Tein videon kuvasarjasta, jossa on viime aikoina ostomyyntiliikkeestä ostamani vanha arkku. Pesin sen, tapetoin vanhalla kukkatapetilla, täytin Andreas Voit Pauline nukella, luonnonvalkoisilla silkkikengillä ja pienellä vihreällä nukketalolla. Kaikilla niillä on salaperäinen tarina...
1800-luvun ootratun arkun ostin Loimaan osto-myyntiliikkeestä. Vuosiluku päältä on kulunut pois, osa kirjaimista jäljellä. Missä lie ollut arkku ja kenen kotona, mitä siinä on pidetty? Nyt se sai uuden paikan ja elämän.
Vanha ruskehtava kukkatapetti on kotoa Ypäjältä, jossa isosisko siivosi sivurakennusta ja avasi seinää. Kun näin vanhaa nättiä tapettia, pesin sitä mäntysuovalla ulkona ja alta paljastuivat kauniit kukat. Sen alla oli pahvia, joka piti koossa tapettipaperia, ihmeesti se kesti pesun. Ennen vanhaan kaikki oli laatua. Mittaillessani tapettia, se irtosi hyvin aluspahvista. Nyt, kun aloin sillä tapetoida, tapettiliiman se kesti myös ja sain sen kokonaisena liimattua arkun seiniin. Ei mennyt rikki, vaikka ties 100 vuotta vanhaa, ulkorakennus lie 1800-luvun lopulta. Nämä tapettikukat ovat siis muisto kotoa. Ja minusta ne sopivat arkkuun niin kuin olisivat aina siinä olleet. Ranskassa olen nähnyt tuollaisia vanhoja arkkuja, jotka on sisältä tapetoitu. Yksi vanhus siellä kertoi sen olleen ennen tapana.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Ootraus
Saksalaisranskalainen muotinukke Pauline alkuperäisine vaatteineen 1860-luvulta on osittain valmistettu Saksassa Ranskan markkinoita varten. Paperimassa pää, säämiskänahkavartalo voi olla tehty Ranskassa kuten siellä tehtiin muotinukeille, jotka olivat aikuisten muodin malleina. Lapset puettiin aikuismaisesti ja lapsilla oli nukkeina tällaiset aikuisnuket, taidemaalauksissa niitä näkee.
https://www.turnofthecenturyantiques.com/shopdolls/childwithdollcards
Nukella on rinnassaan koru, jossa on naisen kuva. Mahtaako olla entinen nuken omistaja tai lahjoittaja, kukaties, joka kertoo jotakin nuken entisestä maailmasta, josta se on kotoisin. Oikeat valokuvat oikeasta todellisuudesta voivat olla joskus paljastavia, jos ne voidaan myöhemmin yhdistää jonnekin kuin puuttuvana palapelinä. On surullista kirpputoreillä nähdä hylättyjä perhealbummeja valokuvineen. Niissä kaikki rakkaat ihmiset ovat muistoina joillekin. Mutta nyt he ovat jo haudassa eikä kukaan enää kuvia kaipaa. Jälkeläisiä, sukua on varmaan silti jossakin. Raha taitaa olla tärkeämpää jälkipolville kuin mikään muu.
Pauline nukke on kuin aikansa "arsenikkikalpea" malli. Kalpeus oli muotia ja hinnalla millä hyvänsä.
Toisaalta arsenikin vaarallisuudesta ei 1800-luvulla aina tiedetty, sitä käytettiin huolettomasti moneen paikkaan, yleistä se oli mm. tapeteissa. Yksi syy korkeaan kuolleisuuteen. Mutta oli sillä myös "perintöpulverin" maine. https://www.amazon.com/Inheritors-Powder-Arsenic-Forensic-Science/dp/0393239713
Muuten asiasta toiseen, tulee mieleen entiset puhelin-ja sähköpylväät, joista oli artikkeli Maaseudun Tulevaisuudessa. Niitä oli kyllästetty arseenilla, siinä sanottiin. Nykyaikana on näköjään keksitty uusi sana arsenikki sanalle "arseeni". Kaikki tietävät, että arsenikki on tappava myrkky, mutta kun näkee tuon arseeni sanan, jää ihmettelemään, mitä se on. Netistä löytyi vastaus, kaunisteltu sana se on tappavasta myrkystä.
https://nl.pinterest.com/pin/30680841208274273/
https://www.atlasobscura.com/articles/the-poisonous-beauty-advice-columns-of-victorian-england
https://www.maaseuduntulevaisuus.fi/uutiset/59e7ba80-a49b-4a2d-a371-b86d874fa00c
Arkussa on luonnonvalkoiset silkkikengät. Olen ostanut ne Sommièresin kirpputorilta. Ne ovat 1800-luvulta, siihen aikaan, kun kengistä tehtiin samanlaiset molempiin jalkoihin, ei ollut oikeaa ja vasenta lestiä. Morsiuskengät, kuulin museokävijöiltä Ranskassa. Pienenkokoiset, voi ajatella. Mutta ennen mentiin nuorena naimisiin, sen näkee Pieni talo Preerialla sarjasta, jossa teinistä puhutaan kuin aikuisesta. Toinen tulkinta kauniille kengille voisi olla Tuhkimo sadusta, vaikka ne eivät ole lasikengät.
https://www.keikari.com/blogi/suomen-kenkateollisuuden-historiaa/
Pieni vihreä nukketalo pikku nukkeineen on Saksasta ostettu. 1900-luvun alkua. Se mahtui siihen nurkkaan.
Ranskassa https://musees.ville-poissy.fr/fr/ Poissyn Lelumuseossa olen nähnyt nuken arkussa, siitä idea tuli, vaikka toinen ratkaisu olisi ollut nukketalo sinne.
https://www.flickr.com/photos/myoldbearfreefr/24560434945/in/album-72157663684935572
Näillä vanhoilla huonekaluilla nyt kokoan uutta näyttelyä kotimuseoon nurkka nurkalta vitriinien puutteessa. Toisaalta huonekalut ovat kylmiä lasivitreenejä kotoisampia ja persoonallisempia.
Ulkona terassilla otetut kuvat arkusta väreineen ovat toista kuin sisällä otetut, iso ero.
Seuraavaksi uusi arvoitus.
Tämän nurkkakaapin ostin Loimaalta samasta osto-myyntiliikkeestä kuin arkun. Vuosilukua siinä ei ole näkynyt, mutta 1800-luku tulee mieleen ja Pohjois-Suomi, jossa on ollut kukkakoristelua kuten Ruotsissa.
Morsiusarkku sen yllä on Ranskasta Barjacin antiikkimarkkinoilta hollantilaismyyjiltä ostettu. Se löysi nyt hyvän paikan kaapin päältä. Morsiusparin vaatetuksesta päätellen tämä wedding box on1800-luvun alkupuoliskolta.
Ylimmäisellä hyllyllä on nunnakammio 1800-luvulta, mini Raamattu 1850-luvulta, pieni grödnertal puunukke oikealla 1830-luvulta, mustapukuinen, kai suruvaatteissa oleva puunukke vasemmalla 1900-luvun taitteesta.Keskellä nuken keinussa on soittorasia, joka alkaa soida yhtäkkiä vasta pitkän ajan päästä kummitusmaisesti, kun sen on veivannut soimaan. Sen edessä kiinalaisessa käsinkirjatussa kengässä on posliininukkeja, oikealla niitä myös. Edessä silkkinauhassa on hopeinen sydän jonkun lapsen kummilahja. Kuten Suomessa on saatu hopealusikka nimikirjaimin kummilahjaksi ennen. Vasemmalla on posliininen neulatyynynukke ja sen alla vuosiluku 1869. Sama syntymävuosi nukella kuin meidän Vihtori pappalla. Kun kaikki ennen tehtiin käsin neulatyynyjä oli jos jonkinlaisia.
Alimmaisessa hyllyssä on vasemmalla amerikkalainen Greiner nukke 1870-luvulta ja saksalainen puunukke, vanhus myös, sillä voi olla norsunluuhelmet kaulassa ja ranteessa, se tieto pitää varmistaa jonakin päivänä. Naapurin emäntä minulle niin kertoi Ranskassa.




