maanantai 14. kesäkuuta 2021

Amerikkalaisen nukketalon taulut



Piti tehdä risti- tai puolipistona Home Sweet Home, mutta tuo nukketalo on niin pieni ja teksti täytyy olla pientä, että täytyi löytää toinen ratkaisu. Hain varastosta hopean väriset raamit ja vanhaa paksua paperia, johon kirjoitin musteella tekstin. Kuvassa vanha mustepulloni, jonka löysin vintistä kotoa. Avasin sen. Pullon suu raanan alle ja vähän kuumaa vettä päälle, niin se aukesi. 

Kirjoitin kuvassa olevalla ranskalaisella musteteräkynällä, vai mikä se on suomeksi, Home Sweet Home. En ole musteella kirjoittanut 60-luvun kouluajan jälkeen. Oli hidasta. Oikeastaan voisi alkaa enemmän harrastamaan musteella kirjoittamista! Se opettaa kiireettömyyttä, harkintaa ja siisteyttä yms.kaikkea, mikä nykymaailmassa unohtuu.

Meillä oli koulussa käytössä muste- tai täytekynä, joka on uudenaikaisempi malli kuin tuo kuvan.

Alakerran taulu on kirpparilta ostettu pieni miniatyyrimaalaus. Se oli isommissa kehyksissä, vaihdoin noihin nukketaloon mahtuviin.

Nuo taulut peittävät nyt rumat reiät seinässä. Ihan kuin ampuma jälkiä olisivat, luoti on mennyt läpi kai? Amerikassa se ei olisi ihme, koska aseita on kaikki paikat täynnä. Villin lännen mentaliteettiä paljon vieläkin.

MuseumWeek 2021

https://twitter.com/i/events/1403779702855249923 

Vuodesta 2015 ollaan osallistuttu kansainväliseen museoviikkoon, joka päivä on eri teema. Tässä tämän vuotinen Museoviikko. 

Ennen 2015, kun se perustettiin Twitteriin, se oli hyvä ja hauska tapahtuma, mutta nykyään se on netissä joka paikassa, liian hajaantunut, eikä enää samanveroinen.

Facebook sivusta on tullut outo, en saa sinne uutta postausta muuta kuin kiertäen, kuten tästä linkkinä.



 

perjantai 4. kesäkuuta 2021

Kuin isoäidin aikaan

Tässä videoni 1900-luvun alun nukketalosta, jonka sain 51 eurolla netistä. Se oli halpa. Tämä on keräilijän salaisuuksia. Kuvien tekstit kirjoitin tähän blogiin alle, koska kuvat vaihtuvat liian nopeasti.

100-vuoden pölyjen siivous alkaa...

On siinä muutakin korjattavaa. Tapetti täynnä ilmarakoja, jotka pitää piilottaa. Onkohan lapsi tapetoinut? Opetellut tapetointia. Mutta alkuperäisenä se säilytetään.

Vesi saa aikaan ihmeitä. Vedenkestävää tapettia. Tapetittomat nurkat ja ikkunan alta voin maalata valkoisella. Yläosaa siistin.

Sänkyvaatteiden sisällä oli pahnatäyte. Poistin sen ja pesin tekstiilit. Annoin liota vähän pyykkipulverissa.

Siinä ne nyt ovat kuivina, uudestaan täytettyinä ja silitettyinä. Reunat ompelin kiinni.

Aloin suunnitella ikkunaverhoja. Hain silkkiä varastosta ja vanhaa pitsiä. Yöllä en saanut unta, kun keksin, että vanha ajanmukainen muotokuva valokuva hienoine kehyksineen sopii ikkunoiden väliin. Levossa parhaat ideat syntyvät.

Yöllä keksin myös paikan tuolle ruusumatolle, jonka olen tehnyt joskus aikaisemmin, kokeilin, että sopii. Siinä verhot valmiina. Tämä on mielikuvitusleikkiä ja aikamatkaa isoäidin aikaan.

Tässä alla vielä nukketalo netistä ostettuna ennen ja kunnostamisen jälkeen. 




lauantai 29. toukokuuta 2021

Amerikkalainen nukketalo huonekaluineen


 

Tässä amerikkainen Schoenhut nukketalo 30-luvulta. Alakerrassa on 30-luvun Jaymar Happy Hour huonekalut ja yläkerrassa Tootsie Toy huonekalut 20-luvulta.

Roosan värisiin sänkyihin virkkasin roosapellavasta sängynpeitteet ja tyynyt. Amerikkalaiset tobacco nukketalo matot ostin netistä ja ne tulivat tänään postista. 

1900-luvun alussa tupakkafirmat Amerikassa pakkasivat mainoksena tupakan kanssa miniatyyri silkki tai huopamattoja, joita keräilemällä voi tehdä värikkäitä, taiteellisia palapeittoja, tilkkutöitä, patchwork. 

https://www.antiquequilthistory.com/cigarette-silks-and-quilts.html   

Nyt täytyy tehdä seinälle ristipisto- tai puolipistotyönä Home Sweet Home.
 
Minulla on paljon saksalaista tuotantoa kokoelmassani, tässä nyt vähän myös muuta.


 

https://www.dollshousespastandpresent.co.uk/Magazine/Issue-32-March-2020/Page-6

https://www.dollshousespastandpresent.com/issue6aug2010p3.htm 

https://my-vintage-dollhouses.blogspot.com/p/more-little-houses.html 

keskiviikko 19. toukokuuta 2021

Muistoja 60-luvulta

Kun avoin kotimuseon v.2000, opin, että kokoelma täytyy olla monipuolinen. Jotakin persoonallista ja jotakin harvinaista.

Vaikka yksi keräilijä helposti hankkii sitä, mikä itseä kiinnostaa, miellyttää, liikuttaa...oman arvomaailmansa mukaan. Eri asia on, jos on monta keräilijää tai jos se on virallinen, julkinen taho.

Viime vuosina olen käynyt monissa nukke-nalle-lelumuseoissa eri maissa usein Suomen matkan varrella. Kaikissa on aina erilainen kokoelma, vaikka on sama lapsuuden kulttuuri aiheena.

Helsingin yksiössä asuessani 80-luvulla, sen alkutyhjyyttä aloin koristelemaan. Ei ollut heti huonekaluja, joita ostin vähitellen. Silloin hain kotoa maalta 2 vanhaa nukkeani, tässä kuvassa toinen punahameinen. Siitä lähti alkuun keräily ja pääsi vauhtiin Pariisin ja Lontoon au-pair matkoistani.



Tämän kuminuken sain naapurin Irja-kummiltani. Tein sille uuden hameen.

Isosisko kertoi, että hän oli järjestänyt tälle nukelleni ristiäiset naapurin Orvokin kanssa. Toisesta naapurista Risto-poika oli pyydetty papin tehtäviin. Nukkeni sai nimen, joka on unohdettu. Olen aina puhunut vain Irjan nukesta. Minä olin silloin niin pieni, etten muista tilannetta, kun tuon kummilahjan sain, puhumattakaan sen hienoista ristiäisistä.

Nukke on paljon leikitty ja se näkyy. Kampauksia olen tehnyt niin paljon, että tukka on harventunut. Meikatakin piti sitä, silmät ovat sen näköiset. Suu on rikki, koska ruokin sitä. Tein siksi reiän sen suuhun. Pissareiän tein myös, nukesta tuli pissaava, kun kaasin vettä sen sisälle. Kylvettää piti myös, kuminen nukke ei siitä vahingoittunut. Hoidettu on sitä paljon! Mutta kaiken se kesti.

Kaksossisko sai kummitädiltään myös nuken, oiken suuren vauvanuken, jolle hän antoi Ann-Mari nimen. Sen tilanteen muistan hämärästi. Sisko parkui, kun sai sen, oli niin iloinen. Minä ihmeissäni katsoin, että noin suuren nuken hän sai. Ann-Marista ei ole enää paljoa jälkeä, viimeksi näin sen vuosia sitten vintissä kumipää vahingoittuneena.

Irjan nukke seurasi mukanani myös Ranskaan. Jos toisilla on ollut nalle kaverina pienenä, minulla oli pari kolme nukkea.

maanantai 10. toukokuuta 2021

Korona kevät-kesä 2

Dixien kanssa sunnuntai kävelyllä. On jo kesäistä, luonto kukkii ja vihertää. Otettiin kuvia matkan varrella viinipellon edessä ja Serren kukkulalla, jonka takana näkyy kylämme ja taustalla Sevennit. 

Haukun 8vrk:n lääkekuuri on auttanut hyvin, se jatkuu ensi torstaihin asti.





 

sunnuntai 9. toukokuuta 2021

Äitienpäivänä äitiäni muistellen.

Tein kuvakollaasin äidistä lapsena, nuorena ja vanhana. Mukana vieraskirjastani muisto hänen Helsingissä käynnistään ja lapsuuden muistikirjasta sivu, johon hän kirjoitti. 

Pienen ruusukuvan kohdalla on äiti.


Hyvää Äitienpäivää!



 

perjantai 7. toukokuuta 2021

Hätä oli suuri

Tässä on toipilas. Tiistai iltana se tuli levottomaksi, kauhea pissahätä, äkkiä ulos, se sanoi minulle. Mutta ulkona ei tullut mitään. Vasta sisällä tuli pissa, vaikka se on sisäsiisti koira ollut koko ajan jo lähes nelisen vuotta,kun sen adoptoin. Yöllä se oli kauhean levoton...

Seuraavana aamuna lähdettiin eläinlääkärille. Sielläkin sille tuli pissa odotus- ja vastaanottohuoneeseen. Tohtorin pöydällä paljastui, että mahaa koitellessa, se oli normaali,ja kuume mitattiin. Kaiken maailman tutkimuksista ei tämä haukku tykkää. Mutta ne parantavat.

Lääkkeeksi se sai Kesium 250mg 8vrk, niitä on otettu aamulla ja ehtoolla. Nyt 5kpl yhteensä. Pissa on alkanut tulla taas oikeaan paikkaan kuten ennenkin eli ulos. Kakkaa ei ole tullut kahteen päivään, mutta aamulla tuli onneksi pitkästä aikaa. Syöminen parani eilen ehtoolla.

Nyt on haukku taas rauhallinen ja kiitollinen, kun ihmelääkettä löydettiin. Sen heinäkuun vuosirokotus on ollut tähän asti ainoita pakollisia lääkärikäyntejä. Pelkäsin että tälle tulee 13v.sama parantumaton vika kuten labradorilleni tuli 16v.,siihen se kuoli 4kk myöhemmin. 

Tuli mieleen, että käytiin me eläinlääkärissä yksi kerta, kun oli tullut harmia. Dixie puri kunnantalon työmiestä jalkaan v.2019 tammikuussa. Ja piti käydä tutkimassa, ettei haukku ole raivotautinen, vaikka se on saanut kaikki tarvittavat koirarokotukset joka vuosi.

Eläinlääkäri totesi, ettei tämä koira ole raivotautinen. Ja meinasi, että kun sattui olemaan kunnan työntekijöitä, siitä tulee suuri numero. Jälkeen päin kysyin siltä työmieheltä, loukkasiko hän jalkansa siitä pahasti, antoi uskoa, ettei ollut edes lääkärissä sen takia. 

Se pureminen tapahtui tilanteessa, jossa koira oli hermostunut ja peloissaan. Ylitettiin tietä kylämme keskustassa aamulla, oli paljon liikennettä joka suuntaan ja ihmisiä myös, koko kylä liikkeellä yhtä aikaa. Kunnan työntekijä oli vihaisena opastamassa tiellä, koska tietyö. 

Haukku ei tykkää vihaisista ihmisistä, joilla on pahoja ajatuksia ja, jotka eivät ole ystävällisiä. Joten se puraisi jalkaan kiukkuista ihmistä. Sellaiset häijyt ovat sitä pahoin kohdelleet ja siksi se oli pelastettu koiratarhaan. Siitä tuli pelkääväinen ja onneton hylätty.

Nyt se on löytänyt uuden kodin ja me olemme maailman parhaat kaverukset Dixien kanssa. Kaikilla meillä elävillä olennoilla on olemassaolon oikeus, sitä ei saa riistää keneltäkään. Ja ylpeyttä on kaikilla, sitäkään ei saa riistää. Haukku on ne saanut takaisin ja luottamuksen.

lauantai 1. toukokuuta 2021

Hauskaa Vappua!

 


Meille suomalaisille tämä on lapsesta asti ollut ilmapallopäivä. Niinpä koulussa piirrettiin Vappuna ilmapalloja 60-luvulla. Tässä isosiskon koulupiirustus. Ranskassa sitävastoin Vapputoivotuksessa olisi kieloja, onnentuojia.