keskiviikko 5. lokakuuta 2022

16.Paketti

Nukketalot katoavat pahvilaatikoihin yksi toisensa jälkeen. Tässä 1900 taitteen nukketalo Saksasta. Se sai seurakseen pehmusteeksi nallen ja nukkeja.Suljen sen myöhemmin.

Nalle on minun tekemä, nyt se on päässyt Suomen matkaa odottamaan pahvilaatikkoon. Myös afroamerikkalaiset kangasnuket, jotka olen ostanut Amerikan ebaystä vuosia sitten. Amerikassa on paljon kangasnukkekulttuuria vieläkin.


Tämä nukketalo on maksanut vain 51euroa, se oli halpa, koska rumassa kunnossa. Siinä oli mitä sattuu 60-luvun kangasverhot peittämässä ikkunalaseja, en ottanut niistä kuvaa. Tein ajanmukaiset silkkiverhot ja maton. Videolla restaurointi vaiheet.

tiistai 4. lokakuuta 2022

Lokakuun maisemissa 2022

Dixie kylämme puiston vieressä, vähän on jo syysväriä, riippuu puulajista.

Viinipellot kellastuvat. Taustalla näkyvät Sevennit vuoret.

Viime päivinä on ollut kesäistä, tänään on 24C°.

Tässä meidän päivittäinen luontolenkki haukun kanssa. Tämä on uutta tietä, joka on tehty retkeilijöitä varten kylästä toiseen, ei autoja.

Lézan kylämme näkyy taustalla.

torstai 29. syyskuuta 2022

11.paketti

Tässä amerikkalainen 30-luvun Schoenhut nukketalo pääsi pakettiin odottamaan Suomen matkaa.

Siinä on 20-ja30-luvun huonekalut myös Amerikasta.

Jätän nämä kaikki paketit auki päältä ja suljen vasta, kun matka alkaa. Vaikka ei varmuutta ole ajankohdasta, toivoa vain. 

Koti-ikävä vaivaa ja tämä paketointi helpottaa sitä. Kolmas vuosi tulee täyteen, etten ole Suomeen päässyt kotiin koronavaaran takia.

Kun yhden paketin saan valmiiksi, niin toista jo suunnittelen ja aloittelen. 

Tämä on oikeastaan 10.nukketalo paketissa, mutta yhden nukketalon huonekalut piti laittaa eri pakettiin ja siksi on 11.pakettia.

Kauppareisuilla kerään lisää sopivia pahvilaatikkoja, koska niitä täytyy olla paljon. Monia joutuu jatkamaan, koska eivät ole tarpeeksi suuria.



perjantai 23. syyskuuta 2022

Kuinka monta pakettia nyt?


Tänään tuli valmiiksi 7.paketti, tässä video. En tee kaikista videoita, mutta kuvaan ne sarjoina sisältöineen ja eri vaiheineen.

Tämä paketoiminen on nyt minun homma tänä syksynä. En avaa museota enää täällä Ranskassa, vaikka en ole sitä julkistanut nettissivuilla ranskalaisille. 

Koti-ikävää Suomeen lohduttaa museotavaroiden pakkaaminen.

Ollaan suunniteltu siskojen kanssa, kun talokauppa on ajankohtainen, ettei avata uutta sähkösopimusta vielä, ollaan kynttilän ja öljylampun valossa puulämmitteisessä tuvassa kuten isoäidin aikaan. Museotavarat saavat odottaa museotilan valmistelua. Pääasia, että saadaan ne kaikki siirrettyä Suomeen.

https://www.flickr.com/photos/myoldbearfreefr/sets/72157655881629192 Siinä tämä nukketalo isompina kuvina.

tiistai 13. syyskuuta 2022

Pakkaustyömaalla

Tässä 2.paketti, oli jo sopiva iso pahvilaatikko siihen. Päälle pitää kirjoittaa vielä BERGERIE (eli paimentyttö lampaineen) ja KEVYT, se tulee pinon yläpuolelle. Kuljetusfirmoista täytyy ottaa selvää ja niiden käytännöstä, että osaa valmistautua.


Nukketaloja on noin 80kpl, ja ne ovat työläimpiä pakata, joten aloin niistä. Pikkuhiljaa tulee valmista, vaikka uusi työmaa tämä on nyt minulle. Nallet ovat helpoimpia ja nopeimpia pakata. Vanhat nuket myös ovat haastavia, mutta olen nähnyt, miten ne ovat Postissa tulleina säilyneet ehjinä, joten mallia olen saanut niistä. Mutta ne myöhemmin. 

Suunnittelemista tämä touhu vaatii. Huomasin, että myös pienen pieniä pahvilaatikoita (keittiöstäkin) kannattaa laittaa korjuun, isoja minulla on jo kuplamuovineen yläkerran varastohuoneessa. Olen säilyttänyt kaikki hyvät laatikot keräillessäni tavaraa museoon.

sunnuntai 11. syyskuuta 2022

Ruusukeittiö sai kalusteet

https://chemungcountyhistoricalsociety.blogspot.com/2016/11/a-tragic-history-of-tiny-stoves.html 

Kun keittiötä suunnittelin tähän nukketaloon, alakerran ruusutapettihuone epäröitti, sopivatko ruusut keittiöön? Miksi ei, nyt ne koristavat seiniä yhdessä kuparisten, tinaisten, puisten, rautaisten, peltisten yms. keittiötavaroiden kanssa. Posliinia ja saviastioita tai keramiikkaa ei ole vielä löytynyt tänne.

Pala palalta olen koonnut keittiöön nämä huonekalut keittiötarpeineen. Värjäsin huonekalut saksanpähkinä värillä, niin ne ovat enemmän samanvärisiä.

Vaalea säkki edessä vasemmlla on jauhosäkki. Pöydillä on leivontatarvikkeita ja pari kotitekoista leipää.

Lihanleikkuuta varten on puupölkky hellan vieressä, siinä porsasta tai muuta elukkaa leikattiin keskellä keittiötä! 

Kaikki esillä hyllyillä tai seinillä ja lattialla. Vain kaksi pientä alakaappia isolla seinähyllyllä oikealla.

Ikkunan edessä pöytä tuolineen. Mutta ei se ollut ruokapöytä 1800-luvulla, vaan työpöytä. Ateriat nautittiin "dining room" kuten englanniksi sanotaan, eli ruokasalissa.

Ei ollut hygieniasta vielä paljoa puhuttu tai sen tärkeydestä, joten keittiössä kaikki sai pölyttyä, ei niitä varmaan jatkuvasti siivottu. Näytillä piti kaikki olla kuin kauniina koristeena, rikkautta sekin oli.

Hellasta kuvat alempana. Hellan sisällä joku astia, johon on voitu laittaa öljy-tai muun lampun tapaan paloöljyä kai, tai hiiltä, jotta lapset ovat voineet laittaa ruokaa äidin tai kokin tapaan. Onnettomuuksia sattui paljon, kun pienet lapset näin saivat leikkiä tulella. Vastuuta annettiin lapsille pienestä pitäen, mikä voi olla kohtalokasta.

Keittiöstä puuttuu kyökipiika, joka ruuan valmistaa herrasväelle. Isompi kana myös täytyy sinne hankkia, jotta on aina tuoreita kananmunia vanhan ajan tapaan. Tilanteen tullen voi keittiötä täydentää.

Ohessa lehtiartikkelista kuva, jossa kerrotaan yhdestä lapsen hellaonnettomuudesta.








Kimpsut ja kampsut


Tässä tein videon ensimmäisen nukketalon pakkaamisesta Suomeen menoa varten. Se täytyy vielä laittaa myöhemmin isoon pahvilaatikkoon niin, että reunoissa on tilaa tukipaperia, -pahvia tai -kuplamuovia varten, koska mikään ei saa liikkua sisällä.

Joskus paakkaaminen täytyy aloittaa, koska paljon pakkaamista, talon kaksi kerrosta. Nukketalot työläimpiä, kun ovat yksityiskohtia täynnä.

Matkatavaroita pakattaessa on toivoa, että paikka museolle lopulta löytyy.

tiistai 6. syyskuuta 2022

Talo alkaa elää

Yksi huone sai jo huonekalut. 

Nämä makuuhuoneen huonekalut tulivat Amerikasta. Tällä kertaa se kesti monta viikkoa. Global shipping ebayssä on huono ratkaisu, se tietää aina monta mutkaa matkaan. Mutta jotkut myyjät käyttävät sitä.

Karhuntaljan olen tehnyt vanhasta lampaankarvasta, Alle laitoin pellavan, jolla siksak saksilla leikatut reunat kuten ikkunaverhojen reunat. 

Alakerrassa rappujen vieressä näkyy lattiaa, josta otin vanhan ruman tapetin pois. Nyt kaikki 4 lattiaa nukketalossa ovat paljas puupintaisia, harmonisempaa, kun kaikki ovat samanlaisia. Nätti puu tuli esiin ja sen värjäsin saksanpähkinä luonnonvärillä. Se suojaa myös puutoukilta, kuten vanhaan aikaan niin tehtiin.

Yksityiskohtia voi lisätä vähitellen. 

Karhuntaljassa nalle odottaa asukasta, jonka jalkoja voi lämmittää iltaisin ja aamuisin, nukkumaan mennessä ja aamulla ylös noustessa.

tiistai 23. elokuuta 2022

Tornacin linnan raunioilla 2022

http://chateaudetornac.fr/ 

Joka vuosi käydään Tornacin linnan raunioilla, joka on ennen Anduzen kylää n.6-7km täältä. 

Nuo linnan rauniot on ensimmäisiä paikkoja Gardin alueellamme, jossa kävin pyörällä 30 vuotta sitten, kun tänne ekakertaa tulin. Täynnä nostalgiaa. 

Siihen aikaan, minulla oli vain pyörä ja paljon unelmia. Yksinäni tänne alussa pyöräilin. Myöhemmin ystävien kanssa. Nyt minulla on haukku, koti, talo, museo, autokortti, auto ja paljon muuta on siunaantunut tänne. 

Välillä on hyvä muistella. Eilen, tänään ja huomenna horisontit antavat ajattelemisen aihetta. 

Dixiestä otin kuvan tässä raunion ikkunan edessä, josta avautuu näkymä Anduze kylään, jonne tulin 1992 viettämään 10 päivää pääsiäisenä.

Kun käveltiin linnan sisäpihalla, oli outo tunne, miten täynnä elämää se on ollut satoja vuosia sitten, minkalaista elämä on ollut ja ne ihmiset siellä. Mystinen paikka. Jotenkin kuin elämän ja kuoleman rajalla olisi, koska kaikki on siellä kuollutta ja toisaalta jäljellä kivirauniot, joissa elämä jatkuu meille uusille sukupolville.

Näiden historiallisten muistomerkkien takia tämä Sevennit alue minua viehätti paljon.



sunnuntai 21. elokuuta 2022

Kesämuistoja 2022

Ollaan jo elokuussa, kesä on pitkällä. Otettiin eilen kuvia Dixien kanssa muistoksi tästä kesästä 2022.

Tänä kesänä päivittäiset kolmen vartin lenkit on pitänyt tehdä aamuisin, koska viileämpää, eikä vielä liian kuuma. Päivällä on ollut välillä 37°C-38°C. Onneksi nyt on ollut vähemmän eli 30°C paikkeilla.