torstai 4. huhtikuuta 2013

Kevättä ilmassa

http://www.made-in-cevennes.com/indexoumetrouver.htm

Tänä vuonna keväisiä ilmoja saa odottaa. Mutta tulossa on, vaikka takatalvea on ollut vielä pohjoisemmassa Ranskaa. Ja täällä on ollut aika viileä kevät. Hiukan vihertää kuitenkin luonto, koska on satanut poikkeuksellisen paljon.

Yllä linkki St Christol naapurikylän putiikkiin, jossa myydään kaikenlaista käsityötä. Siellä on parissa kerroksessa monta näyttelyhuonetta. Alèsiin mennessä menen aina tuon liikkeen ohi, koska se on pääkadun varrella, missä on kova edestakais liikenne. Toissa päivänä poikkesin lopulta. Vanhat nukenvaunut ulko-oven edessä houkuttelivat minut sinne sisälle katsomaan. Ajattelin, jos siellä on myös vanhaa tavaraa.

Ihastuttava "näyttely" se oli. Erikoisesti pidin hauskasta "kanatarha" huoneesta, jossa eriväriset, melkein oikeankokoiset, keramiikkakanat nokkivat tarhassaan. Tuosta ei ole kuvaa noilla nettisivuilla, vahinko vaan.

Sitten muuta tästä käynnistä. Meidän keskustelu myyjän kanssa. Hän sanoi, että heitä on 10 tuossa yhdistyksessä, joka pyörittää liikettä...Kerroin nukkenallemuseosta ja annoin esitteen. Taas kuulin samat sanat, kuten paikalliset usein sanovat: "Museokyltin näkee usein tien vieressä, mutta ei tiedä missä se museo on siellä kylässä". "Keskustassa", vastasin minä. Lisäsin vielä: "Turistien ei tarvitse nähdä kyltti kuin yhden kerran ja tänne he löytävät". - Joten voi ajatella, jos on todella kiinnostunut, silloin hakee perille. Nykyään kylttejä on paljon pitkin kylää, tie on paremmin viitoitettu museoon kuin ennen. Ja tänä vuonna me ollaan myös kylän isolla kartalla Postin ja kunnantalon vieressä.

Tämä alkuvuosi on ollut viime vuotta parempi. Viime vuonna tähän mennessä oli museossa käynyt vain 9 ihmistä. Tänä vuonna sitävastoin väkeä on ollut, turisteja pääasiallisesti, jo 45. Lasken vain sisäänpääsyn maksavat. Ja tuloja on noista ollut hiukan yli 200 euroa. Netti, museokyltit ja museomainokset ovat parhaat mainokset, jotka tehoavat.