https://www.flickr.com/photos/myoldbearfreefr/sets/72157666154704281
Siinä kuvasarja Barjacin
antiikkimarkkinoilta, jossa olin keskiviikkona.
Kuvan nallesta pyydettiin 70 euroa, en ostanut,
koska olen saanut paljon halvemmalla niitä viime aikoina. Vaikka houkutus oli
suuri, kiristin vaan kukkaron nyörejä.
Toinen yhtä söpö nalle,
jolla oli sininen hame, oli persoonallinen myös. Mutta 50 euroa
huonokuntoisesta nallesta on liikaa.
Oli siellä yksi nalle 25 eurolla, myyjä oli symppis. En silti ostanut. Noita nalleja aina saa, eivät ne maailmasta vielä lopu.
Barjacin antiikkimarkkinat ovat kuuluisat ja paikalliset sanovat, että kallista siellä on. Mutta ei kaikki ole minusta, riippuu myyjistä. Olen tehnyt usein löytöjä. Ja toisaalta jos on jotakin harvinaista, se on joka paikassa hintansa väärtti. Ei mitään arvokasta pilkkahintaan saa mistään yleensä. Hintatietoisuus on tärkeää. Siihen oppii vuosien varrella.
Säästöpossu on hyvä olla olemassa siltä varalta, että joku aarre voi olla jossain kätkettynä.
Tällä reisulla minulla
sattui olemaan nuukuuspäivät. En haaskannut kuin 15 euroa, kun ostin
nukketaloon pari 1900-alun pikkutaulua.
Alimmassa kuvassa näkyy toinen tauluista omalla paikallaan makuuhuoneen perällä. Sinne olen hakenut sellaista jo jonkin aikaa.
Nuo nukketalot ovat kuin palapelejä. Pala palalta ne täyttyvät aikaa myöten.
perjantai 25. maaliskuuta 2016
sunnuntai 20. maaliskuuta 2016
Puulaatikon kätköt
https://www.flickr.com/photos/myoldbearfreefr/sets/72157663822759694
Mitähän tämä vanha puulaatikko kätkee sisälleen? Yllä linkki flickr.com sivuille, josta sen sisältö paljastuu.
Mitähän tämä vanha puulaatikko kätkee sisälleen? Yllä linkki flickr.com sivuille, josta sen sisältö paljastuu.
perjantai 18. maaliskuuta 2016
Koiran hommia museossa
Dixou on mukana kaikessa ja joka paikassa. Tässä se valvoo, että nukketalo tulee hyvin käsiteltyä puutoukkamyrkyllä.
keskiviikko 16. maaliskuuta 2016
Aamulehden museojuttu
Tässä mielenkiintoinen artikkeli museoista:
aamulehti13.7.2003a.pdf
aamulehtimuseojuttu.pdf
Pienilläkin museoilla on paikkansa.
aamulehti13.7.2003a.pdf
aamulehtimuseojuttu.pdf
Pienilläkin museoilla on paikkansa.
maanantai 14. maaliskuuta 2016
Autopäivä museossa
Vanhojen autojen harrastaja klubi oli museossa eilen. 23 henkeä. Tässä toinen puoli ryhmästä autoineen. Vahinko, että ensimmäinen puoli jäi kuvaamatta. Heillä oli varmaan vielä vanhempia autoja.
Kun museokävijöillä on hymy huulessa tullessaan ja mennessään, vierailu on onnistunut. Huumorin kukka on tärkeä.
Tässä heidän bloginsa:
http://plaisir-auto-retro.skyrock.com/
Kun museokävijöillä on hymy huulessa tullessaan ja mennessään, vierailu on onnistunut. Huumorin kukka on tärkeä.
Tässä heidän bloginsa:
http://plaisir-auto-retro.skyrock.com/
perjantai 11. maaliskuuta 2016
Paljon enemmän kuin vain leluja
Lasten vanhat lelut kuvastavat aikuisten maailmaa pienoiskoossa, yhteiskunnan historiaa.
Mutta moni "ei näe metsää puilta" ja näkee ne vain lasten leluina.
1969 oli maailman ensimmäinen kuukävely. Mitä silloin lapset leikkivät? Lapset kävivät Kuussa myös aikuisten perässä.
Les Arts Décoratifs museossa Pariisissa on uusi Barbie näyttely. Tässä kuvakaappaus sieltä.
Barbie nukke astronauttina 1965.
http://www.lesartsdecoratifs.fr/francais/musees/musee-des-arts-decoratifs/actualites/expositions-en-cours/jouets/barbie
http://wwd.com/eye/design/barbie-exhibit-les-arts-decoratifs-museum-10385034/
1969 oli maailman ensimmäinen kuukävely. Mitä silloin lapset leikkivät? Lapset kävivät Kuussa myös aikuisten perässä.
Les Arts Décoratifs museossa Pariisissa on uusi Barbie näyttely. Tässä kuvakaappaus sieltä.
Barbie nukke astronauttina 1965.
http://www.lesartsdecoratifs.fr/francais/musees/musee-des-arts-decoratifs/actualites/expositions-en-cours/jouets/barbie
http://wwd.com/eye/design/barbie-exhibit-les-arts-decoratifs-museum-10385034/
Päiväkirjastani v:lta 1970 ja siitä tulleita ajatuksia
Tässä kuvassa meillä on vintistä löydetyt vaatteet. Minulla on sininen sulka päässä, vasemmalla ystäväni on pari vuotta nuorempi. Siinä me matkitaan filmitähtiä. Meitä motivoi tähän hullutteluun, kun voitiin ottaa valokuvia näistä hetkistä. Se oli kuin teatteria.
13 vuotiaana saa olla vielä lapsellinen.
Nykymaailmassa ikäkäsite on paljon muuttunut. Se mikä oli ennen lapsuutta, nuoruutta, keski-ikää tai vanhuutta, on meidän päivinämme erilaista.
Lapset eivät enää kaikki elä kauaa lapsuutta, vaan hyppäävät jo aikaisin nuoruuteen ja aikuisuuteen. Internetti on siihen paljolti syntipukkina. Vahinko vaan. Puhumattakaan kansainvälisissä uutisissa näkyvistä lapsisotilaista, joilta lapsuus on riistetty.
Tämän päivän nuoret ovat jo usein aikuismaisia ja kehittyneitä joskus liiankin nopeasti. Nuoruus on tärkeä vaihe elämässä elettäväksi eikä unohdettavaksi. Puberteetti kasvattaa vasta aikuiseksi.
Keski-ikä kestää varmaankin kauemmin kuin ennen.
Vanhuudesta ei enää tule mieleen mummo tai pappa keppi kädessä. Eläkeläinen- sana ei välttämättä tarkoita vain vanhuksia. Vanhuksista tulee mieleen vasta yli 70-kymppiset. Toisaalta lasten ja nuorten mielestä 50 vuodesta alkaen on vanha ja kohta vanhus. Joten se on myös suhteellista.
Sitten on julkisuuden persoonallisuuksia kuten ikinuori 89-vuotias Aira Samulin, joka rikkoo kaikki ikämuurit. Hän ei kulje "mummona liina päässä, kirjava leninki yllä ja parrein korja esliina eressä keppi käressä". Se on jo vanha mielikuva.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Aira_Samulin
Nuoruutta ihannoidaan yhteiskunnassamme. Usein se elämänvaihe, joka on ollut meille parasta, siihen me jäämme tavallaan. Meillä oli yliopistolla latinan opettajanainen, joka oli 70-luvulla täysin 60-luvun muodin mukaan aina vaatetettu, meikattu, huippu tyylikkäästi kampauksineen. Se oli huomiota herättävää. Hän oli kuin ilmestys. Mutta jokaisella on oma persoonallisuus ja uskaltakoon olla se, mikä on.
Tässä ajatuksiani ihmisen elinkaaresta. Siihen vaikuttaa myös omat kokemukset.
torstai 10. maaliskuuta 2016
Traktorimarssi
Tässä kokoelmani saksalainen maatalo 1950-luvulta.
https://twitter.com/HelsinkiPoliisi/status/708211477363204096
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)