keskiviikko 13. kesäkuuta 2012

Uutta jännitystä ilmassa...

Viikonlopulla oli vähän museokävijöitä. Sunnuntaina kolme ja maanantaina kaksi. Sunnuntaiset tulivat Anduzen turistitoimiston kautta ja maanantaiset toisen turistitoimiston (Uzèsin läheltä) museoesitteiden ansiosta. Joka paikkaan niitä saa kylvää, niin aina jostain kasvaa hedelmää. He olivat ranskalaisia turisteja Lottringerista, Saint-Quentin-la-poterie-kylästä ja Pariisista.

Naapurin emäntä, joka asuu vastapäätä, sanoi, että oven takana oli ollut ihmisiä, kun museo oli kiinni. Häneltä kuulee aina uutiset.

En ehdi vielä kertomaan Suomen matkastani, koska huomenna tulee 50 hengen ryhmä, josta jo mainitsin tässä blogissani aikaisemmin. Täytyy valmistaa huomista päivää. Haukkukin on innoissaan, kun "vieraita" on tulossa museotupa täyteen. Onneksi on kesä. Menen kysymään CAVE COOPERATIVEsta Postia vastapäätä, jos sinne saa parkkipaikalle jättää turistibussin huomenna.

Heidän 25% varausmaksushekki tuli aamulla, ihan viime tingassa.

Olen jo mainostanut "kaikille", että 50 hengen ryhmä tulee museoon kesäkuussa. Olisi ollut noloa, jos he olisivat peruneet.

Pesin jo lattian, nyt pölyjä pyyhkimään. Ensin mennään ulos Dixoun kanssa...