Joululahja idea!

Tässä joululahja idea! "Unelmani Etelä-Ranskassa"- kirjani, julkaistu vuonna 2005.

Kerron siinä nukkenallemuseon ensimmäisistä 5 vuodesta ja muusta.

Kokoelma on täysin muuttunut sittemmin. Käsityöni syrjään ja vanhat lelut sun muut lapsuusmuistot ovat tulleet tilalle pikkuhiljaa vuosien varrella, koska ne ovat tuoneet museon menestyksen ja elinvoiman.

Kirjaa voi tilata sähköpostilla myoldbear (at) free.fr Hinta on 23€ + postiennakkokulut.

Uudet vaatteet ja uudet aatteet

Tässä nallemme uusine vaatteineen, jotka löydettiin Emmauksesta viime viikolla. Siinä ne ovat nyt hienohelmoina. Kaikki maksoi vain euron kappale, ruokaliina 50 senttiä.

Silmälasipäisellä nallella oli jo ennestään sota-ajan kangaskengät, 50-luvun oikeat silmälasit ja nuttu päässä. Se sai vain puuttuvan kissaruokaliinan.

Nämä uudet vaatteet tulivat suomalaisen Airin ansiosta, joka on vapaaehtoistyössä Emmauksessa, hänen miehensä on sen johtaja. Puhetta meillä on ollut jo aikaisemmin näistä vaatteista Facebookissa, nyt sitten menin katsomaan.

Airi on ostanut ison, le Mas des Noyers, maatalon lähistöltä. Me ollaan tultu tutuksi Facebookin kautta.

Hän on paljasjalkainen helsinkiläinen, joka asuu nyt maalla ja viihtyy. Muuttoliikettä on myös näinpäin.

Katso linkki Airin ranskalaiseen vanhaan maataloon:
https://www.facebook.com/masdesnoyers/

Lähi-ja kauko markkinointia

Kuinka monta tuntia markkinoidaan Nukkenallemuseota vuodessa?

Ei lasketa tuntimäärää, missä milloin ollaankin markkinoida voi siinä sivussa. Siitä on tullut elämäntapa. Se on hauskaa. Elämässä täytyy olla haasteita ja jotakin jonka puolesta taistella. "Nuket ja nallet" ovat kansan kulttuuria, joten ei se turhanpäiväistä ole. Ne symboloivat eilispäivää. Mitä elämämme olisikaan ilman menneisyyttä! Muistinmenetys voisi sitä kuvata.

Rohkea rokan syö, uhkarohkea koulun keiton, sanoi vanha kansa. Niin ajattelin, kun vähemmän yhteistyöhaluiselle kunnatalolle ensin soitin ja sitten lähetin sähköpostia. Pyysin, että kuvassa oleva museomainos laitetaan kylämme tammikuun uutislehteen. Ja myöntävä vastaus tuli tänään. Muuten ei Nukkenallemuseota täällä huomata, vaikka se on ollut olemassa jo 16 vuotta. Ihmiset tulevat sokeiksi eivätkä näe kaikkea hienoa, mitä on olemassa ihan kotinurkilla.

Kirjoitin mainokseen, että tulkaa katsomaan tuhat ja yksi ihmettä Nukkenallemuseoon. Uudet tuulet puhaltavat joka vuosi....

Kaukomarkkinointi on helpompaa minulle, koska se on tuottanut tulosta enemmän. Mutta lähimarkkinointi on tärkeää myös, jotta museoon tulisi myös paikallisia ympäri vuoden. Turisteja on lähinnä kesäisin alueellamme.

Hyvää Itsenäisyyspäivää!

Every cloud has a silver lining

Noin viikko sitten France Télévisions eli Ranskan telkkarista tuli soitto. Madame ehdotti telkkarifilmausta museoon. Hän lupasi puhua siitä vielä toisten kanssa ja soittaa sitten uudestaan.

Siitä innostuin kovasti, koska minulla on innostumiseen taipumusta vähän liikaakin. Siinäpä jymyjuttu, oikea uutispommi meidän pieneen hiljaiseen kyläämme, jossa ei mitään koskaan tapahdu. Ei täällä talvella näe ristin sielua.

Mitähän naapurin emäntä, eläkeläisrouva, jolla on aina nenä ikkunassa, meinaisi, kun näkisi TV porukan kameroineen tulevan museoon! Iloitsin jo siitä.

Päivät kuluivat. Ei soittoa kuulunut. Tuli viikonloppu ja 5.joulukuuta keskipäivä, jolloin TV:n piti komeasti tänne tulla. He eivät enää soittaneet, joten suunnitelma peruuntui.

Suuret olivat odotukset ja yhtä suuret ovat nyt pettymykset. C'est la vie! Sellaista elämä on. Ei saa odottaa liikaa, ettei pety. Toisaalta jos ei mitään uskalla, ei mitään voita.

Museon kaikki nuket ja nallet Diksu-koiraa unohtamatta olivat hyvin pettyneitä, koska on kiva ottaa vastaan vieraita. Eikä kukaan tullutkaan, vaikka paljon odotettiin.

Nyt pitäisi löytää tästä jotakin positiivista kuten kaikesta. Mitä se voisi olla?

Kärsivällisyys palkitaan ja paremmat päivät ovat edessäpäin.

Pilven takaa pilkistää aurinko.

Twitterissä nähtyä

"When I have a little money, I buy books; and if I have any left, I buy food and clothes" -Desiderius Erasmus #quote

Keräilystä puheenollen

Eilen sain postista Nooan arkki koulutaulun, jonka ostin Forssan kirpparilta Suomen matkallani. Se sopii hyvin 15 vanhan Nooan arkki kokoelmani kanssa. Ne ovat valmiita arkkeja eläimineen ja henkilöhahmoineen. Tämä taas on rakenteilla oleva arkki ja siksi erilainen, eri näkökulma.

Nyt paketti kesti viikon tulla. Välillä on tullut nopeammin.

Koulutaulu maksoi vain 10€, isosisko maksoi sen lähetyskulut 31€. Siinä hyvä joululahja.

Paikka löytyi jo museosta.

Tuo kuva muistuttaa koulun uskontotunnin uskontokirjan kuvitusta. Tekijänä mainitaan 'Kouluaitan raamatullisia kuvia'.

Täällä näkee, että koulutaulu ei ole ranskalainen, koska Ranskassa koulussa ei ole uskontoa. Kirkko ja valtio on erotettu, toisin kuin Suomessa. Ja aina siitä muistetaan muistuttaa, että Ranska on maallistunut, ei saa tuoda esille uskontoa, se on vähän kuin tabua julkisessa keskustelussa. Tämä on minun vaikutelmani.

https://fi.wikipedia.org/wiki/La%C3%AFcit%C3%A9

Se siitä. Siinä taas yksi uusi esine kokoelmaani. Se on kasvanut ja kasvaa koko ajan. Mainokseen laitetaan aina sama yli 2500, mutta niitä on paljon enemmän.

Keräily on hauskaa. Ja uutta oppii aina sen mukana. Niin voi matkustella ajassa ja paikassa ties missä.

Jos alkaisi alusta keräilemään jotakin, täytyy olla motivoitunut. Sydämen asia. Siitä tulee helposti prioriteetti kaiken muun kustannuksella. Kuten teininä luin naistenlehdestä yhdestä vanhojen pitsien keräilijäperheenäidistä. Hän kertoi, miten ison pitsiostoksensa jälkeen koko perhe söi porkkanakeittoa. Sellaista se minullakin on, jos olen tehnyt "nukketalokauppoja", eletään nuukemmin. Minulla on nuukuuspäivät. Vaikka ei minulla ole lapsia eikä lapsenlapsia kuin nälkäisiä linnunpoikasia ruokittavana pesässä. Itsekkäämmin voi silloin elää.

Jos nyt muistelen, miten olen hankkinut vähitellen kokoelmaani. Tavara kerrallaan on tullut matkani varrelta milloin mistäkin. Niitä olen raahannut joskus selkä väärässä kuin taakkaa kantaen. Vaikka minulle se on ollut aarteen kantamista ja siksi kevyttä, vaikka olisi painanut kuinka monta kiloa.

Sitten kotona alkaa aina kova tiedonjano, mistä ihmeestä tämä "uutuuteni" on tullut. Salapoliisin tavoin otan selvää. Netti nykyään on paras tietopankki. Useimmiten pääsen kaiken jäljille ennen pitkää kuin Columbo rikosfilmeissään. Pähkinöitä jää purtavaksi välillä, kaikkea ei selvitä. Tai sitten myöhemmin.

Puhdistamisesta ei tule loppua, kaikki vanha on likaista yleensä ja kunnostettavaa on myös usein. Valokuvata täytyy, inventoida jne. Paikan haku museosta on pieni päänvaiva, koska tämä muistuttaa jo Ali Baban luolaa.

Jokaikinen tavara museossa on "kiven takana", kaiken vaivan väärtti.

Museo antaa kunniapaikan elämämme dokumenteille. Se on täynnä todistusaineistoa eletystä elämästä, joka ei ole vain digitaalista, virtuaalista, vaan konkreettista, todellista ja totta.

Elämää tässä ja nyt ei ole ilman eilispäivää. Mitä kaikkea me sieltä voimmekaan oppia!

Museon ystäväjoukko kasvaa

http://www.museot.fi/nayttelykalenteri/index.php?nayttely_id=4451

Marjaana Nyström on uusi jäsenemme.

Tervetuloa mukaan!

Museon vauhdin hurmassa

Tässä pari kuvaa, jotka symboloivat Nukkenallemuseon vuosia. Ylimmäinen on otettu ennen museon syntyä vuonna 1999, jolloin alakerta oli vielä kuin vankityrmä. Seuraavan vuoden 2000 alussa hommasin sinne remontin museota varten.

Oikealla näkyy polkupyöräni. Ensimmäiset 6-7 vuotta se oli uskollinen palvelijani. Kuljin kauppa-ja muut matkat pyörällä. Anduzessa ja St Christolissa tein ruokaostokset noin 8km päässä. Alèsin kaupungissa (13km) kävin myös, vaikka käytin myös bussia tietenkin, kun kauemmas menin.

Ranskassa pyöräilijät ovat yleensä urheilijapyöräiljöitä, harvoin on hyötyajoa ainakin maaseudulla.

Vaikka nyt se on muodissa joka paikassa kansainvälisesti ja kaupunkeihin on hankittu vuokrattavia pyöriä ja tehty pyöräteitä.

Minusta isoissa kaupungeissa pyöräily ajoteillä autojen joukossa on vaarallista. En menisi sinne joukkoon.

Selvää oli, että en voisi koko ikääni pyöräillä ja sitäpaitsi talviaikaan se oli vaikeaa. Tuli krooninen nenäontelon tulehdus, joka on onneksi myöhemmin melkein parantunut, kun voin lopettaa kylmällä ajon.

"Nyt tai ei koskaan" autokouluun, ymmärsin. Maalla asuessa pitää olla ajokortti ja auto. Vuonna 2006 sain kortin ja ostin auton.

Kuvassa toinen uskollinen palvelijani Peugeot 2005, joka on palvellut minua tähän asti. Korjailla on sitä täytynyt aina välillä, vaikka ikäisekseen on ollut kestävä. Se on vuoden 1991 mallia. Onneksi ystäväni on ottanut sen asiakseen. Hyvässä hoidossa se on ollut. Ajokilometrejä sillä on 240 000km. Olen ajanut yli 5000km vuodessa. Se ei ole paljoa. Lähipaikoilla n.50km säteellä, lentokentille ja kerran vuodessa Salon de Provenceen.

Tuo Peugeot 2005 on kuuluisa Ari Vatasen maailmanmestaruus auto. Niitä on täällä Ranskassa käytössä vielä paljon, se on ollut hyvin suosittu. Niihin löytää helposti varaosia autohajottamosta, koska on Ranskassa valmistettu eikä tuontitavaraa.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Peugeot_205

Mutta ikuisia autoja ei ole olemassakaan. Ennen pitkää joutuu vaihtamaan. Niin olen ajatellut jo jonkin aikaa. Suomesta tulon seuraavana päivänä Peugeottini väsähti. Rikkimennyt käsijarru jumitti auton kylämme parkkipaikalle. Kun Sébastien tuli sitä katsomaan toisen autoekspertin kanssa, he laskivat korjauskuluja: 400€ + 60€ ++++ ja jos STOP hälytinvalo ei korjaannu, vielä kalliimmaksi tulee. Kun ei noissa eurosummissa näytä olevan loppua, päätin, että "nyt tai ei koskaan" on aika vaihtaa autoa. Enempää en enää investoi Peugeot vanhukseen. Ei siihen niin kalliita korjauksia ole koskaan tullut vain ihan alussa, jolloin itse rikoin sen kytkimen vahingossa. Se odottaa uutta omistajaansa, korjaajaansa parkkipaikalla. Tai sitten se voi palvella vielä monia rautaisilla varaosillaan autohajottamossa.

10 vuotta sitten auto antoi minulle siivet. Niin olen riemuissani lentänyt kuin lintu taivaalla. Moottorilla pääsee nopeammin ja kauemmas kuin polkemalla.

Niin on museokin mennyt samalla paljon eteenpäin.

Nyt minulla on Citroën v.1997. Ylelliseltä tuntuu sen ajo!

Taiteilijanallet Rivieralla -kirja

http://www.ts.fi/viihde/1074322123/Taiteilijanallet+pulppuavat+elamaniloa