Eilen tulivat ensimmäiset turistit uuden museokyltin nähtyään Cardet'ssa. Se on tärkeä mainospaikka, koska siinä kulkee kova liikenne. Ennen me ollaan jääty siitä paitsi, vahinko vaan. Kiitos ystävälleni, kun sen huomasi. Markkinoinnissa tarvitaan monen ihmisen silmiä, yhden ihmisen silmät eivät riitä näkemään asiaa usealta kantilta.
Nämä museokävijät olivat pariisilaisia, joilla on talo Camarguessa Välimeren rannalla. Yli kolmikymppinen tytär kerää Barbie-nukkeja. Ja muutenkin koko perhe oli kaikesta kiinnostunut. Myös isä, joka ihmetteli 1880-luvun nukketaloa ja huomasi kaikki teknilliset lelut.
Äiti ja tytär olivat molemmat tanssineet balettia pienenä, siitä "satukaapin" balettitossut muistuttivat heitä. Minä kerroin meidän lapsuuden unelmasta. Minulla on esillä pienet lasten luistimet, se on vanha muutaman euron kirpparilöytö Loimaalta. Lapsena me katseltiin siskon kanssa telkkarista kaunoluistelua, se oli lempiohjelmaa. Siinä usein taitoluistelijat vilkuttivat katsojille. Me luultiin, että he vilkuttivat meille, joten me vilkutettiin takaisin! Suuri unelma oli baletti, jota tuo kaunoluistelu muistuttaa. Sitten isona, kun asuin Helsingissä, käytiin usein baletissa ja oopperassa. Toiveeni toteutui. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Niin usein käy. Aikuisena tai vanhuksena unelmat käyvät toteen tavalla tai toisella, jos niihin uskoo.
