https://mondedalice2.canalblog.com/archives/2018/02/18/36153471.html Siinä yhden museokävijän kuvia vuodelta 2018 Nukkenallemuseostani Ranskassa. Tein noista kuvista videot alla.
Siitä näkee, että ahtaalla olivat nukkeni ja nalleni, tilan puute. Samalta näytti yläkerrassa. Toisaalta aikansa tälläkin keräilyllä on. Ei mikään ikuisesti jatku.
Tuolla suurella tavaramäärällä on syynsä. Alussa vuonna 2000 museoni oli sitävastoin vaatimaton, tyhjää oli. Vain vähän vanhaa oli esillä. Suurin osa oli itsetehtyjä, kudottuja nukkeja ja nalleja, joita tein ahkerasti, myös myyntiin isoja nalleja. Se oli muuten 2000-luvun alussa suurta muotia maailmalla, olin Pariisin "Paris Création" kansainvälisessä tapahtumassa nallejani myymässä, siellä meitä oli paljon. Sitten ensimmäisten vuosien aikana käytäntö opetti, että käsityö, nallekauppa ei kannata. Mutta kaikki vanha kannattaa, koska niistä ihmisillä on muistoja. Niin alkoi keräilyvimmani, joka pelasti tämän hankkeeni. Sen myötä museon suosio kasvoi ja kesti loppuun asti, kunnes pandemia sulki ovet. Historia kiehtoo.
Vitriinit jäivät Ranskaan, koska ne olin lopussa myös täyttänyt pahvilaatikoilla, joita tuli kaikki paikat täyteen tavaroita pakatessa. Sitten kun alakerta tyhjennettiin laatikoista kuorma-autoon, ei ollut enää aikaa ja tilaa vitriineille, viisi isoa ja yksi puolikas. Ne olisi pitänyt purkaa vielä osiin, ja niiden pakkaaminen vaatii erikoissuojia. Vitriinit ostin aikoinaan vähitellen, ne tulivat liikkeestä puulaatikoiden sisälle pakattuina.
Nyt ainakin alussa nähtävästi vain osa tulee esille ja nekin vanhoissa huonekaluissa. Toisaalta näytteillepano on silloin luovempaa. Koulunäyttely aitassa on eri asia. Puuelukoita, erilaisia vaunuja, rattaita yms. on paljon, niille keksitään toinen paikka. Lisäksi on leikkimökki, jota alan salin seinän kaatamisremontin jälkeen siivoomaan.
Mielikuvituksella ei ole rajoja. Jalat maassa ja pää pilvissä, voi sen sanoa myös päinvastoin ranskalaiseen tapaan: “Gardez la tête dans les nuages et les pieds sur terre.”
