Viime päivät olen availlut kokoelmani paketteja, isoja nukketalo paketteja, en pikkutavaraa, koska sille kaikelle ei ole pölysuojaa. Vaikka ei täällä puutalossa pölyä tule niin paljon kuin Ranskassa kivimuuratuissa seinissä olevassa talossa. Lisäksi Ranskassa pidän kesäisin ikkunoita aina auki, myös usein syksyllä ja keväällä, talvellakin tuuletan. Katu-ilmapölyä tulee siellä ulkoapäin.
Isoja laatikoita, tilavuutta, olen siten saanut vähennettyä parista huoneesta, joissa on ollut laatikkovuoret. Ne kaikki pitää siirtää nyt keväällä toiseen huoneeseen, koska puretaan tämä entisen salin väliseinä ja siitä tulee rakennuspölyä, joka tunkeutuu joka paikkaan. Nukketaloissa oli niiden omaan kokoon nähden suuret laatikot niiden suojaamiseksi pitkällä kuljetusmatkallaan. Isoja roombox nukketaloja en ole avannut, vain ovellisia.
Toistaiseksi ainakin ei ole ollut pahempaa vahinkoa tavaroissa, kun ne kaikki huolella pakkasin. Joitakin nukketaloja avatessani on jännittänyt, koska ei koskaan voi olla varma, kestääkö ne kaikki pitkän matkan, vaikka kuinka hyvin ne suojaisi. Joten monta kertaa on jo jännitys purkautunut ja olen voinut huokaista helpotuksesta, että taas tuli pelastettua yksi aarre vaaroista muiden joukossa.
Museotavaroiden varastointiin on nyt enemmän tilaa kuin Ranskassa oli ja ne tulevat esille eri tavalla eri paikkoihin. Kun näissä paikoissa niitä nyt järjestelen kuljen kuin omassa pienessä puutarhassani kaukana maailman melusta, kaikki muu unohtuu. Viime kesän lopusta tähän päivään, kun alkoi tapahtua, muutto Ranskasta Suomeen kimssuineen ja kamssuineen, on mullistanut elämäni. Nettiuutisten seuraaminen jää pikaluvulle, tärkeimmät uutiset seuraan, en sinne jää kauaksi aikaa kuten ennen. Niin myös muut asiat.
Järjestystä täytyy saada taloon. 6 vitriinin tilalle on keksittävä toinen ratkaisu, koska ne eivät mahtuneet muuttokuormaan. Niiden tuominen olisi vaikettanut koko muuttoa, koska ei jäänyt enää tilaa niiden purkamiseen ja paketoimiseen, koska museo oli tupaten täynnä. Nyt vasta, kun se museotila siellä Ranskassa on tyhjä, voisi vitriinit purkaa osiin ja pakata. Kun ne alkuvuosina 2000-luvun alussa ostin vähitellen, ne tuotiin liikkeestä osina puulaatikoissa, ts.puukehikoissa. Niissä on painavaa lasia.
Toisaalta vitriineille voi keksiä erilaisen tavan tuoda pikkutavarat esille lasilla suojattuina. Sitä olemme ideoineet.
Ranskassa minulla ikkunanäkymäni oli puluperheiden elämä vastapäisessä keskiaikaisessa talossa. Täällä Suomessa ikkunanäkymäni on toinen toistaan kauniimpi luontomaisema katsoi sitten länteen tai itään, pohjoiseen tai etelään eri villieläinten ihmettelyä unohtamatta. Ei tämä talo silti korvessa ole, vaikka luonnon helmassa onkin. Siskon kanssa me olemme saaneet tarpeeksemme ihmisvilinästä, nyt nauttii omasta rauhasta.
Toisaalta, vaikka ulkomailla ikkunastani ei näkynyt kauas, mielenmaisemallani ei ollut sielläkään rajoja. Horisontissa voi aina olla jotakin näkyvissä. Oli se kuinka pieni tahansa. Eikä maailma rajoitu siihen, mitä näkyy ikkunasta. Nyt vaan osaan arvostaa sitä, että on avarampaa ympärillä.
Seuraavaksi kerron kuvin miltä tässä uudessa kotimuseossa näyttää keskellä valmistelujen. Kesäksi ei varmaankaan saada täysin valmista, mutta ainakin osittain.
