sunnuntai 26. toukokuuta 2013

Paikka puhelimelle kuin silloin ennen

Minun piti keksiä uudelle löydölleni puhelimelle paikka museossa. Siinä pieni päänvaiva. Mutta löytyihän se.

Puhelin on tärkeä, se on nyt oikein näkyvissä museossa kuin ennen vanhaan.

Erikoisesti meidän päivinämme, jolloin lankapuhelin on melkein unohdettu nurkkaan piiloon, me halutaan muistuttaa, että ei kännykkä ole vielä vallannut koko maailmaa.

Vaikka museotavarana lankapuhelin ansaitsee kunniapaikan. Se merkitsee yhteyttä ulkomaailmaan. Ja kun on puhelinluettelossa, on olemassa. Nykyään täytyy olla myös internetissä hyvin esillä joka paikassa, jotta tunnetaan ja löydetään. Puhelin on konkreettisempi yhteys kuin sähköposti. Joten se ei ole menettänyt merkitystään.

Kun ennen käytettiin vain tavallista puhelinta, tultiin toimeen vähemmällä puhelimen käytöllä, isoja puhelinlaskuja vältettiin.

Nykyään kun kännykän käyttö on halventunut, puhelin on samalla tullut ihmisiä hallitsevaksi. Monella on kännykkä mukana joka paikassa niin kuin pitäisi olla aina tavoitettavissa. Meistä ihmisistä on tullut koneiden orjia. On sitten kyse tietokoneesta, televisiosta tai monista uusista keksinnöistä. Tekniikan lumo kahlitsee.