Kello on 17:23 Ranskan aikaa. Noin tunnin päästä on museon sulkemisaika.
Iltapäivällä tuli täyteen se viime vuoden tulos 447 euroa, jota kaivattiin. Ensin tuli isoäiti lapsenlapsensa kanssa, sitten tuli vielä toinen isoäiti. Toiset olivat ihan naapurikylästä ja toiset Nîmesistä. Lapset olivat tyttöjä, 4 vuotias ja 11 vuotias. 4 vuotias piti kaikkein vanhimmasta nukketalosta eniten. Sanoin, että hänellä on samanlainen maku kuin minulla. Kärsivällisesti ja kiinnostuneena tämä seurasi, kun madamen kanssa puhuttiin.
Mikä helpotus, kun ei ainakaan huonompaa tulosta tullut heinäkuulle kuin viime vuonna. Suorituspaineita on museossakin.
Pidetään lippu korkealla, vaikka ei suurta voittoa aina tulisikaan. "Travelling is better than arriving", "On parempi matkustaa kuin saapua (perille)". Ilo on jo pelkästään kun pääsee "matkalle". Sen suunnittelemisessa, toteuttamisessa ja muistelemisessa. "Muistokokoelma" karttuu joka kerta.
Vertailua on aina, oli kyse mistä tahansa. Se ei saa pilata elämäniloamme.
Kello on nyt 18:25. Äsken oli vielä yksi perhe naapurikylästä. Vaikka isäntä on alkuaan tästä naapuritalosta kotoisin, syntyperäinen lézanilainen. Isovanhemmat olivat tyttären ja kahden lapsenlapsensa kanssa. Oli mukava käynti. He olivat kiinnostuneita kaikesta ja tarkkailivat kaikkia yksityiskohtia. Kysyin heiltä, mikä miellytti eniten. Nukketalot sanoivat he. Paitsi 5 vanha pikkulikka sanoi pitävänsä eniten Dionnen viitosista. 20 euroa tuli yhdistyksen kukkaroon. Nyt me ollaan vähän rikkaampia kuin viime vuoden heinäkuussa.
Ranskalaiset aikuisetkin ihastelevat vanhoja nukketaloja, koska niitä ei täällä Ranskassa näe kuin harvoin.
