Eilen olin puhumassa kunnantalolla siitä ryhmästä, joka varasi museokäynnin 17.päiväksi ensi kuuta. Pyysin jos monitoimitila voisi olla silloin auki. Sihteeri kirjoitti ylös ja sanoi, että hän puhuu siitä muille, saa nähdä. - Kun on meidän ulkomaalaisten yhdistys kysymyksessä tuokin varaus kyseenalaistetaan. Jos oltaisiin paikallisia, sanottaisiin heti "Pas de problème!" eli "Ei mitään ongelmaa", eli tietenkin. Kerroin kaikki naapurin emännälle ja hänkin sitä ihmetteli. Hän on yhtä miestä meidän kanssa.
Sitten viimeiseksi hyvä uutinen. Näin Postin edessä uusitun kyläkartan (iso lasitettu opaskartta), tunnistin sen uudesta väriskaalasta autolla ohi kulkiessani. Me mentiin Dixoun kanssa katsomaan läheltä. Ensimmäinen suuri kysymyksemme: "Missä on Nukkenallemuseo?" Sébastienin puheiden mukaan sen piti tulla siihen mukaan, ja siitä kerroin jo yhdistyskirjeessäkin. Paikkalistalta se löytyi "Musée du Nounours", jossa oli vieressä pieni kuvallinen museotunnus. Sitten kartalta katsottiin ja l'Estrangladou'n kohdalla oli tuo museotunnus kuten pitikin. - Nyt voidaan sanoa kaikille, jotka meitä hakevat, katsokaa kartalta!
Kunnantalon edessä on toinen kartta. Eikä tämä pikku mainos maksanut meille mitään. Toisaalta 200 euron maksu olisi mennyt pienimmästä kuvamainoksesta tekstineen. Mutta ilman sellaistakin pärjää, tuo maininta on ihan tarpeeksi. Mutta ei oltaisi saatu sitäkään, jos kunnantalo ei olisi joustanut. Näiden nurkkapatrioottien piti nyt lopultakin tunnustaa, 13 museovuoden jälkeen, että suomalais-ranskalainen Nukkenallemuseo on olemassa kylässämme. Mutta jos ei olisi siitä "tehnyt numeroa" viime keväänä, meidät olisi taas unohdettu. Kyllä puoliaan saa pitää tässä maailmassa, varsinkin kun ollaan pieniä, isommat kävelevät yli helposti. Olemassaolon taistelua tämä elämä on aina välillä. Niin naapurikin sanoi, että tietenkin kunnantalon piti meidät lisätä muiden julkisten paikkojen joukkoon. Sen poisjättäminen listasta olisi herättänyt jo kysymyksiä.
Yksi huvittava asia. Joku aika sitten, kun olin viikon ilman puhelinta ja nettiä, piti mennä soittamaan kirjastosta France Télécom'ia korjaaman puhelinlinja. Siellä kirjaston isäntäväki tarjosi samalla kahvit. Siinäpä oli mukava yllätys. Samalla puhuttiin kirjastoyhdistyksen puheenjohtajan kanssa. Hän haasteli minua ja oli kovin kiinnostunut museosta. Se oli hämmästyttävää. Eihän kyläläiset tästä yleensä ole kiinnostuneita. Ja kaiken huipuksi hän sanoi, että voitaisiin tehdä yhteistyötä! Kyläkirjastomme on alkanut hyvin pienestä. Yksi pariskunta aloitti sen muutamalla kirjalla ja pienissä tiloissa kauan sitten. Pienestä moni alkaa.
Kuvia klikkaamalla ne saa suuremmiksi.
