Tämä on 10-vuotias tyttökoira, Dixou oli 9 vanha poikakoira, kun sen adoptoin vuonna 2009.
Jo automatkalla haukku oli aika levoton, kun pysähdyttiin Lidl kaupan parkkipaikalla ja tien varrella. Jätskikään ei sille maistunut, toisin kuin Dixou sitä ahmi suurena herkkuna aina, paitsi viimeisenä vuotenaan.
Illalla se kiersi ympäri talossa niin kuin on kiertänyt häkissään monia vuosia koiratarhassa. Sitä ei ollut kukaan adoptoinut, koska oli hiljainen ja "näkymätön". Eilen siivosin sen kaksi pissaa museosta, mutta ei se onneksi rikkonut mitään. Hermostunut se oli. Ei pysynyt paljoa paikoillaan, vaan liikkui koko ajan paikasta toiseen. Toisaalta tutki samalla uuden kotinsa nurkat, vaikka epätoivoista häkkiliikettä se ennemminkin oli. Vaikka niitä koiria ulkoilutetaan siellä koiratarhassa, kuitenkin ne ovat aina häkeissä.
Nyt aamupäivä on ollut haukulle yhtä levotonta uuteen paikkaan totuttelemista. Häkkilintukin kokee häkkinsä varmaan turvalliseksi lopulta ja on "eksyksissä", jos jonain päivänä ovet avataan vapauteen.
Viime yönä tämä uusi talovahti herätti neljän aikoihin. Kauhea haukkuminen tai parkuminen kuului alhaalta. Se tunsi olevansa niin oudossa paikassa. Vein sen ulos pienelle lenkille ja se rauhoittui aamuun asti, jolloin taas soi tämän "koiraherätyskello".
SPA:ssa tätä haukkua sanotaan kiltiksi ja helpoksi luonteeksi. Siellä niitä orpoja on kaikenkaisia rotuja ja muutenkin kirjavaa joukkoa. Dixou enkeli "lähetti" meille tämän mustan mörrikän.
Ibiza on päässyt nyt museovahdin hommiin. Korvat höröllään se kuuntelee yöt ja päivät. Toivottavasti se ei enää hauku yöllä. Naapurin emäntä valittaa heti.
Alku aina hankalaa, lopussa kiitos seisoo, sanoi vanha kansa.
