Kokoelmani on kasvanut niin suureksi Ranskan 25 vuoden aikana, ettei se meinaa mahtua nyt mihinkään, onneksi näissä maataloissa on ulkorakennuksia. Nyt ei tarvitse enää hamstrata. Toisaalta, olen halunnut monipuolistaa kokoelmaa, jotta olisi jokaiselle jotakin museossa. Koska jo alkuvuosina huomasin, että se on tärkeää. Nyt alussa olen ottanut näytille näitä vanhoja nallejani. Kun saan nurkan tai paikan, jossa voi näyttää myös muuta. Toistaiseksi suurin osa on vielä paikkaansa odottamassa pahvilaatikossa tai sen päällä.
Aitta alkaa olla melkein valmis, vaikka on tuntunut siltä, ettei siitä valmista saa, koska viimeksi korjasin sen seinän takaa vanhaa viljaa pois maasta. Hiiret ovat kuljettaneet sitä seinän raosta aittaan. Pienillä puun oksilla kaivoin niitä viljan jyviä seinän raosta pois. Joten ei riitä aina pelkkä aitta, vaan pitää katsoa, mitä on seinän takana. Luulin aluksi, että siellä voi olla vanhoja viljasäkkejä, onneksi vain maassa oli jyviä. Aitta on tehty jatkoksi toiseen ulkorakennukseen 1920-luvulla.
Kun käyn aitassa tarkastamassa, olen huomannut, että eukalyptys hajuinen desifiointiaine on ollut hyvä karkottamaan hiiriä. Suihkutan sitä aina joskus mankelin kivien sekaan ja muualle, ja niin on selvästi hävinnyt jötökset.
Lattian maalauksesta luovuttiin toistaiseksi, kun katsottiin maalin hintoja, sekin maksaisi 100 euron paikkeilla. Joten piakkoin saa kantaa sinne viisi vanhaa koulupulpettia koulunäyttelyä varten. Nekin täytyy pestä ensin, nyt kesällä ulkona on hyvä työskennellä. Tämä talo on rauhallisella paikalla. Ei ole koko kylä näkemässä mitä touhuan taas kuten oli Ranskassa kylän keskellä asuessani, ulko-ovellani pikkukadulla oli minulla usein työmaa. Välillä löytöjeni pesua, välillä maalausta, korjausta, petsausta, saksanpähkinävärillä maalausta, puutoukkamyrkky käsittelyä...
Ei tylsisty elämässä, kun jokainen päivä alkaa näillä "rakennushommilla".
