Tänään sunnuntai aamulla meitä laiskotti, mentiin ulos Dixon kanssa vasta noin klo puoli 10. Tehtiin koulun takana pikkutiellä pieni lenkki ihanassa aamuauringossa. Ilmassa oli vielä öisen talvipakkasen tuntua. Talvessakin on oma viehätyksensä. Kiitos haukkuni, sen ansiosta näen luontoa paljon enemmän kuin ennen, vuodenaikojen- ja vuorokauden vaihtelujen lisäksi kaikki säät, satoi tai paistoi. Oli ilma minkälainen tahansa, aina mieli virkistyy ulkona.
Kun me tultiin takaisin kylälle, kirkonkellot soivat klo10:15. Tuttu reformoitu evankelinen kirkko on siinä tien vieressä. En ole käynyt siellä aikoihin, joten päätettiin poiketa kellojen kutsusta. Sinne myös eläinystävämme ovat tervetulleita.
Eläkeläiset monsieur ja madame Bernard ovat kirkon vastuuhenkilöitä. Pienessä kirkossa tunnetaan kaikki, joten me saimme ystävällisen vastaanoton. Dixou istui kiltisti vieressäni. Mutta kun alettiin veisata virttä, se katsoi minua ihmeissäni. Onneksi se ei ruvennut ulvomaan. Sitten se halusi vapaaksi ja meni rouva Bernardin tykö, koska hänet se tuntee jo ennestään. Koira oli heillä "hoidossa" muutaman päivän kolme vuotta sitten, kun minä olin poissa kotoa. He tykkäävät eläimistä.
Yhtäkkiä, kun pappi saarnasi, koirani alkoi kovasti haukkumaan. Se näki lasiovesta toisen koiran ulkona. Onneksi se rauhoittui, kun komennettiin. Aika tuli vähän pitkäksi, joten se otti nokoset lattialla tai kieriskeli ja hieroi selkäänsä karheassa mukavassa kokolattiamatossa. Kun unen päästä oli vaikea saada kiinni, se tuli minun tyköni ja pyysi jo ulos. Ei me vielä mennä, sanoin minä ja se ymmärsi hyvin.
Kannatti tulla tänne, ajatteli varmaan Dixouni, koska se sai monta silitystä. Meitä monia siellä se hauskutti ja sai hymyilemään. Toisaalta joukossa on kyllä aina sellaisiakin ihmisiä, jotka eivät elukoista välitä, joten ei ihan kaikki sitä silittänyt, kun se meni tykö. Silloin se oli vähän surullisen näköinen.
Oli mukava yllätys tämä aamuinen kirkkoreisu. Kuulun kylässämme siihen seurakuntaan. Anduzessa minulla on vielä toinen paikka, jonka tunnen 20 vuoden ajalta. Evankelinen reformoitu kirkko muistuttaa aika paljon Suomen luterilaista kirkkoa. Vaikka se on pieni kylläkin, toisin kuin valtiokirkko. Urkuja kaipaan täällä kirkossa, noilla pienillä kirkoilla ei ole niihin varaa.
Maailmalla asuessa on tärkeää löytää tällaisia saman hengen heimolaisia. Merimiehilläkin on merimieskirkkoja. Ne ovat kuin "turvasatamia" myrskyisillä maailman merillä.