2024 joulukuussa muutin Suomeen Ranskasta. Silloin minulla oli säästökohde ja ajatus siitä, mitä uutta kokoelmaan, kun kotimuseo siirtyy Suomeen.
Ihmiset keräilevät milloin mitäkin. Tavallisimpia keräilykohteita ovat esim. postimerkit. Niissä on se hyvä puoli, että ne ovat vähän tilaa vieviä. Jos kokoelma ei ole kasvanut elinaikana niin suureksi, että niistäkin alkaa talo täyttyä. Siitä tulee sitten postimerkkimuseo, en ole sellaista vielä nähnyt, vaikka monennimisiä harvinaisia museoita voi olla maailmassa. Me muut, jotka emme tiedä mitään noista postimerkeistä muutakuin sen mikä silmiin niistä osuu, helposti arvostelemme keräilykärpäsen puremia. Mutta voi vain kuvitella miten paljon voi matkustaa ajassa ja paikassa pelkästään eri maista eri ajoilta tulleilta postimerkeiltä. Ne on ladattu historialla ja tarinoilla siitä, kuka on niitä käyttänyt kirjeessään tai kortissaan.
Siinä yksi esimerkki keräilykohteesta. Minulle tuli keräilyharrastus 1985, kun muutin Helsingin yksiööni asumaan. Se oli tyhjä, ei ollut alussa mitään asunnossa, kaikki tavarat olivat muovikasseissa pitkän aikaa. Vähitellen löysin sinne pienen pöydän ja tuolit, sängyn... toin kotoa vintistä maalta vanhan nukkeni koristeeksi, idean sain kai sisustuslehdestä. Ei ollut TV-tä alkuvuosina, joten tein paljon käsitöitä. Veljentytär oli saanut lahjaksi mummoltaan kudotun urheilijanuken. Se inspiroi minua. Ajattelin, että värejä vaihtamalla voin tehdä samanmallisen yksinkertaisen nuken...Niin alkoi nukkejen teko. Yksiössäni oli muutaman vuoden päästä nukkekokoelma ja myöhemmin tein nalleja, joista tuli kokoelma myös. Aloin käymään Helsingin antiikkiliikkeissä, joista ostin antiikkinukkeja, vain muutaman, koska ne ovat kalliita. Tykkään vain aidoista vanhoista, en uusvanhasta enkä kopioista.
Sitten tulivat au pair matkat ensin Pariisiin ja sitten Lontooseen, vielä toisena kesänä volontäärityöhön Lontooseen. Noissa suurkaupungeissa museoissa näin kaikkea ennennäkemätöntä. Liisa Ihmemaassa niissä kuljeksin. Keräilypiirini laajeni.
Tässä sitä ollaan. Syntyi kotimuseo. Ensin Etelä-Ranskaan ja nyt se tuotiin Suomeen.
Ennen en paljastanut aarteen metsästyspaikkojani, mutta 9 kuvakirjaa tehtyäni niissä sen kerroin. Paikalliset kirpputorit ovat aina olleet helppoja löytöpaikkoja, mutta ei niistä harvinaisuuksia ole löytynyt. Antiikkimarkkinat, keräilytapahtumat, ostomyyntiliikkeet kaupungeissa ovat muita tavallisia paikkoja. 2006 uskalduin yhden positiivisen nettikommentin jälkeen ebay ostoksille, yksi nukkekeräilijä sanoi ostaneensa sieltä nukkeja ja onnistuneen hyvin kaupoissaan. Joten ebay kirjautumisen jälkeen minulle avautui uusi maailma. Ja huomasin, että kannattaa seurata Ranskan, Englannin, Saksan ja Amerikan ebaytä, joista löytyi kaikkea mitä ei paikallisesti voinut löytää. Siitä on nyt 20 vuotta. Olen ollut siellä "hyvä kuluttaja", vähemmän hyvä muualla kuten käytännön elämässä. Esimerkkinä vanha jääkaappini, joka oli jo vanha 1998, kun sen toin Etelä-Ranskan talooni, toimii se vieläkin.
Mutta viime vuosina Brexit muutti Englantia, tullit nostavat hintoja. Ja muutenkin ebay on muissakin maissa menettänyt mielenkiintoa. Nykyään harvinaisuuksia haen antiikkihuutokaupoista Saksasta. Vaikka niissä komissio nostaa hintaa, ei se silti kauppaa estä, jos tavara on sen arvoinen. Englannista ja Amerikasta puheenollen tullimaksut tulevat vielä lisäksi, siksi niistä maista se tulee liian kalliiksi helposti.
Viime päivinä onnistuin hakemaan uutta kokoelmaani 1800-luvulta Saksasta. Salavihkaa kaksoisiskon mitään huomaamatta, keskellä päivää, livenä netissä naputin tarjoukseni, vähän oli kilpailua, mutta onnistuin arvioimaan hinnan, mikä siitä kannattaa maksaa. Ja sain sen. Jotakin sellaista olen hakenut jo muutaman vuoden.
Salaista on ollut tämä aarteenmetsästys koko ajan. Saa nähdä milloin saadaan ne kaikki näytille uuteen kotimuseoon Suomessa.
Dixie oli hyvin perillä aina kaikesta, ei ollut salaisuuksia haukun eläessä.
