Museopaivakirja blogini täyttää 10 vuotta tänä uutena vuotena 2015.
Olen lapsesta asti ollut päiväkirjaan kirjoittaja. Me ihailtiin
kaksossiskon kanssa naapurin Kirstiä, joka kirjoitti päiväkirjaa 60-luvulla.
Joten heti kun opittiin kirjoittamaan 8-vuotiaina, piti saada oma
päiväkirja. Niitä on nyt vintissä Suomessa pahvilaatikollinen. Varsinkin
teini-ikäisenä se oli tärkeä harrastus. Päiväkirja oli meidän oma pieni
maailmamme. Niiden sivujen väliin kerättiin muistoja ja muuta
rekvisiittaa kuten scrapbooking.
http://en.wikipedia.org/wiki/Scrapbooking
Blogikirjoittelu on julkista toisin kuin päiväkirja. Mutta jos tämä
museopaivakirja olisi vain yksinpuhelua, se olisi tylsää. Tässä
blogissani kerron "matkaseikkailuistani". Matkoista aina puhutaan, ja
seura on tärkeää, muuten tämä maailma on Lonely Planet.
http://www.lonelyplanet.com/
Laitoin tämän saman tekstin Facebookiin. Olen huomannut, että toiset viihtyvät siellä paremmin kuin blogeissa. Ja siellä voi kommentoida ja luoda uusia kontakteja helpommin. Lisäksi se on kansainvälinen. Olen alkanut osallistua enemmän muiden facebook-sivuihin. Siten tulee linkkiverkostoa ja mainosta vähän joka paikkaan. Niin nukkenallemuseo näkyy maailmanlaajuisessa verkossa jo paremmin kuin täällä paikan päällä Lézanin pikkukylämme keskiaikaisten labyrinttikatujen kätköissä. Google olisi tullut tänne kuvaamaan. Mutta se olisi ollut satojen eurojen sijoitus, johon meidän yhdistyksessä ei ole varaa.
Twitteriä en ole museolle tehnyt. Kahden blogin, kahden nettisivun ja facebook-sivun päivityksessä on minulle tarpeeksi hommaa. Lisäksi hoidan nyt ystäväni facebook-pagea.
Ranskankielinen blogini souvenirs täyttää ensi vuonna myös 10 vuotta.
Netti on yksi tärkeimmistä markkinointi keinoista museolle.
