Syysloma-aikaa museossa

141 nallea on nyt listattu kuvineen ja muine tietoineen. Joka päivä olen levittänyt lattialle 10 nallea, listaamista varten. Dixou on seurannut minua ja ihmetellyt, mitä sinä oikein touhuat. Mutta ei hätää. Se ei ole niistä varastanut ainuttakaan. Kun silloin alussa se maistoi muutamaa nallea, yhdeltä hävisi jalka, se huomasi, ettei ollut hyvänmakuista. Joten nyt ne saavat olla rauhassa.

Aikaavievää hommaa se on, noin 4 tuntia siinä menee joka kerta. Työ tulee tehtyä lopultakin, kun on pakko.

Viikon päästä tulee vanhojen nallejen lista valmiiksi, en meinaa joulunäyttelyyn kaikkia antaa. Pidän museossa harvinaisemmat. Jos kuitenkin varastetaan jotakin siellä kirjaston näyttelyssä, siltä varalta. Kuitenkin 100 vuotiaan Steiff nallen vien sinne, koska se on hyvä vetonaula. Kuuluisa merkki täytyy olla. Ja toisaalta sellainen pitää saada takaisin vakuutukselta rahana, jos se häviää. Löydän kyllä uuden Steiffin.

Itse tekemiäni nalleja vien 50kpl. Ja mukaan tulee aika paljon vanhoja leluja, puuhevosia jne., joihin saa esille hyvin nallet. Punaisen polkuauton 60-luvun Peugeotin vien myös, se onkin ollut aina varastossa, koska ei mahdu esille museoon. Lisäksi tulee monia vaunuja jne. Myös nallekirjoja, mutta niitä vartioin hyvin, etteivät häviä.

Pesin äsken yhden 60-luvun mohair nallen. Olen sen ostanut alkuaikoina Anduzen kirpparilta, kun en nalleja vielä oikein löytänyt. Siihen aikaan en osannut niitä puhdistaa, joten se oli hirmu likainen. Sen näköinen, että oli varmaan tonkittu roskiksesta. Oikea bakteeripesä. Ihmeen paljon lapset sietävät noita bakteereja, kun he lelujaan vetävät perässään milloin missäkin. Ja kun nallet ovat aikansa eläneet lasten mukana, ne joutuvat unohduksiin ullakolle, tai roskikseen, jos ovat huono-onnisia. Toisaalta, hyväonnisina ja arvokkaina ne voivat löytää uuden kodin. Nukkenallemuseo on "orpokoti", hylättyjen aarrekammio.

Lauantaiksi  olen luvannut lähettää kirjastoon näyttelytarjouksen. Sitä varten olen surffaillut ja hakenut tietoa netistä, miten näyttelyjen järjestäjät toimivat. Lisänä tulee pikkutarkka selostus näyttelystä ja kaikkeen siihen liittyvistä käytännön järjestelyistä. Olen laskenut, että lelujen vakuutusarvo on noin 16 000 euroa.

Nyt on parin viikon syyslomat Ranskassa. Museossa on käynyt vähän ihmisiä. Paikallisia lähinnä. Muualta ja läheltä tulleet ovat erilaisia museovieraita. Turisteja on helpompi vastaanottaa. Nämä
lähikyläläiset tai - kaupunkilaiset ovat hyvin utelilaita. Kysymyksiä jos jonkinlaisia tulee vastaan. Täytyy olla jo valmiina patenttivastaukset, etteivät he yllätä. "Se on salaisuus", se kelpaa aina välillä vastaukseksi. Mutta ei sitäkään joka kerta voi käyttää. Eilen yksi eläkeikäinen naapurikylän madame sanoi, ettei hän ole koskaan ollut lentokoneessa. Koko perhe monessa sukupolvessa asuu samassa kylässä. Niin maailma jää pieneksi. Ja silloin seurataan ympärillä olevia ihmisiä, heidän tekemisiään tai tekemättä jättämisiään. Toisaalta uteliaampi oli hänen seurassaan ollut lähes 50 vuotias rouva, joka on muualta tullut ranskalainen.

Minä en seuraa naapureita, minulla on omat touhut. Kun saan joulunäyttelyn valmistelun pitemmälle, voin taas keskittyä muuhunkin. Kaksi vanhaa nukketaloa odottaa sisustamista. Joten nukketaloissa olen paljon nyt tulevana talvena, muu maailman meno unohtuu. Niin mukaansatempaavaa se on.

Joka syksy olen hankkinut kokoelmaan jotakin uutta ja erikoista. Tänä vuonna ostin englantilaisen Silber & Fleming nukketalon, lontoolainen talomalli 1800-luvulta. Kuuluisia merkkejä pitää museossa olla. Laitan piakkoin kuvan dollhousedreams-sivujen "Mitä uutta?" sivulle.
http://www.flickr.com/photos/62079252@N04/sets/72157636693272466/
Flickr.com sivuille laitoin jo pari kuvaa.

Ulkoapäin se on hieno, mutta sisältä se täytyy korjata. Tapetit on muutettu joskus 70-luvulla. Ne otin pois, niiden alla oli alkuperäiset kuten kuvassa näkyy. Ne ovat aika pahasti kärsineet, mutta korjattavissa ainakin osittain. Keittiö vasemmalla alla on alkuperäisellä maalillaan sinisenä ja lattia punaisena. Takat oli maalattu valkoiseksi ja lattian laitapuut ja myös huonereunat. Minusta se on shokeraavaa, kun modernisoidaan vanha talo. Mautonta. Meinaan maalata ne sellaiseksi kuin ne olivat alkuaan. Netistä saa ideoita. Olen löytänyt ihan samoja taloja. Barbra Streisandilla on sellainen ja se on myynnissä. Se on sama mutta koristeellisempi ja isommassa koossa, tässä linkki alla. Kalustettuna se on ihana! Mutta kun katsoo sen hintaa, pyörryttää. Vaikka Amerikassa on varmaan miljonäärejä, joille se on hinnoitettu.
 http://www.carmeldollshop.com/category/dollhouses/dollhouses.htm

Olen seurannut niiden hintoja pitemmän aikaa. Hintahaitari on iso, suurin piirtein 200€:sta tai 300€:sta ylöspäin 1000€:een tai enemmän kunnosta yms. riippuen. Tuon Barbra Streisandin nukketalon hintaa nostaa sen kuuluisa omistaja, maailmankuulu näyttelijä. Kuten muutenkin vanhoilla leluilla. Vaikka olisi vaatimaton räsynukke, jos se on kuulunut Anne Frankille, juutalaiselle Anne Frankin päiväkirjan kirjoittajalle, sen hintaluokka nousee huippuun.

http://jamesdjulia.com/auctions/view_lot_info.asp?lot=3055-323
Siinä yllä linkki hienosti kalustetusta nukketalosta 1800-luvulta.

Silber&Fleming nukketaloissa on pienet huoneet, joten ne saa vähemmällä kalustettua. Toisaalta niissä on aina kallis sisustus, kuten Boulle-huonekaluja miniatyyrinä. Helsingin Kansallismuseon nukketalonäyttelyssä ïhailin noita huonekaluja, mutta ei siellä ollut tuota englantilaista nukketalomerkkiä.
http://en.wikipedia.org/wiki/Andr%C3%A9_Charles_Boulle

http://en.chateauversailles.fr/history/versailles-during-the-centuries/the-palace-construction/andre-charles-boulle-1642-1732
Charles Boulle oli 1600-ja 1700-luvuilla Ranskan johtavin huonekalujen taidepuuseppä, joka työskenteli Ludwig IV:lle. Alla tekstissä puhutaan vielä kilpikonnankuori- ja kuparipäällysteisistä huonekaluista, jota sanotaan "Boulle marketeriaksi, upotustyöksi". Sellainen oli Petronellan nukketalon pinta Amsterdamissa.

"The leading cabinet-maker of French furniture in the 17th and 18th century..........Beginning in 1672, he produced all kinds of pieces of furniture for Louis XIV.........Boulle is inseparable from the copper and tortoiseshell marquetry that made his success: the famous “Boulle marquetry”."

Kirjaston lasten ja nuorten osasto museossa

http://souvenirs.midiblogs.com/media/02/00/2458200231.jpg
Kuvan saa isompana yltä linkistä. Sitä pitää vielä klikata kahdesti.

Tässä vieraskirjan alimmainen teksti on kirjaston väen kirjoittama.

Nalleja he tulivat tänne pääasiassa katsomaan joulunäyttelyä varten, mutta nukketalot olivat heidän suosikkinsa kokoelmassa. Niitä he ihmettelivät.

Näyttelypaikka siellä Alèsin kirjastossa (Médiathèque) on nyt muutettu lasten teatterista lainausosaston tiskiä vastapäätä olevaan luku- tai vapaa-aikatilaan, josta he voivat sitä parhaiten tarkkailla. Noin 4m x 7m= lähes 30m².

Silti menen sinne joka päivä näyttelyä valvomaan. He ovat oman työnsä touhussa koko ajan, eikä huomio ole aina museotavaroissa vaan heidän asiakkaissaan laina- tai palautuskirjoineen. Lisäksi sovittiin, että se alue eristetään, ettei sen sisälle ole pääsyä. Näyttelyä voi seurata sivuilta. Muuten sitä olisi mahdoton valvoa, jos se täyttyisi ihmisistä.

En jätä kovalla vaivalla monien vuosien aikana keräämääni kokoelmaa toisten varaan. Eivät he siitä samalla tavalla huolehdi kuin omastaan. Sen jälkeen saisin vaan laskea, mitä on jäljellä, kun kaikki on esillä ilman vitriinejä, "ilman suojaa taivasalla". Aika suuri riski sen on, mutta myös yhtä suuri mainos paikallisten keskuudessa. Meinaan valokuvata tarkkaan sitten paikan päällä vielä joka näyttelykokonaisuuden, että näkee heti, jos jotakin puuttuu.

Ehdotin nukketalovitriiniä myös mukaan, koska siinä on mukana pieniä nalleja. Samalla se mainostaisi koko nukketalokokoelmaani. Siihen pitää hankkia eteen lasitus.

56 vanhaa nallea on nyt listattu. Yritän joka päivä saada siihen ainakin 10 nallea. Ja sitten listaan muut mukaan tulevat lelut. Tulee kiire jo. Ensi viikon loppuun mennessä pitää heille lähettää näyttelytarjous.

Maija ja Matti nallelistalla

Nyt tai ei koskaan pitää tehdä se tarkka lista nalleista pikkukuvineen, jota suunnittelin jo keväällä. Jokainen nalle saa nimen almanakasta, ensin ranskalaisesta ja sitten kun se loppu suomalaisesta. 365 päivää on vuodessa ja yhtä monta nimeä, enemmänkin. Noiden vanhojen nallejen jälkeen jatkan noin 200 itse tekemälläni nallella.

Muutama päivä sitten aloitin. Nyt on merkattu 35 nallea. Kaikkiaan niitä vanhoja on 214.

Open Office ohjelmalla teen taulukon. Neljään vierekkäiseen taulukkolistaan tulee ensin nalle vuosikymmenineen, sitten kuva, selostus ja hinta-tai arvo arvio.

Samalla numeroin kaikki. Jokaiseen nalleen liimaan silitysraudalla itseliimautuvan pikkuriikkisen lapun, johon olen sen numeron kirjoittanut ei häipyvällä kuivamustekynällä. Se pitää vielä neuloa hiukan kiinni, liima ei aina pidä. Kätken ne ei näkyvään paikkaan kainaloon tai jalan nivelen alle, etteivät näytä hintalapuilta.

Kun otan niistä kuvia, yksi edestä ja yksi takaa, almanakka nimettyinä ne erottuvat toisistaan listalla. On vain yksi Maija ja yksi Matti. Photofiltre- ohjelmalla pienennän kuvat sarjoina, niin se nopeutuu. Listaan tulee vain yksi kuva, mutta minulla on niitä koneellani entuudestaan jo monia aikaisemmin otettuja. Tärkeintä on nyt identifioida jokaikinen. Ei vain minun, vaan niin, että kuka tahansa voi ne erottaa.

Vähän on tullut jo rutiinia. Sarjatyötä se on. Niin se nopeutuu ja tulee lopulta aika konemaiseksi.

Laskin, että jos teen ainakin 10 nallea päivässä, viikossa tulee tehtyä 70 nallea. Se on jo rohkaisevaa. Alkuun vaan on ollut vaikea päästä. On siinä hommaa. Kesäsesonkiaikana inventaario-ohjelma Musée Lite 4.1. jäi sivuun. Ajatukset olivat muualla. Nyt on korkea aika jatkaa. Vaikka nallelistaa teen nyt ensin pelkällä taulukolla, lisään sen myöhemmin tuohon Musée Liteen.

Jos joulunäyttely toteutuu, vakuutusta varten tarvitaan tarkat selosteet. Nallet ovat olleet huonoimmin ja suuripiirteisimmin listattuina kokoelmassani. Muut lelut on helpompi tunnistaa pienemmilläkin merkinnöillä.

Vanhojen nallejen keskihinta on noin 40 euroa. Useat ovat kalliimpia enemmän tai vähemmän. Yleensä sanotaan, että hinta riippuu merkistä, valmistajasta, ja kunnosta, unohtamatta sen antiikkiarvoa, jos sitä on. Mutta meille nallejen keräilijöille, ainakaan kaikille kuten minä, ei kunto ole aina tärkeä ja myyjät sen tietävät. Vaikka olisi huonokuntoinen kuuluisa Steiff nalle, ei sitä halvalla saa. Me katsotaan nallen persoonallisuutta, joka nostaa hintaa, oli sitten reissussa rähjääntynyt tai ei.

Ennen jouduin maksamaan paljon nalleista, oli sitten pieni tai iso, aika helposti hinta oli 50-60 euroa ja paljon enmmänkin, 100 euron paikkeilla aina joskus, vaikka ei edes merkkinalle ollut. Varsinkin Suomessa. Sitäpaitsi niitä oli vaikea löytää. Mutta viime vuosina olen niitä saanut paljon halvemmalla, kun olen ostanut 4-9 sarjoina. Välillä yhden nallen hinnaksi on siten tullut noin 15-20 euroa. Se on hirmu halpa. Toisaalta en ole enää pitkään aikaan löytänyt noita hyviä sarjanallekauppoja. Ne "mansikkapaikat" vaihtuvat. Jos tänään tekee löytöjä kirpparilla, huomenna taas jossain muualla paremmin. Nykyään niitä näen kyllä paljon myynnissä milloin missäkin, mutta haen sarjoittain enkä yksittäin, koska se on kalliimpaa. Toisaalta jos on söpö, ostan yhdenkin, vaikka maksaisi 40 euroa. Mutta olen paljon kriittisempi kuin ennen, koska on vertailukohteita.

Loppujen lopuksi nyt huomaan, että aika erilaisia kaikki nalleni ovat, vaikka olen pitänyt niitä hyvin samanlaisina niitä kuvatakseni.

Minulla on paljon noita paljon elämää nähneitä nallevanhuksia tarinoineen. Ne koskettavat. Niissä on jotakin inhimillistä. Minä en hae täydellistä ja hyvin säilynyttä nallea.

Linkit

http://people.uta.fi/~tierka/lokari.htm

http://www.migrationinstitute.fi/

Joulu mielessä

Soitin äsken Alèsin kirjastoon. Käskin tänne näyttelyn suunnitteljoita. Heitä on neljä naispuolista lasten osaston vastuuhenkilöä. He puolestaan taas tiukkasivat näyttely tarjousta minulta. Mutta sanoin, että olisi kiva, jos he ensin tulisivat katsomaan tänne paikan päälle. Ja sitten tietää, mitä otetaan nallejen mukaan esille. Tärkeää on nyt aika, jota ei ole enää paljoa jäljellä valmistelua varten. Tulee jo kiire.

Ja aikaa me tarvitaan myös tuon tarjouksen tekoon, sitä ai kannata suin päin laatia, pitää ottaa huomioon monta asiaa. Sopimus kuin sopimus. Jos unohtuu jotakin tärkeää, korjata ei sitä enää voi. Joten nyt me otetaan selvää sen tekemisestä. Kävin eilen siksi Anduzen turistitoimistossa, sieltä Iolanda ohjasi minut Anduzen kunnantalolle. Koska he järjestävät näyttelyjä eikä turistitoimisto. Sain lopulta yhden monsieurn nimen, joka ei sattunut olemaan juuri paikalla. Sébastien tuntee hänet ja ottaa selvää tänään.

Kirjaston madame sanoi, että torstaina klo10 he voivat tulla. Mutta varmentavat sen vielä. Muuten huomasin, että myös nayttelypaikka kirjastossa on hyvä mainita sopimuksessa, koska kuulin jotain, että sen suhteen heillä oli uusia suunnitelmia. Silloin kun olin siellä katsomassa, puhuttiin lasten teatterinäyttämöstä, jossa se olisi erillään muusta ja paremmin suojattuna. Se on varmaa, että ei niitä nalleja ainakaan pitkin ja poikin kirjastoa levitellä kaikkien ulottuville. Kokoelmasta ei ole paljoa jäljellä sen näyttelyn jälkeen. Pelkäksi vahingoksi meille koituisi koko expo. Olen huomannut museossa, että ihmiset koskevat helposti kaikkeen, jos vaan voivat.

Lokakuun kirpparilla Anduzessa

Eilen oli hieno aurinkoinen päivä. Syksystä ei ole vielä tietoa ainakaan toistaiseksi, toisaalta yölämpötilat ovat laskeneet.

Dixoun kanssa teki mieli ajelemaan. Ei jaksa aina olla näillä samoilla nurkilla.Totta on, että olen käynyt noilla ulkoilmakirppareilla myös siksi, että täytyy päästä tuulettumaan ihmisten ilmoille. Väkeä oli taas liikkeellä, vallan toista kuin meidän hiljaisessa kylässämme. Ja aina näkee jonkun tutun.

Löysin sieltä, mitä hain. Vanhoja valokuvia 1900-luvun alusta ja vanhempiakin, enimmäkseen lapsikuvia. Teen niistä tauluja nukketaloihini.  5 euroa 5 kuvaa. Ei niitä siellä aina näe.

Sitten yllätyslöytö on nuo 70-luvun nukenvaunut kuvassa. 8 euroa! Ei enää halvemmalla saa. Hinta oli alhainen myös siksi, että ne olivat oikein paksun lian peitossa. Kuurasin niitä kahteen kertaan eri pesuaineella ja virutin. Vieläkin näkyy päällä harmaata. Täytyy vielä paikoittaain sitä puhdistaa. Ne on valmisettu Italiassa. Ihan hyväkuntoiset.

Museossa käy eri sukupolvia. Pitää olla jokaiselle jotakin. Myös nuoremmille. Vaikka uudempaa tavaraa en paljoa kerää, koska ei ole tilaa. Vaunut ovat yleensä suosittuja. Niistä näkee kehityksen.

Narutukkanukke

Tässä on siskon tekemä nukke korjattuna ja siistittynä. Kerroin siitä viimeksi. Löysin sille puuttuvan silmän, maalasin napin samanväriseksi kuin toinen on. Ja suuksi laitoin myös napin. On se paremman näköinen kuin suuttomana ja yksisilmäisenä. Hienot kulmakarvat sillä oli valmiina.

Suuri "keksintö" narusta tehty tukka on hauska. Vaalea valmis esiliina on varmaan löydetty silloin vintistä, koska se on vanhempi. Sininen pienempi on saman mallinen kuin koulussa opittiin tekemään käsityönä 60-luvulla ja se on itse ommeltu. Lapsen kädenjälki näkyy.

Me oltiin kaksossiskon kanssa silloin 8-10 vanhoja, kun innostuttiin nukentekoon. Se oli ennen yhteiskouluun menoa. Missä lie minun tekemäni nukke, molemmat me niitä tehtiin jo pienempänä. Yhden ensimmäisen näin kotona maalla kammiossa. Se oli vaahtomuovilla täytetty kirjavasta vanhasta hamekankaasta tehty. Se oli sellaisessa kunnossa, ettei voisi esille laittaa. Nätteydestä ei ollut enää jälkeä. Reissussa rähjääntyneet nallet voivat olla vieläkin arvossaan, mutta räsynuket eivät. Lisäksi niitä on vaikeampi puhdistaa kuin nalleja.

Me saatiin se nukkeidea varmaan siitä, kun äiti puhui meille itse tekemästään nukesta, jonka oli koulussa aikoinaan tehnyt 1920-luvulla. Sillä oli nätti tarina, vaikka olikin surullinen. Ja se sai lapsen mielikuvituksen liikkeelle. Me haluttiin tehdä sanoin kuin äiti. Ja siitä alkoi minun kiinnostukseni antiikkinukeista.

Suomessa kotona ollessani käyn usein vintissä. Siellä on tunnelmaa, on ollut aina lapsuudesta asti, jolloin iltapäivä voi siellä kulua. Vaikka vanhoja lehtiä lukiessa, jos ei muuten. Toisaalta aina hakee jotakin, kun on keräilijä. Monet kerrat olen nähnyt tuon narutukkanuken istuvan orrella yksinään ja pölyttymässä. Aina olen mennyt ohi. Mutta tällä kertaa huomasin sen ja ajattelin ottaa mukaani. Miksi se nyt minut pysähdytti ja minua kosketti? - Siskon tekemänä, tunnearvoa on paljon. Se on muisto meidän lapsuudesta. Ja samalla se on ajankuva tai -peili. Nykyajan ylellisyysnukkeihin verrattuna se on vaatimaton kansan lelu. Ja onnistumisen iloa varmaan aikoinaan silti tuotti tekijälleen.

Vintin prinsessa pääsi lopulta museoon.

Nalleja laskemassa

Nyt alkaa museon siivous. Sitten voin laskea nallet, ainakin ne vanhat. Ja teen kaikista listan näyttelyä varten, jos se toteutuu. Hommaa siitä on. Itse tekemäni nallet ovat toissijalla, vaikka niitäkin meinaan sinne mukaan laittaa.

Valmistan museota, jotta voin käskeä Alèsin kirjaston väen tänne katsomaan ensi viikolla. Sitten vasta teen heille sen näyttelytarjouksen. Sen tekeminen ei ole ihan helppoa, pitää ottaa kaikki huomioon siihen sopimukseen. Täytyy ottaa siitä vielä selvää.

Muutenkin pitää olla paikat kunnossa. Viikonlopulla museo on auki, eikä tiedä kuka tulee käymään.

Virtuaali vierailu Lasten kaupunki-museossa

Tässä alla kuvasarja valokuvistani flickr.com sivuilla Sederholmin talosta Lasten kaupunki-museosta.

http://www.flickr.com/photos/62079252@N04/sets/72157636149098994/

http://www.hel.fi/hki/museo/fi/Museot+ja+n_yttelyt/Sederholmin+talo

Kirpparilöydöt

Forssassa tehtiin kirpparikierros perjantaina. Löysin, mitä hain. Vanhoja joulukoristeita, koristenauhaa, 40senttiä (made in Finland) ja vanhanaikaisia kuusenkynttiläjalkoja 2,90euroa. Niitä tarvitsen joulunäyttelyä varten, jos se toteutuu naapuri kaupungin kirjastossa. Nyt pitäisi alkaa tekemään heille tarjousta. Kuvassa on myös vanhat vesivärit pensseleineen, 90senttiä,  koulunäyttelyyn. Lisäksi on soitin, 13 euroa. Se on näyttelyn nallejen joulukonserttia varten. Täytyy lisätä musiikki-instrumenttikokoelmaa.

Tässä yllä Brysselin kirpparilta löytämäni suutarin tekemät kengät, 7euroa, varmaankin yli 100 vuotta sitten. Kun klikkaa kuvasta sen saa suuremmaksi ja näkee ruosteiset naulat, jotka on hakattu puisiin pohjiin. Alimmassa kuvassa näkyy miten kenkä sopii santon nuken kanssa. Voin tehdä siitä "talon", jossa vanhus asuu kakaralaumansa kansa anglosaksisen sadun mukaan. Täytyy löytää pieniä vanhoja nukkeja talon täydeltä. Toisen kengän laitan esille suutaria esittävän koulutaulun viereen.

Toin Suomesta vielä siskon tekemän räsynuken 60-luvulta. Se on minusta hauska. "Keksijäkalle" keksi tehdä sille hiukset narusta, joka on palmikoitu molemmin puolin ja rusetilla tehty rinkiläkampaukseksi. Nukelle on neulottu kulmakarvat ja helmet silminä. Toinen niistä on pudonnut pois. Ja ommeltu suu on hävinnyt. Minun täytyy löytää samanlainen helmi tai samanatapaiset helmet. Ei nukke yksisilmäiseksi sovi, vaikka nallet sopivat. Yllä nukella on essuhame, jonka pesin jo. Vanhat kangasnuket ovat hintavia Helsingissä. Ja noilla lasten tekemillä on viehätyksensä. - Siinä siskon lahjoitus museoon.