Kun perustin Nukkenallemuseon vuonna 2000 Etelä-Ranskaan yksi tuttava antoi minulle ison pakettirullan nallepaperia, koska alussa myin itse tekemiäni nalleja. Nallekauppa loppui lyhyeen ensimmäisinä vuosina. Joten päällyspaperi jäi käyttämättä. Mutta sille löytyi käyttöä nyt museon suljettua Ranskasta Suomeen muutossa, kun keksin ne isojen nallejen pakkaamista varten suurien pahvilaatikkojen puuttuessa.
Ranskassa ei ole samanlaista nallekulttuuria kuin anglosaksisissa maissa on ollut. Eikä meillä pohjoismaissa myöskään ole. Lasten leluista vain puhutaan, siinä kaikki.
Anglosaksisissa maissa nallet eivät ole vain lasten leluja, vaan paljon muuta, huumoria saa kaikesta, kun haluaa. Vanhat nallet ovat persoonallisia, ne eivät ole nykyajan tapaan tusinatavaraa, kaikki samanlaista tehdastuotantoa. Ajankuva se on.
Jos ranskalaisilla sotilailla oli ensimmäisessä maailmansodassa villalangasta tehtyjä kotitekoisia pikkuruisia lankanukkeja taskussaan rintamalla onnentuojina, talisman, kuten sanottiin, niin englantilaisilla oli pikkunalleja. Maailma on ollut taikauskoinen. Nykyään voisi ajatella, että joku läheisen muistoesine mukana matkalla tai muualla, muistuttaa, ettei ole yksin, vaan tämä on tukena, ajatuksissa on läsnä.
Meidän 6-lapsisessa perheessä ei ollut nalleja lapsuudessa 50-60-luvuilla, se ei ollut kai kovin tavallista maaseudulla varsinkaan monilapsisessa perheessä.
Äidin kertomasta omasta koulussa tehdystä kangasnukesta joskus 1920-luvulla minulle jäi jo lapsena erityinen mielenkiinto salaperäisiin antiikkinukkeihin, ties mikä tarina niillä on takanaan.
1985 kesä meni au pairina Pariisissa, jossa museossa ihastelin kuuluisia Jumeau posliininukkeja 1900-luvun alusta. 1986 kesällä olin au pairina Lontoossa ja seuraavana kesänä siellä volontäärityössä. Aikaa jäi paljon nähtävyyksiä katsomaan. Museot ovat aina kiinnostaneet. Lontoon museoissa sitä vastoin mieleen jäivät vanhat reissussa rähjääntyneet liikuttavat isot nallekokoelmat, ihastuttavat ikivanhat nukketalot, Nooan arkit ja kaikki ennennäkemätön. Minusta tuli keräilijä.
https://www.vam.ac.uk/young?srsltid=AfmBOoprRXTTiEj37mu1bjgu4wbjaQqKLoOLY81IAPKbXDZhy8amkOOQ
Kuvissa nyt näytän, miten kotimuseo Suomessa pääsee alkuun muutamalla uudella huonekalulla.
Siinä nallet odottavat ikiomaa puusohvaa Forssan Sattumankaupasta.
Yläkuvassa vasemmalla ylhäällä on ranskalainen kuuluisa Bécassine kangasnukke. Niin palanen Ranskaa seuraa muistona mukanani. Nallet ovat peräisin Saksasta, Ranskasta, Hollannista, Englannista... Alhaalla puusohva nalleineen. Vieressä lainassa isosiskon keinutuoli. Se on liian tilaavievä, joten en osta sellaista tänne, vaikka on hauska.
Alimpana on surullinen nurkka, jossa vanhimpia nukkejani, yksi 1700-lopusta, 1800-luvulta surunukke kuolleen lapsen muistona, 1900-alusta synkkä syyspuutarha vasemmalla.
Järjestämistä ja siivoomista on paljon. Mutta pikkuhiljaa. Koko ajan voin tehdä muutoksia näyttelyyn, kokeilua tämä on alussa.
Seinässä on kaksi merkkausliinaa 1800-luvulta, isomman synkkävärisen on lapsi tehnyt kuolleen isänsä muistoksi. Kuolleisuus oli korkea ei vain lasten, vaan myös aikuisten kesken.
Noita merkkausliinoja tehtiin eri tilanteisiin elämässä.
Sininen morsiusarkku 1800-luvulta odottaa tänne tuloa Ypäjällä. Se on yksi ensimmäinen ostos kirpparilta, kun Suomeen palasin 2024-2025 vuoden vaihteessa. Niin nurkka nurkalta rakentuu uusi kotimuseo näyttely.
Ikkunaverhot ostin jo. Tummanpunaista pellavaa. Ompelua tiedossa myös, noin 8m kangasta täytyy valmistaa neljään ikkunaan. Pyysin siskoja avuksi.
Sain valmiiksi pienessä ulkorakennuksessa yhden näyttelyn, josta kuvia seuraavaksi.
Ei tylsisty elämässä, kun on haasteita mielikuvitukselle.
Kuvan tyyny tuli Ranskasta tavaroiden mukana ja se tulee silmiini aina välillä, kuten tänään.
"Kussa rahtu rakkautta siinä siunaus lähellä."
"Ei kulje se tyhjänä maailmanrantaa joka ilonsa omassa repussa kantaa."
Noilla sananlaskujen sanoilla kirjosin tämän koristetyynyn Helsinki aikoinani 80-90-luvuilla, kun minulla ei ollut alussa televisiota tein paljon käsitöitä.
