tiistai 25. syyskuuta 2012

10 päivän katkolla - langat poikki maailmaan

Eilen kannoin kotiin kaupasta uuden tietokoneen keskusyksikön, tai mikä se onkaan suomeksi. Minun piti saada se jo perjantaina, mutta en saanutkaan ja oli pitkä viikonloppu. Toisaalta tuli touhuttua muuta. Keittiön kaappi tuli siivottua, sitä olen kauan suunnitellut, mutta nyt vasta se tuli tehtyä.

Näinä toisina "tylsinä päivinä" 1920-luvun nukketalon lattiat, rumat kuluneet keittiötapetit ja yläkerran huoneiden katot tuli puhdistettua vanhasta paperista ja liimasta. Siinäpä oli hommaa kolmeksi päiväksi.

Illalla aloin koota tietokonetta kokoon kymmenine johtoineen. Minä en ostanut uutta näyttöä enkä näppäimistöä turhan takia. Kaikki muut vanhat osat pidän, vaikka hiiren ostin jo aikaisemmin, koska luulin, että siinä oli vika. Keskusyksikkökin pelkästään maksoi 390 euroa. Ostin atk liikkeestä naapurikylästä, jossa olen korjauttanut joskus koneeni. Kaikki suosittelivat minulle kannettavaa tietokonetta, mutta minä päädyin samaan pöytäkoneeseen kuin ennenkin. Onhan tämä kestänyt minulla vuodesta 2004. Kannettavat olisivat maksaneet 400 euron paikkeilla, niissä kaikki on kylläkin uutta samaan hintaan. Mutta vanha koneeni oli osista koottu liikkeessä ja nyt myös tämä uusi. Näitä sanotaan kestävämmiksi kuin valmiit. Sitäpaitsi koneeni on nyt hirmu nopea!

Eilen päivällä tuli vielä toinen uusi ongelma. Internet-johdon pistoke meni rikki. Sen takia piti käydä kaksi kertaa Alèsissa Orange puhelinyhtiön liikkeessä, eilen ja tänään. Onneksi tällä kertaa selvittiin vähällä. Liikkeestä sain toisen pistokkeen vanhan tilalle. Orangella on sellainen maine, että siellä kaikki yksinkertaisetkin asiat tehdään mahdollisimman monimutkaiseksi.

Tässä iltapäivällä tuli nettiyhteys lopulta, kun sain selväksi johtojen "lankavyyhdin", mihin mikin tuli. Kuin ihmettä se oli, kun pääsin taas uudestaan tänne virtuaalimaailmaan. Täällä on aina uusia ulottuvuuksia löydettävänä joka ilmansuunnassa. Ikkuna aukesi pienestä maailmastani suureen maailmaan. "Näen" nyt ihan Suomeen asti, kun tätä kirjoitan. Pienet ovat ympyrät ilman tätä 21.vuosisadan huipputeknologiaa.

Ennen puhelin ajoi saman asian kuin tietokone, vaikka paljon vaatimattomammin. Toisaalta vanhaan aikaan tultiin toimeen ilman mitään noita suuria keskintöjä. Radiokin oli suuri ihme. Reaaliyhteys tai suora lähetys ulkomaailmaan oli uutta. Posteljooniin oli totuttu. Ja puluihin viestien kantajina. Ei meille nykymaailman ihmisille se riittäisi, että odotettaisiin vaan kun pulu tuo viestin! Toisaalta elämänrytmi olisi myös toista. Samanlaisesta kiireestä kuin kulutusyhteiskunnassamme on ei voisi puhua.

Me ollaan tultu liiankin riippuvaiseksi kaikista aikamme tekniikan hienouksista. Nyt sen taas huomasin ja syyllistyin itsekin siihen. Mutta täytyy sanoa, että nukkenallemuseon menestys on ollut ihan kiinni atk:sta, internetistä, joka on toiminut kuin taikasauvana 8 vuotta eli vuodesta 2004. Vaikka se on vaatinut paljon aikaa, mutta turhaa touhua tämä ei ole ollut. Siksi minä hermoilin, koska "langat olivat poikki". Joka päivä käytetään hyväksi.

perjantai 21. syyskuuta 2012

Ilman tietokonetta

Tietokoneeni on rikki vanhuuttaan, ostin sen vuonna 2004. Carte mère eli "äitikortti" ei enää toimi eikä samaa mallia ole enää olemassa. Joudun ostamaan uuden koneen.

Olen nyt tätä kirjoittamassa yhdessä tutussa yhdistyksessä. Outoa on ilman konetta, koska minulla ei ole telkkariakaan ollut kolmeen vuoteen. Internetistä luen sanomalehdet ja uutiset jne. Se on monitoimikone.

sunnuntai 16. syyskuuta 2012

Ajatuksia ennen ja jälkeen

Eilen aamulla, kun valmistelin museota kuntoon, ajattelin, että siivota täytyy, vaikka ei tiedä jos ketään tulee käymään tänä kulttuuripäivien lauantaina. Varauksella olen tottunut ottamaan nämä museokäynnit. Ihan odottamatonta se on useinkin.

Sitten kun vein museomainoksia linnaan, joka oli myös jo auki, tullessani törmäsin kadulla yhteen vanhempaan pariskuntaan. Ei varmaankaan ole kyläläisiä, vieraan näköisiä he olivat. Oikein arvasin, tänne he olivat tulossa ja olivat käyneet jo oven takana....

Kello kuuteen eli sulkemiseen mennessä täällä kävi 11 ihmistä. Kerron myöhemmin....

Naapurini oli linnassa vastaanottamassa ihmisiä ja laskemassa kävijöitä. Hän sanoi, että siellä oli ollut 145 ihmistä.

Tänään oli kolme turistia, hollantilainen ja belgialaisia. Meidän kylästä ei ollut ketään eikä ihan lähikylistäkään...

tiistai 11. syyskuuta 2012

OpenHouseHelsinki -tapahtuma

http://www.openhousehelsinki.fi/

"Betrataan ensi vuonna..."

Tähän asti olen kertonut vain sen, mitä meillä on nukkenallemuseon kukkarossa, enkä ole puhunut mitään kävijämääristä. Syyn voi arvata. Ei kehtaa ottaa esille pieniä lukuja, kun muilla museoilla ne ovat suuria. Se on jotenkin huonoa mainosta.

Tämä sesonkivuosi on ollut parhaamme, joten nyt voin ilmoittaa myös kävijätilastot, johon ollaan päästy 12 vuoden museotaipaleella. Niihin olen laskenut vain maksavat kävijät. Vaatimattomat ovat nämäkin luvut, jos vertaa toisiin. Mutta me ollaan iloisia näistä, lama-aikaan nähden tulos on hyvä. Niinkuin Tenavat sanovat, iloitaan pienistä asioista. Ja eteenpäin aina mennään..."Betrataan ensi vuonna", sanoi optimistinen velipoika, kun tuli oltua vähän laiska koulussa. (betra - göra bättre ruotsinkielestä lainattu koululaisen käyttöön 60-luvulla. En tiedä onko tuota suomalaissanaa vielä olemassa.).

Vuosi alkoi huonosti. Tammikuusta maaliskuuhun oli vain 9 kävijää. Tulos oli melkein nolla. Joten silloin kaksinkertaistettiin erilaiset mainoskampanjat.

Sitten huhtikuussa alkoi tapahtua pääsiäislomineen. 66 kävijää. Toukokuussa oli 31 kävijää. Kesäkuussa 58 kävijää.

Pääsesonkina heinäkuussa oli 101 kävijää ja elokuussa 200 kävijää. Nyt syyskuun alussa on ollut 7 kävijää.

Koko vuoden kävijämäärä tähän asti on 472. Näyttää siltä, kuten arvelin, että tänä vuonna tilastoluvut nousevat yli 500 kävijään. Hiljaa hyvä tulee, sanotaan. Kun nousu tapahtuu pikkuhiljaa vuosien varrella, se on varmempaa kuin äkkinäisesti. Kylämme linnassa oli vuonna 2010 ensimmäisinä kulttuuripäivinä 900 kävijää, sitten seuraavana vuonna ei enää puoliakaan siitä. Paikalliset olivat jo nähneet sen. Siksi tänä vuonna se on auki vain toisena kulttuuripäivänä, lauantaina.

Tänä kesänä museo oli auki myös aamupäivällä ja se oli tärkeää. Klo 11-12 välillä tuli aika usein ihmisiä museoon. Ensi kesänä voi muuttaa aikatauluja hiukan, klo 11-18 voisi olla hyvä.

Ystäväni sanoi, että täällä nukkenallemuseossa olisi varmaan paljon enemmän kävijöitä, jos tämä olisi paremmalla paikalla ja isommissa tilossa eikä tällaisen tuntemattoman pikkukylän kätköissä. Heillä retkeilymajassa Anduzessa oli ollut vähemmän asiakkaita sekä heinä- että elokuussa kuin viime vuonna 2011.

sunnuntai 9. syyskuuta 2012

Emäntä kokkaa


Tässä vihdoin nukketalon kokkimestari esittäytyy.

Hain jonkin aikaa noin 12-13 cm kokoista mustaa nukkea. Ei löytynyt, kaikki olivat liian suuria. Mutta sain ideoita.

Sitten tuumasta toimeen. Kaivoin esille vanhaa kangasvarastoa sun muuta. Olin nähnyt helpon periaatteen, miten sellaisen voisi tehdä itse. Aloin päästä ja sitten kasvot...Siihen koko iltapäivä meni tänään. Ehtoolla vielä kahdeksan aikoihin lisäsin pitsiä esiliinaan ja kaulukseksi, että on hieno. Hame on tehty äidin vanhasta huivista, siitä tuo rönsyhelma.

Säästyi ainakin 30-40 euron paikkeilla, kun tein itse.

Inspiraation sain Tuulen viemää elokuvan  Täti Jemimasta.

Museossa ei ollut ketään tänään.  Eilen oli 5 henkeä. 4 belgialaista, kiitos internetin. Ardèchen maakunnasta oli yksi madame, jolla on ollut veljen tai siskon vaimo täällä Lézanissa opettajana, nyt jo eläkkeellä. Tuosta tiedosta arvaa, että nukkenallemuseosta puhutaan ja siksi hän tuli katsomaan.

Kuvia klikkaamalla ne saa suuremmaksi.

torstai 6. syyskuuta 2012

Kulttuuripäivien ohjelmasta

http://www.lezan.fr/wp-content/uploads/2012/09/Programme-_-Journ%C3%A9es-du-patrimoine-2012-13.jpg

Kävin kunnantalon nettisivuilla. He ovat skannanneet kulttuuripäivien ohjelman sinne. Vasemmalla puolella näkyy Nukkenallemuseo ranskaksi Musée des poupées et des nounours. Jo kesäkuussa piti puhua tästä Anduzen turistitoimistossa, että siihen pääsi mukaan. Oikealla puolella on kylämme linnasta kuva. Linnan puisto avataan yleisölle nyt tällä viikonlopulla. Sitä on kunnostettu vuoden päivät.

Kuvaa klikkaamalla sen saa suuremmaksi.

tiistai 4. syyskuuta 2012

Euroopan Kulttuuripäivistä

http://www.journeesdupatrimoine.culture.fr/fr/le-programme/muse-des-poupes-et-des-nounours-lzan-gard

15. ja 16.syyskuuta on kulttuuri viikonloppu. Olen ilmoittanut nukkenallemuseon siihen tapahtumaan mukaan, kuten myös ylläoleville nettisivuille. Joten museo on auki silloin koko päivän lauantaina ja sunnuntaina.

Meidän pitäisi olla myös paikallisessa Anduzen kulttuuri viikonloppu mainoksessa, koska siitä oli puhetta Anduzen turistitoimistossa, joka sen tekee. Siinä on myös kylämme linna jne.. Saa nähdä mitä kyläläiset sanovat, kun näkevät nukkejen ja nallejen päässeen samaan seuraan.

http://www.rantapallo.fi/matkailu/euroopan-perinto/

http://www.heritageopendays.org/

http://www.coe.int/t/dg4/cultureheritage/heritage/EHD/default_en.asp

lauantai 1. syyskuuta 2012

1900-alkua

Siinä kuva Gangesin juhlilta. Hieno tapahtuma, johon on saatu paljon kyläläisiä tai vieraita mukaan osallistumaan pukeutumalla ajanmukaisesti tai muuten. Monet kaupat koristavat ikkunansa vanhanaikaiseen tyyliin. Keskellä kylää on pyykinpesu-, kehräys-, silitys-, hiililämmitys-, puukenkäkansantanssi-, musiikki- yms. esityksiä. Lapset olivat myös pukeutuneet kuten ennen vanhaan ja kerjäläispoikakin me nähtiin. Tunnelma oli "kuin silloin ennen." Sen rikkoi hiukan uusi moderni elämäntapa, joka pilkisti esiin.

Minun tuli mieleen Turun Luostarinmäki. Se on minusta parempi, koska siellä kaikki on vanhaa. Pieni mennyt maailma täysin erillään nykymaailmasta, jonka aitoutta ei riko mikään. Siellä todella tuntee olevansa 1800-luvun alussa.

http://www.turku.fi/public/?contentid=2743&nodeid=4550

Gangesin kunnantalon tiloihin oli tehty koulunäyttely. Joka pulpetissa oli valmiina mustetta, paperia ja teräkynä, jolla sai kokeilla musteella kirjoitusta.

Kuvassa Dixou ottaa nokoset koulussa.

Kuvia klikkaamalla ne saa suuremmaksi.

perjantai 31. elokuuta 2012

Syyskuu alkaa

http://ganges1900.com/
http://www.ot-cevennes.com/?page=agenda&id=FMALAR0340004051 
http://www.annuaire-mairie.fr/ville-ganges.html

Siinä ylhäällä linkki Gangesin 1900-luvun taitteen tapahtumasta. "Elämää 100 vuotta sitten"-juhlassa on koko kylä mukana vanhoine rekvisiittoineen. Me mennään sinne katsomaan huomenna. Ganges on vajaan 40km päässä täältä.

Eilen oli pariskunta museossa ja tänään kolme henkeä. Joten 50% tuli hyvin täyteen. Eli elokuun käyntimäärä lisääntyi puolella tänä vuonna.