Isosisko siivosi ulkorakennusta, josta sain tämän vanhan tapettipalan. Mahtaako olla sadan vuoden pölyt, ei tiedä.
Puhdistin sen mäntysuopavedellä ja alta löytyi näin hieno kukkatapetti. Tykkään tummista tapeteista, joita näkee 100 vuotta vanhoissa taloissa. Nyt haen vanhaa kirstua, jonka tapetoin sisältä tuolla tapetilla. Seuraavaksi on haussa siihen sopiva antiikkinen sisustus. Internetti on kuin taikasauva, kaikkea löytää. Ennen nukketaloissa oli oikeaa isokuvioista tapettia, ei ollut pienikuvioisia nukketalotapetteja.
Kotimuseosta puheenollen sisko sanoi, että saan valita sen uuden tapetin. Väliseinän kaataminen on suunnitteilla ensi kuussa, joten sen jälkeen voidaan tila tapetoida. Väliseinä ei ole kantava, joten uskaltaa sen helpommin kaataa, muuten ei. Asia selvisi tämän talon myyjältä. Valitsen sinne tumman isokuvioisen tapetin, jollaisia näkee vanhoissa taloissa. Kaikki eivät ajatuksestani tykkää, vaalea tapetti on suosituimpaa yleensä. Mutta kokoelma on minun, saan sen esille tuomiseksi tehdä museoon sellaisen tunnelman kuin astuisi sata vuotta taaksepäin, kun astuu ovesta sisälle. Muuten Helsinki yksiössäni oli 80-90-luvulla myös tummat värit.

