista yksi päivä. Hän oli ostanut sen Anduzen kirpparilta ja oli maksanut siitä peräti 30€! Kirpputori ei ole aina se halvin paikka. Toisaalta toiset ostavat helposti kaikkea, eivätkä aina katso hintaa. Eikä myös valmistajamaa ole kaikille niin tärkeä.
Tuolla Anduzen kirpparilla on kuulema joku seimien myyjä nyt ennen joulua. Jä hänellä on oikein kokoelma niitä. Hän taitaa ostaa halvalla Hongkong-kaupasta ja myy sitten hyvällä voitolla impulssiostajille. Täytyy mennä katsomaan ensi sunnuntaina.
Noissa halpakaupoissa olisi oikein apajat tuotekopioinnin ratsioille. Uutisissa näytetään, miten niitä tehdään myös Pariisin kirpputorilla, eikä vain tullissa. Ebayssä on myös alettu niistä puhumaan.
http://www.taloussanomat.fi/uutiset/2011/12/16/heippa-kiina--yritykset-palaavat-nyt-suomeen/201118935/12?ref=tf1
Siinä yllä mielenkiintoinen uutinen Taloussanomista.
Siinä ranskalainen "tendenssejä luova" jättiyritys, JJA Créateur de tendances, jonka löysin tänään internetistä. Sivujen alussa on videoesitys, josta tulee mieleen nykymaailman suuri menestys business. Ei ennen muinoin moista tavaramäärää ole tarvittu. Mutta syy miksi, otan nyt sen esille, on kyllä muualla. JJA-sa on Kiinan tuontifirma. Mutta mitä siitä? Tänään vaan sattui yksi yhteensattuma...
Olin Mac Dan'issä, joka vastaa aika paljon Suomen Hong Kong kauppaa ja Tiimaria myös. Menin katsomaan joulukoristeita. Arvatkaapas mitä näin? Jouluseimejä. Ja vielä samantapaisia, varsinkin seimen figuurihahmot, kuin minä ostin Super U:stä. Se seimi, josta kerroin ja joka on valmistettu Italiassa. Minun oli hienosti pakattu kierrätyspahviin, kuin laatutuote. Mac Dan'in sitä vastoin huonoon jo vahingoittuneeseen kiinalaiseen pahviin. Ja ne seimen henkilöhahmot olivat karkeasti tehty tusinoittain, mutta ihmeen samannäköisiä kasvoiltaan kuin minun ostamani. Voi sanoa, että niiden kopioita. Kiinalaiset ovat varmaan olleet Italiassa tutkimusmatkalla...Pakkauspahvin päällä oli tuo yllä olleva nettilinkki ja lisäksi komeasti sanat: Design by JJA! Kuka se taiteilija sitten loppujen lopuksi on, jos kerran JJA:kin sanoo olevansa designer?
Maahantuojan nettisivuilla ei ole yhteydenotto-osoitetta, johon yksityishenkilö voisi lähettää sähköpostia tai antaa palautetta. Vain jälleenmyyjät voivat. En voinut välttää kiusausta ja soitin sinne yritykseen. Ja kerroin asiasta...Mutta yllätys, yllätys. Vastaus olikin oikein ystävällinen ja asiallinen. Sovittiin, että lähetän heille kuvan Super U:stä ostamastani italialaisesta seimestä ja pakkauspahvista. Ja annoin nettilinkin Francesco Pellegrini seimitaiteijasta. Madame sanoi, että he eivät onnistu aina kaikkea valvomaan. Ja silloin kopioita sattuu tavaran joukkoon.
Näin siellä kaupassa myös pienen jouluseimen, jossa on joulumusiikkia ja valo. Se toimii patterilla. Hinta oli 6,95€. Se pisti silmään, koska ystäväni esitteli minulle juuri sellaista yksi päivä. Hän oli ostanut sen Anduzen kirpparilta ja oli maksanut siitä peräti 30€! Kirpputori ei ole aina se halvin paikka. Toisaalta toiset ostavat helposti kaikkea, eivätkä aina katso hintaa. Eikä myös valmistajamaa ole kaikille niin tärkeä.
Tuolla Anduzen kirpparilla on kuulema joku seimien myyjä nyt ennen joulua. Jä hänellä on oikein kokoelma niitä. Hän taitaa ostaa halvalla Hongkong-kaupasta ja myy sitten hyvällä voitolla impulssiostajille. Täytyy mennä katsomaan ensi sunnuntaina.
Noissa halpakaupoissa olisi oikein apajat tuotekopioinnin ratsioille. Uutisissa näytetään, miten niitä tehdään myös Pariisin kirpputorilla, eikä vain tullissa. Ebayssä on myös alettu niistä puhumaan.
http://www.taloussanomat.fi/uutiset/2011/12/16/heippa-kiina--yritykset-palaavat-nyt-suomeen/201118935/12?ref=tf1
Siinä yllä mielenkiintoinen uutinen Taloussanomista.
torstai 8. joulukuuta 2011
Jouluseimi
http://www.assogiocattoli.it/showPage.php?template=menu2l...
http://www.francescopellegrini.it/
http://www.flickr.com/photos/100souvenirs/6487157229/sizes/l/in/set-72157628359342813/
http://www.flickr.com/photos/100souvenirs/6520782207/sizes/l/in/photostream/
Flickr.com sivuilla on isommat kuvat nähtävissä.
Tässä yllä jouluseimi, jonka ostin tänään Alèsista. Suureksi yllätyksekseni näin tällaisia supermarketissa. Tämä on italialaista käsityötä. Yllä linkit, jotka löysin pakkauksessa olleiden tekijämerkkejen perusteella Googlesta. Ihmettelin, kun sain vielä halvalla. Vain 17 euroa seimi, jossa valmiina Maria, Joosef, Jeesus lapsi ja lammas. Ostin lisäksi härän, aasin ja enkelin. Kukin lisäfiguuri maksaa 2,50 euroa. Puuttuu vielä Itämaan tietäjät ja paimenet. Tekoaineksina on puuta, savea ym. luonnonmateriaalia. Tallirakennus on kooltaan 33cm x 25cm suurin piirtein, ihan näyttävä.
Viime viikolla ystävien tykönä näin heidän jouluseimensä ja se oli niin hieno, että minun piti heti ruveta hakemaan omaani. Ensin surffailin netissä ja hankin tietoa, alla linkit.
Katolisissa maissa seimikulttuuri on varmaankin yleisempi kuin protestanttisissa maissa. Siinä meillä on opittavaa.
Joulun sanoma tulee elävästi esille seimessä miniatyyrikoossa.
Muistan kun kansakoulussa oli aina pyhä joulunäytelmä joulujuhlassa tiernapoikien lauluineen. Se oli kiva tapahtuma.
http://fr.wikipedia.org/wiki/Cr%C3%A8che_de_No%C3%ABl
http://www.unmondedebois.fr/deco-accessoires/122-creche-d...
http://www.collectorsweekly.com/christmas/nativity
http://ma-creche-provencale.com/
http://fr.wikipedia.org/wiki/Cr%C3%A8che_de_No%C3%ABl
http://www.krippen-museum.de/nativity-scenes.html
http://www.krippenmuseum.at/sites_uk/navigation.htm
http://www.lasalette-shrine.org/Christmas/Nativities.html
http://goitaly.about.com/od/christmasinitaly/a/nativity.htm
Aina kun olen viettänyt joulua täällä Ranskassa, koristeluni on ollut ihan minimaalista. Toisin sanoen, laitan kaikki saamani joulukortit takan päälle. Siinä kaikki. En tykkää kaupallisesta rihkamajoulusta. Tänä jouluna täytyy koristella hiukan enemmän, kun kerran suuri lapsilauma on tulossa tänne ennen joulua.
Korttien lähettämisestä puheenollen, Suomessa niitä on tapana lähettää suuret määrät, täällä Ranskassa vain vähän. Valitettavasti en itse ole enää lähettänyt kortteja moneen vuoteen, kun olen asunut täällä, eli vuodesta 1999 alkaen. Mutta kiitos ystävien, jotka minua muistavat silti. Olen lähettänyt sitten vuoden vaihteessa yhdistys- tai museouutiset ja siinä uuden vuoden tervehdykset kaikille.
tiistai 6. joulukuuta 2011
maanantai 5. joulukuuta 2011
Tilaisuudesta vaarin
Olin Anduzessa turistitoimistossa ja tilasin parisataa museomainosta.
Viikon loppupuolella me mennään Uzèsin kautta Haribo-karkkimuseon myymälään. Henriette haluaa ostaa pojalleen karkkeja. Poika on jo iso, mutta on kovasti makean perään. Réunionin saarelle asti hän niitä vie tuliaiseksi tammikuussa.
http://www.haribo.com/planet/fr/info/main/musee/popup/index.php?cat=1&nav=1&subnav=1
En ole koskaan ollut tuolla karkkimuseossa, eikä se minua kiinnostaisikaan, mutta se on yksi alueemme suosituimmista museoista. Kävijämäärät ovat valtavat, olen ne joskus nähnyt tilastoissa.
Samalla viedään museomainoksia sinne, siksi niitä tilasin.
Olin kunnantalolla puhumassa isosta lapsiryhmästä, joka on tulossa museoon ja kyselin, jos voisi silloin avata kunnan yhteiset vapaa-aikatilat, että siellä lämpimässä ne lapset voisivat odottaa vuoroaan tänne museoon. Onneksi sihteeri oli myötämielinen. Soitin heti Lunelin kaupungin lapsiryhmän vastuuhenkilölle ja ilmoitin uutisen. Joten tulossa he sitten ovat. Lupasin mennä vastaan, kun bussi saapuu kylään, että tietää minne mennä.
50 lasta, 10 kerrallaan voi tulla museoon. Ulkona on jo siihen aikaan 21.päivänä jouluviikolla viileää, vaikka tähän asti on ollut leutoa. Lapset ovat 3-6 vuotiaita. Juuri sen ikäiset ovat melkein pahimpia, kaikkea pitää katsella käsillään. Olen jo pyytänyt apujoukkoja vastaanottamaan tätä "lastentarhaa".
Näin Natalien, joka on lastenohjaaja meidän kylässä. Kerroin hänelle myös asian. 50 lasta! Ihmetteli hän. Täytyy nyt puhua kaikille täällä kylällä, että kuulevat, miten Nukkenallemuseo on kysyttyä. Se on niinkuin hyvä juoru eli mainos.
Viikon loppupuolella me mennään Uzèsin kautta Haribo-karkkimuseon myymälään. Henriette haluaa ostaa pojalleen karkkeja. Poika on jo iso, mutta on kovasti makean perään. Réunionin saarelle asti hän niitä vie tuliaiseksi tammikuussa.
http://www.haribo.com/planet/fr/info/main/musee/popup/index.php?cat=1&nav=1&subnav=1
En ole koskaan ollut tuolla karkkimuseossa, eikä se minua kiinnostaisikaan, mutta se on yksi alueemme suosituimmista museoista. Kävijämäärät ovat valtavat, olen ne joskus nähnyt tilastoissa.
Samalla viedään museomainoksia sinne, siksi niitä tilasin.
Olin kunnantalolla puhumassa isosta lapsiryhmästä, joka on tulossa museoon ja kyselin, jos voisi silloin avata kunnan yhteiset vapaa-aikatilat, että siellä lämpimässä ne lapset voisivat odottaa vuoroaan tänne museoon. Onneksi sihteeri oli myötämielinen. Soitin heti Lunelin kaupungin lapsiryhmän vastuuhenkilölle ja ilmoitin uutisen. Joten tulossa he sitten ovat. Lupasin mennä vastaan, kun bussi saapuu kylään, että tietää minne mennä.
50 lasta, 10 kerrallaan voi tulla museoon. Ulkona on jo siihen aikaan 21.päivänä jouluviikolla viileää, vaikka tähän asti on ollut leutoa. Lapset ovat 3-6 vuotiaita. Juuri sen ikäiset ovat melkein pahimpia, kaikkea pitää katsella käsillään. Olen jo pyytänyt apujoukkoja vastaanottamaan tätä "lastentarhaa".
Näin Natalien, joka on lastenohjaaja meidän kylässä. Kerroin hänelle myös asian. 50 lasta! Ihmetteli hän. Täytyy nyt puhua kaikille täällä kylällä, että kuulevat, miten Nukkenallemuseo on kysyttyä. Se on niinkuin hyvä juoru eli mainos.
sunnuntai 4. joulukuuta 2011
Vieraita museossa
http://www.asso-des-solos.fr/
Siinä yllä linkki soolo-yhdistyksestä, joka kävi täällä museossa tänään. 10 "sooloa". Puheenjohtaja oli löytänyt museomainoksemme Nîmesin turistitoimistosta ja sitä kautta he tulivat. Jäsenet olivat vähän joka puolelta naapurikylistä ja kaupungeista. Noin kuusikymppisiä ja nuorempia tyylikkäitä madameja.
10 henkeä tänne sopii yhtäaikaa, mutta ei enempää. Positiivisia ja huumorintajuisia ihmisiä he olivat, niin minun oli helppo selostaa ja vastaanottaa. Vaikka joukossa oli ihan paikallisia, eivät he yhtään kriittisiä olleet, kuten joskus on ollut. Päinvastoin, he tykkäsivät kokoelmasta. Vaikka sanoivat kyllä kuten muutkin nykyään, että tilaa voisi olla enemmän. Yksi viimeisimpiä nukketalojani tuli hyvin huomatuksi, amerikkalainen maissintähkä nukkejen keittiö, vaikka se on vaatimaton. Mutta sellainen on täällä Ranskassa harvinainen. Siitä on kuva http://dollhousedreams.free.fr sivulla "Mitä uutta?".
Nyt otin esille pitkästä aikaa vieraskirjan ja pyysin heitä kirjoittamaan.
Ensi viikolla alkaa toisen ryhmän valmistelu, peräti 50 lasta olisi tulossa 21.joulukuuta. Mutta täytyy löytää paikka lapsiryhmille, jotka eivät voi tulla samaan aikaa museoon. Kunnantalolla käyn kysymässä ensin, jos vapaa-aika tila on auki...tai sitten Anduzesta voisi heille järjestään odottelu paikan.
Kyllä oli siivoomista ja järjestelyä tämän päivän ryhmää varten, alkoi jo väsyttää. Nyt olen helpottunut. Vähän stressiä minulla oli. Mutta hyvä mieli tuli. Tänäpäiset ranskalaiset vaikuttivat tyytyväisiltä käynnistään. Niin etteivät he "tyhjin taskuin" lähteneet, vaan "taskut" muistoja täynnä.
Ensi viikolla on nallejen puhdistamista ohjelmassa. 4 vanhaa likaista nallea odottaa pesua kylpyhuoneessa. Ne ovat ties missä kulkeneet. Roskapöntön kautta tänne saapuneet kai. Mutta saippua tekee ihmeitä.
Siinä yllä linkki soolo-yhdistyksestä, joka kävi täällä museossa tänään. 10 "sooloa". Puheenjohtaja oli löytänyt museomainoksemme Nîmesin turistitoimistosta ja sitä kautta he tulivat. Jäsenet olivat vähän joka puolelta naapurikylistä ja kaupungeista. Noin kuusikymppisiä ja nuorempia tyylikkäitä madameja.
10 henkeä tänne sopii yhtäaikaa, mutta ei enempää. Positiivisia ja huumorintajuisia ihmisiä he olivat, niin minun oli helppo selostaa ja vastaanottaa. Vaikka joukossa oli ihan paikallisia, eivät he yhtään kriittisiä olleet, kuten joskus on ollut. Päinvastoin, he tykkäsivät kokoelmasta. Vaikka sanoivat kyllä kuten muutkin nykyään, että tilaa voisi olla enemmän. Yksi viimeisimpiä nukketalojani tuli hyvin huomatuksi, amerikkalainen maissintähkä nukkejen keittiö, vaikka se on vaatimaton. Mutta sellainen on täällä Ranskassa harvinainen. Siitä on kuva http://dollhousedreams.free.fr sivulla "Mitä uutta?".
Nyt otin esille pitkästä aikaa vieraskirjan ja pyysin heitä kirjoittamaan.
Ensi viikolla alkaa toisen ryhmän valmistelu, peräti 50 lasta olisi tulossa 21.joulukuuta. Mutta täytyy löytää paikka lapsiryhmille, jotka eivät voi tulla samaan aikaa museoon. Kunnantalolla käyn kysymässä ensin, jos vapaa-aika tila on auki...tai sitten Anduzesta voisi heille järjestään odottelu paikan.
Kyllä oli siivoomista ja järjestelyä tämän päivän ryhmää varten, alkoi jo väsyttää. Nyt olen helpottunut. Vähän stressiä minulla oli. Mutta hyvä mieli tuli. Tänäpäiset ranskalaiset vaikuttivat tyytyväisiltä käynnistään. Niin etteivät he "tyhjin taskuin" lähteneet, vaan "taskut" muistoja täynnä.
Ensi viikolla on nallejen puhdistamista ohjelmassa. 4 vanhaa likaista nallea odottaa pesua kylpyhuoneessa. Ne ovat ties missä kulkeneet. Roskapöntön kautta tänne saapuneet kai. Mutta saippua tekee ihmeitä.
lauantai 3. joulukuuta 2011
perjantai 2. joulukuuta 2011
Paluumatkalla
Lähtiessäni sisko sanoi, että on helpompaa lähteä kuin jäädä. Niin se on. Varsinkin jos on menossa kotiin. Mutta minulla on kaksi kotia.
Ensi vuoden huhtikuussa tulee kuluneeksi 20 vuotta, kun olen tehnyt matkaa joka vuosi Etelä-Ranskan ja Suomen välillä. Sen jälkeen kun sain ajokortin ja auton viisi vuotta sitten, matkustaminenkin on paljon muuttunut. Muuten yhteen reisuun meni helposti päivät pitkät, kun odotteli junaa, bussia, lentoa milloin missäkin, puhumattakaan lakoista tai lakonuhista, jotka stressasivat. Nyt saa organisoitua kaiken muutamaan tuntiin Ranskassa. Vaikka Suomesta tullessa on eri juttu.
Tampereelle täytyy lähteä ajoissa, vaikka Forssa ei ole kovin kaukana. Mutta lentokentälle kestää taas mennä Tampereen rautatieasemalta. Hyvissä ajoin odottelin siellä iltalentoa Frankfurt Hahniin. Nyt oli lento etuajassa ja saavuttiin noin kello20 Hahniin maanantaina 28.päivänä.
http://www.booking.com/hotel/de/gasthaus-am-flughafen.fr....
'Gasthaus am Flughafen'- hotelli on kävelymatkan päässä lentokentältä, siksi valitsin sen. Vaikka aika kallis 40€/yö, mutta sen hintaisia ne kaikki ovat suurin piirtein. Ja siellä piti olla pari yötä, koska jatkolento oli vasta 30.päivä keskiviikko aamulla klo7. Voin suositella tuota hotellia, sieltä oli helppo mennä seuraavana päivänä lentokentän bussiasemalle, josta lähdin Kölnin bussilla Kastellauniin ja sieltä Hasselbachin Lelumuseoon. Matkatavarat voi jättää hotellin, vaikka ei kuitenkaan mitään arvokasta. Se oli helpotus, kun ei tarvinnut niitä raahata mukanaan.
Kangaspuiden takia otin mukaani ruumaan menevän ison lisäkassin Ryanairilla. Se on maksullinen, mutta halvempi kuin iso postipaketti Suomesta lähetettynä. 15€/lento (varaus internetissä), kahta lentoa varten 30€. Ryhmiä on tulossa tänne museoon, joten halusin tuoda heti ne kangaspuut. Ja Ranskassa sellaisia ei usein näe, ei pienois- eikä isossa koossa. Kudonta on täällä harvinaista, aika unohdettu traditio, vain jossain kaukana vuoristossa sitä harrastetaan jonkun verran.
Hyvän kahvikuppi ja auringonkukkarinkeli aamiaisen jälkeen lähdin aikaisin aamulla reppu selässä päivän Lelumuseo retkelle. Ja paljon muuta näin samalla. Vain puolituntia bussissa ja sitten olin Kastellaunissa kello 8:30.
Oli vähän viileää. Huomasin, että sen keskustan iso linna näkyi talojen takana kukkulalla. Se houkutteli katsomaan. Nousin tietä pitkin mäkeä ylös. Valtavat linnarauniot näyttivät salaperäisiltä ja yksinäisiltä sankassa sumussa. Satoja vuosia taaksepäin tunsin vaeltavani linnan lumoissa. Kaivoin esille kamerani ja sitten kuvaamaan. Nousin linnan torniin portaita pitkin ja ihailin panoraamamaisemia. Tutkin joka nurkan raunioissa ja mieleen tuli meidän naapurikylän Tornacin linna. Samantapaisia molemmat. Tämä Saksan oli vaan monta kertaa suurempi, jättikokoa. Vaikuttavia mennen ajan muistomerkkejä! Tornacin linnassa me käydään aina uudestaan, se on aina yhtä kaunis.
Vieressä oli iso kirkko tai katedraali ja siellä oli valot. Menin katsomaan, ovi oli auki. Olin siellä lämmittelemässä, vaikka meneillään oli juuri katolinen jumalanpalvelus. Istuin penkkiin kuten paikallinen seurakunta. Nyt voin hiljentyä matkani keskellä...
Jonkun ajan päästä lähdin kylälle keskustaan. Turistitoimistosta sain bussiohjeet Lelumuseoon. Mutta sinne oli sovittu aika vasta kello 14. Pikku paikka tämä Kastellaun. Kiertelin kauppoja katsomassa ja kulutin aikaani. Sitten lopulta bussin ja museoon.
Olin sittenkin tuntia liian aikaisin museon oven takana. Soitin ovikelloa. Museoemäntä Nora tuli avaamaan. Ja tunsin heti itseni tervetulleeksi. Molemmat oltiin yhtä innostuneita keräilijöitä. Hän oli käynyt myoldbear-museosivuillamme, annoin sen osoitteen sähköpostilla, ja sanoi löytäneensä sieltä linkin myös heidän sivuille tyytyväisenä. Oli mielenkiintoista vaihtaa kokemuksia. Hänen kokoelmassaan on yhtä paljon poikien leluja kuin tyttöjen, koska poliisiaviomies harrastaa myös keräilyä. Nukketaloja oli paljon, kuten yleensä olen nähnyt Saksassa muuallakin. Hienoja leikkihelloja oli usea kappale. Niiden joukossa oli kalliita Märklin merkkejä, jotka maksavat tonnin paikkeilla. Niihin voivat lapset tehdä tulen kuten oikeisiinkin. Puusta tehdyt Erzgebirge-lelut olivat hyvin edustettuina. Joskus haluaisin mennä sinne Erzgebirgeen museoon katsomaan oikein paikan päälle. Pikkuruiset miniatyyrit on uskomattoman hyvin tehty aiheesta kuin aiheesta. Se on lisäksi Itä-Saksan aluetta Tsekkoslovakian rajalla. Ihmettelin, miten he ovat onnistuneet säilyttämään hyvän laadun jopa kommunismin aikana. Sehän suosi pelkkää massatavaraa. Virossa kerran lelumuseossa näin noita kommunismi-ajan leluja. Huono laatu pisti silmään. Sitähän se "made in China" on myös.
http://en.wikipedia.org/wiki/Ore_Mountains
http://www.erzgebirge-tourismus.de/
Nora sanoi olevansa kotoisin Itä-Saksasta. Hänen isänsä oli kansakoulunopettaja ja he muuttivat sieltä Länsi-Saksaan kun hän oli neljän vanha 50-luvun alussa. Kuulin, että nuo Erzgebirge-lelut olivat kalliita, eikä itäsaksalaisilla ollut varaa niitä ostaa, kaikki meni vientiin.
Lopuksi emäntä tarjosi kahvit hyvän kahvikakun kera. Yllätyskahvipöydässä minä istuin nyt taas tulomatkalla kuten olin ollut Toijalan rautatieasemalla menomatkalla. Se oli huvittavaa. Ja sain vielä kyydin Kastellauniin bussipysäkille. Minä olin kuin vieraisilla museossa. Käskin tulla käymään tänne Ranskaan.
Seuraavana aamuna oli aikainen herätys ennen kello 5, koska lento oli kello7. Nukuin koiran unta koko yön. Onneksi hotelli oli lähellä lentokenttää ja öinen sade oli lakannut, etteivät matkatavarani kastuneet, kun kävelin kentälle.
Vain puolentoista tunnin lento ja sitten olin perillä Montpellier'ssa. Pieni aamusumu muuttui puoleen päivään mennessä auringonpaisteeseen. Täällä oli varmaankin noin 15°C. Vuoden aikaan nähden leutoa. Talvimaasta tulin kesämaahan.
Ensi vuoden huhtikuussa tulee kuluneeksi 20 vuotta, kun olen tehnyt matkaa joka vuosi Etelä-Ranskan ja Suomen välillä. Sen jälkeen kun sain ajokortin ja auton viisi vuotta sitten, matkustaminenkin on paljon muuttunut. Muuten yhteen reisuun meni helposti päivät pitkät, kun odotteli junaa, bussia, lentoa milloin missäkin, puhumattakaan lakoista tai lakonuhista, jotka stressasivat. Nyt saa organisoitua kaiken muutamaan tuntiin Ranskassa. Vaikka Suomesta tullessa on eri juttu.
Tampereelle täytyy lähteä ajoissa, vaikka Forssa ei ole kovin kaukana. Mutta lentokentälle kestää taas mennä Tampereen rautatieasemalta. Hyvissä ajoin odottelin siellä iltalentoa Frankfurt Hahniin. Nyt oli lento etuajassa ja saavuttiin noin kello20 Hahniin maanantaina 28.päivänä.
http://www.booking.com/hotel/de/gasthaus-am-flughafen.fr....
'Gasthaus am Flughafen'- hotelli on kävelymatkan päässä lentokentältä, siksi valitsin sen. Vaikka aika kallis 40€/yö, mutta sen hintaisia ne kaikki ovat suurin piirtein. Ja siellä piti olla pari yötä, koska jatkolento oli vasta 30.päivä keskiviikko aamulla klo7. Voin suositella tuota hotellia, sieltä oli helppo mennä seuraavana päivänä lentokentän bussiasemalle, josta lähdin Kölnin bussilla Kastellauniin ja sieltä Hasselbachin Lelumuseoon. Matkatavarat voi jättää hotellin, vaikka ei kuitenkaan mitään arvokasta. Se oli helpotus, kun ei tarvinnut niitä raahata mukanaan.
Kangaspuiden takia otin mukaani ruumaan menevän ison lisäkassin Ryanairilla. Se on maksullinen, mutta halvempi kuin iso postipaketti Suomesta lähetettynä. 15€/lento (varaus internetissä), kahta lentoa varten 30€. Ryhmiä on tulossa tänne museoon, joten halusin tuoda heti ne kangaspuut. Ja Ranskassa sellaisia ei usein näe, ei pienois- eikä isossa koossa. Kudonta on täällä harvinaista, aika unohdettu traditio, vain jossain kaukana vuoristossa sitä harrastetaan jonkun verran.
Hyvän kahvikuppi ja auringonkukkarinkeli aamiaisen jälkeen lähdin aikaisin aamulla reppu selässä päivän Lelumuseo retkelle. Ja paljon muuta näin samalla. Vain puolituntia bussissa ja sitten olin Kastellaunissa kello 8:30.
Oli vähän viileää. Huomasin, että sen keskustan iso linna näkyi talojen takana kukkulalla. Se houkutteli katsomaan. Nousin tietä pitkin mäkeä ylös. Valtavat linnarauniot näyttivät salaperäisiltä ja yksinäisiltä sankassa sumussa. Satoja vuosia taaksepäin tunsin vaeltavani linnan lumoissa. Kaivoin esille kamerani ja sitten kuvaamaan. Nousin linnan torniin portaita pitkin ja ihailin panoraamamaisemia. Tutkin joka nurkan raunioissa ja mieleen tuli meidän naapurikylän Tornacin linna. Samantapaisia molemmat. Tämä Saksan oli vaan monta kertaa suurempi, jättikokoa. Vaikuttavia mennen ajan muistomerkkejä! Tornacin linnassa me käydään aina uudestaan, se on aina yhtä kaunis.
Vieressä oli iso kirkko tai katedraali ja siellä oli valot. Menin katsomaan, ovi oli auki. Olin siellä lämmittelemässä, vaikka meneillään oli juuri katolinen jumalanpalvelus. Istuin penkkiin kuten paikallinen seurakunta. Nyt voin hiljentyä matkani keskellä...
Jonkun ajan päästä lähdin kylälle keskustaan. Turistitoimistosta sain bussiohjeet Lelumuseoon. Mutta sinne oli sovittu aika vasta kello 14. Pikku paikka tämä Kastellaun. Kiertelin kauppoja katsomassa ja kulutin aikaani. Sitten lopulta bussin ja museoon.
Olin sittenkin tuntia liian aikaisin museon oven takana. Soitin ovikelloa. Museoemäntä Nora tuli avaamaan. Ja tunsin heti itseni tervetulleeksi. Molemmat oltiin yhtä innostuneita keräilijöitä. Hän oli käynyt myoldbear-museosivuillamme, annoin sen osoitteen sähköpostilla, ja sanoi löytäneensä sieltä linkin myös heidän sivuille tyytyväisenä. Oli mielenkiintoista vaihtaa kokemuksia. Hänen kokoelmassaan on yhtä paljon poikien leluja kuin tyttöjen, koska poliisiaviomies harrastaa myös keräilyä. Nukketaloja oli paljon, kuten yleensä olen nähnyt Saksassa muuallakin. Hienoja leikkihelloja oli usea kappale. Niiden joukossa oli kalliita Märklin merkkejä, jotka maksavat tonnin paikkeilla. Niihin voivat lapset tehdä tulen kuten oikeisiinkin. Puusta tehdyt Erzgebirge-lelut olivat hyvin edustettuina. Joskus haluaisin mennä sinne Erzgebirgeen museoon katsomaan oikein paikan päälle. Pikkuruiset miniatyyrit on uskomattoman hyvin tehty aiheesta kuin aiheesta. Se on lisäksi Itä-Saksan aluetta Tsekkoslovakian rajalla. Ihmettelin, miten he ovat onnistuneet säilyttämään hyvän laadun jopa kommunismin aikana. Sehän suosi pelkkää massatavaraa. Virossa kerran lelumuseossa näin noita kommunismi-ajan leluja. Huono laatu pisti silmään. Sitähän se "made in China" on myös.
http://en.wikipedia.org/wiki/Ore_Mountains
http://www.erzgebirge-tourismus.de/
Nora sanoi olevansa kotoisin Itä-Saksasta. Hänen isänsä oli kansakoulunopettaja ja he muuttivat sieltä Länsi-Saksaan kun hän oli neljän vanha 50-luvun alussa. Kuulin, että nuo Erzgebirge-lelut olivat kalliita, eikä itäsaksalaisilla ollut varaa niitä ostaa, kaikki meni vientiin.
Lopuksi emäntä tarjosi kahvit hyvän kahvikakun kera. Yllätyskahvipöydässä minä istuin nyt taas tulomatkalla kuten olin ollut Toijalan rautatieasemalla menomatkalla. Se oli huvittavaa. Ja sain vielä kyydin Kastellauniin bussipysäkille. Minä olin kuin vieraisilla museossa. Käskin tulla käymään tänne Ranskaan.
Seuraavana aamuna oli aikainen herätys ennen kello 5, koska lento oli kello7. Nukuin koiran unta koko yön. Onneksi hotelli oli lähellä lentokenttää ja öinen sade oli lakannut, etteivät matkatavarani kastuneet, kun kävelin kentälle.
Vain puolentoista tunnin lento ja sitten olin perillä Montpellier'ssa. Pieni aamusumu muuttui puoleen päivään mennessä auringonpaisteeseen. Täällä oli varmaankin noin 15°C. Vuoden aikaan nähden leutoa. Talvimaasta tulin kesämaahan.
Spielzeugmuseum Kunsterbunt - Lelumuseoon meno-ohje
http://www.spielzeugsammlung-kunsterbunt.de/
http://en.wikipedia.org/wiki/Hasselbach,_Rhein-Hunsr%C3%B...
http://en.wikipedia.org/wiki/Kastellaun
http://www.stadt-kastellaun.de/Tourismus-Touristinformati...
http://www.stadt-kastellaun.de/Kultur-Museum-0-216.etc
http://www.unterburg-kastellaun.de/Haus-der-regionalen-Ge...
Spielzeugmuseum Kunsterbunt on noin 25km Frankfurt Hahnin lentokentältä.
Hyppää Kölniin menevään bussiin (6,80€ matka), jää pois puolen tunnin päästä ensimmäisellä pysähdyspaikalla eli Kastellaunissa. Se on noin 5000 asukkaan kylä.
Marktplatzilta eli keskustorilta lähtee bussi 631 Simmern'iin, jää pois 4km:n päässä Hasselbach'issa. ensimmäisellä pysäkillä (1,60€) (Kastellaun-Alterkülz-Simmern). Se on pieni parin sadan asukkaan kylä.
Kannattaa katsoa aikatauluja jo valmiiksi tien toisella puolella olevalla bussipysäkillä paluuta varten.
Spielzeugmuseum Kunsterbunt on hyvin viitoitettu, bussista sen huomaa vasemmalla. Museo on vanhassa koulurakennuksessa muutaman sadan metrin päässä poikki menevällä tiellä. Siinä vieressä näkyy hevosia isoine talleineen.
Frankfurt Hahniin palatessa Kastellaunista voi tulla takaisin lentokenttäbussilla. Bussipysäkki on sama kuin tämä Hasselbachiin tullut bussi eli keskustorilta.
http://www.flickr.com/photos/100souvenirs/sets/72157628330279963/show/
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)