Kuvassa muuttoauto perillä Ranskassa. Se tuli nyt 26.marraskuuta Suomesta Lézanin kyläämme noin 3000km hakemaan nuket ja nallet. Siinä meidän topsecret. Olimme paikan päällä kaksoissiskon kanssa kuormaa valmistelemassa. Koko ajan ajatuksenani oli, että annoin talosta autoon vietäväksi ainakin tärkeimmät, koska varmaa ei ollut mahtuuko ne kaikki 42m2 kuorma-autoon.
18 tonnia painava ja 10m pitkä auto oli kylämme kunnan mielestä liian suuri lähimmälle isolle parkkipaikalle 100metrin päähän. Joten kaikki jouduttiin viemään pienemmällä paketti autolla monta kertaa kauimmaiselle parkkipaikalle.
Tavarat saapuivat Suomeen maanantaina 1.päivä joulukuuta. Me tulimme siskon kanssa 4.päivä, joten isosisko oli kuormaa vastassa Suomessa.
Nyt ollaan oltu tarkastamassa, jos on tullut vahinkoja matkassa. Jokaisen laatikon kävin läpi niiden lähtiessä ja nyt myös matkan jälkeen sama rutiini, se on kesken vielä.
Siinä 40 vuoden elämäntyöni, jonka aloin 1985 Helsingin yksiööni muuttaessani.
Ranskalaiset ystävät Gilles ja Sébastien seurasivat tapahtumaa sivusta ja vähän murehtivat, tuleeko kaikki ehjänä perille. He ovat nähneet kotimuseoni alun ja lopun siellä pikku kylässä. Yksi kyläläinen, Simone, joka myös oli nähnyt ne kaikki museon vuodet, sanoi, että nuket ja nallet lähtivät. Kaikella on aikansa, tuli siitä mieleen.
Taloni toimi museovarastona viimeiset vuodet, kaikki paikat olivat täynnä laatikkoja. Jäljelle jäivät itse tekemäni isot nallet laatikkoineen, joita on vielä lähes 100.
Kun ovesta astuu nyt sisälle taloon, on kuin astuisi "tyhjään navettaan", josta lehmät ja muut elukat on viety pois. Kaikki, mikä on täyttänyt elämäni vuosikaudet.
Mutta helpottunut olen, kun talo tyhjeni, se on näyttänyt mahdottomalta toteuttaa, toisaalta yhtä utopistiselta kuin vuonna 2000 kotimuseon perustaminen.
Pakkaaminen oli työmaatani ensin puolitoista vuotta ja sen jälkeen vielä, kun löytyi parempia laatikoita. Kaikki laatikot ovat lähialueiden supermarketeista, ostoskeskuksista ilmaiseksi saatuja, joita joutui välillä suurentamaan tai pienentämään nukketaloja tai muuta varten.
Äidin Postissa lähettämät pari isoa nukke-ja nalle laatikkoa vuonna 2000 museon aloitusta varten lisääntyivät viimeisen 25 vuoden aikana yli 400 laatikkoon koulupulpetteja yms. unohtamatta. Menestystä niillä oli, tyhjiin kaikki olisi muuten rauennut.
Elämäni ensimmäinen nallenäyttely kokemus on Helsingin kauppatorilta, jossa olin kerran 90-luvulla provencelaiskankaista tekemieni pikkunallejen kanssa standilla. Se oli hauskaa, kun ihmisiä tuli katsomaan käsityötäni, vaikka en saanut myytyä ainuttakaan. Museotoiminta on samanlaista, näkee ihmisiä ja ympärillä tapahtuu. Lopuksi muutama sana kokoelmastani.
Alla muuttoauto on saapunut Suomeen, jossa tavaroita kootaan sisälle.
Kuten alussa sanoin, että suurena salaisuutena tämä Nukkenallemuseo kulki kuorma-autossa tuhansia kilometrejä Etelä-Ranskasta Suomeen.
Vanhimpia aarteita oli piilotettu yöpöydän sisälle, sen, joka museossa toimi teatterina. Toinen hyvä piilo oli puukirstu. Ne paketoin vielä pakettipaperilla. Toisen kätkössä oli englantilainen kuolleen lapsen muistoksi tehty surunukke 1850-60-luvulta ja toisen piilossa oli 1780-luvulta prinsessapukuinen vahanukke.
Tarinoita historian kätköistä riittää tässä kotimuseossa...Ei tylsisty. Se on elämänsuola.
