Eilen avasin yhden ison nukketalolaatikon. Se oli jännittävä avata, koska pelkäsin pitkän yli 3000km:n tie-ja merimatkan rasitusta. Mitä kaikkea voi matkalla tapahtua, kun liikutaan suuressa maailmassa ja pitkä Itämeren ylityskin on kuin sotatantereelle astuisi näinä kriittisinä aikoina. Toisaalta 1. ja 2.maailmansodan tämä talovanhus on nähnyt olemassaolonsa aikana ja kestänyt myrskyjen keskellä. Rauha tuli lopulta molemmissa sodissa.
Asiasta toiseen menee helposti näistä vanhoista asioista puhuessa. Siksi on mielenkiintoista avata taas kotimuseo.
Olin yrittänyt hyvin pakata, kuten olen oppinut niitä paljon avaamaan, ja nähnyt miten pakattu, kun suurin osa on tullut Postissa viimeisen yli parinkymmenenvuoden aikana eri maista. Muuttokuorman kuljetuksen etu Postiin nähden on se, että kun kerran ne sinne autoon on saatu, siellä ne pysyvät koko matkan, eikä paiskella paikasta toiseen Postikuljetuksen tapaan.
Mutta ei ole itsestäänselvää, että kaukaa ulkomailta tuotava tavara pääsee edes sisälle muuttokuormaan. Sen huomasi, kun tässä minun tapauksessani oli välikäsiä, eikä voitu kaikkea suoraan viedä kuorma-autoon. Ensin piti ne kuljettaa monta kertaa isossa pakettiautossa toiselle kauimmaiselle parkkipaikalle, jossa oli muuttoauto Suomeen. Muuttofirmat mainostavat hienosti "kansainvälisistä yhteistyöntekijöistä". Mutta paikan päällä nuo paikalliset kantajat jättivät tavaroita lojumaan oman onnensa nojaan kylän kadulle, kun lähtivät ruokatunnille. Onneksi ei satanut! Tilaisuus tekee varkaan, sanotaan. Jos en olisi kaikkea hyvin peittänyt, ettei näkynyt ulospäin mitä paketissa oli, ja tavarateksti oli suomeksi numeroineen, olisi voinut hyvin hävitä jotakin jo kylässä, eikä koskaan päästä edes muuttoautoon.
Tässä kerron kuvin yhden 1880-luvun nukketalopaketin avauksen. Vaikea pakattava, koska lehtisahatyötä ja siksi helposti vahingoittuvaa. Vasta kymmenisen vuotta sen oston jälkeen sain tietää netistä tuon saksalaisen valmistajan Otto Maier Ravensburg. Samantyylisiä oikeita taloja olen nähnyt Saksassa ja Etelä-Ranskassa, vaikka erilaisin ikkunoin. Noilla erikoisilla ikkunoilla on historiansa, jonka yksi museokävijä, ranskalainen mies kertoi. Wikipediasta piti tarkistaa, voiko se olla totta.
Olin säästänyt nukketalon ostolaatikon tai laatikot, niitä taisi olla kaksi päällekkäin, jotta suojaa paremmin kolhuilta kuin yksi. Tallella oli myös erilaista muovipehmikettä, paljon pieniä styroksipalloja pehmittämään sitä joka puolelta. Lisäsin vielä ympärille varovasti makuupussin, jotta paketin sisällä oli pehmeää väliseinää. Päällimmäisenä tornia ja savupiippua suojasin kuplamuovilla yms. Kaiken komeuden päälle tuli kaksi pientä tyynyä ja 2000-luvun alussa tekemäni iso nalle. Tyhjää tilaa ei saa jäädä laatikkoon, jotta mikään ei siellä liiku. Päälle Lidl kaupan puolilaatikosta kova kansi, joka kestää painoa.
Nukketalo on keskikokoinen 68,5cmx52cmx25cm.
Nyt kun laatikkoa avasin, hyvältä näytti alussa, kun savupiippu ja hieno torni seisoivat pystyssä kuten pitää. Vähitellen tyhjensin varovasti täytteitä nukketalon joka paikasta. Mutta, kun alkoi olla se pahin edessä, eli talon nostaminen pois turvallisesta "pesästään", silloin hälytyskellot soivat päässäni. Lehtisahatyön hienot ties yli sataneljäkymmentävuotta vanhat koristukset voivat tippua pala palalta pois...Keksin ratkaisun. Rikon koko laatikon ympäriltä, jolloin nukketalo paljastuu sen sisältä vahingoittumattomana.
Niin sain pelastettua tämän yhden aarteeni tuhansien kilometrien seikkailusta ehjänä kertomaan tarinaansa myös Suomessa Ranskan jälkeen. Mitä kaikkea se kätkeekään sisälleen, kun se on kalustettuna!
Tästä enemmän myöhemmin.
